Suomalainen pelifirma Supercell julkaisi keskiviikkona uuden mobiilipelinsä Squad Busters.
Peli tuo yhteen hahmoja yhtiön muista hittipeleistä, joita ovat muun muassa Hay Day ja Clash of Clans. Squad Busters on Supercellin ensimmäinen uusi julkaisu yli viiteen vuoteen.
Supercellin pelitiimin vetäjä Eino Joas kertoo, että pelin ensimmäinen päivä oli pelaajamäärällisesti suurempi kuin millään yhtiön aiemmalla pelillä.
Pelillä oli jo ennen julkaisuaan noin 40 miljoonaa rekisteröitynyttä käyttäjää, joista Joasin mukaan ”huomattava määrä” aloitti pelin pelaamisen keskiviikkona.
– Vähän jännitimme sitä, miten infrastruktuurimme kestää, koska saimme enemmän pelaajia kuin koskaan aikaisemmin. Mutta hyvin meni ja kaikki toimi kuten pitääkin, Joas kuvailee.
Joas kertoo, että peli on otettu vastaan todella hyvin ja ihmiset ovat nauttineet pelin pelaamisesta. Hän sanoo, että innostus on ollut käsinkosketeltavaa.
Squad Busters oli julkaisupäivänään App Storen ladatuin sovellus 122 maassa, mukaan lukien Yhdysvallat, Iso-Britannia, Saksa, Ranska, Japani, Etelä-Korea ja Taiwan.
Joas korostaa kuitenkin, että kyseessä on vasta matkan alku.
– Nyt sitten katsomme sitä, miten ihmiset alkavat keskustella pelistä ja esimerkiksi kutsua muita pelaamaan.
Peliä myös kehitetään jatkuvasti palautteen perusteella.
– Meillä on jo seuraavat päivitykset mielessä. Palaute auttaa meitä kalibroimaan sitä, mihin keskitymme. Haemme nyt niitä rosoisia kulmia, joita hiomme pois.
Peli on saanut kiitosta ja kritiikkiä
Squad Bustersissa on tarkoituksena rakentaa joukkue ja kerätä jalokiviä, joiden avulla omaa joukkuetta voi kehittää paremmaksi.
Pocket Gamer antaa pelille neljä ja puoli tähteä viidestä ja kuvailee sitä odottamisen arvoiseksi. Arviossa kehutaan muun muassa pelin grafiikoita ja helppokäyttöisyyttä.
Android Police -sivustolla peliä kuvaillaan koukuttavaksi ja hauskaksi ja sitä suositellaan erityisesti kaveriporukan kanssa pelaamiseen. Pelin ohjaimia kritisoidaan kuitenkin hieman liian yksinkertaisiksi.
The Next Web -sivustolla peliä pidetään hyvänä ajanvietteenä, mutta toisaalta myös tylsänä ja yksiulotteisena.
Käyttäjien jättämissä arvioissa peliä pidetään etupäässä oikein onnistuneena.
Arvioita on torstaina iltapäivällä Google Playssa yli 52 000, ja niiden keskiarvo on 4,4 tähteä viidestä. App Storessa arvioita on 1 300, ja niiden keskiarvo on 4,4 tähteä viidestä.
Taptap-pelisivustolla arvioita on jätetty 257. Keskiarvo on 8,4 pistettä kymmenestä.
Käyttäjien kirjoittamien arvioiden perusteella osa pitää peliä Supercellin parhaana pelinä tähän mennessä. Pelaajat ovat pitäneet siitä, että pelissä voi pelata tutuilla hahmoilla. Pelin idea on myös helppo ymmärtää, ja siihen pääsee nopeasti mukaan.
Squad Busters on ilmainen, mutta käyttäjien arvioissa kritisoidaan sitä, että peli kannustaa käyttämään paljon rahaa pelin sisäisiin ostoihin. Osa pitää peliä myös turhan paljon tuuriin nojaavana, ja osa pitää sitä liian toisteisena.
Supercellin pelitiimin vetäjää Eino Joasia haastateltiin keskiviikkona Ylen aamussa. Voit katsoa haastattelun Yle Areenasta.