Valkohäntäpeuran kanta on kasvanut voimakkaasti 2000-luvulla. Peuran aiheuttamiin haittoihin on kiinnitetty huomiota jo aiemmin viljelyksillä ja puutarhoissa, joissa vaikutukset hyöty- ja koristekasveihin ovat helposti huomattavissa.
Viime vuosina peurojen aiheuttamia vahinkoja on havaittu myös luonnonkasveissa sekä etenkin elinympäristöissä, jotka ovat selkärangattomille eläinlajeille tärkeitä. Yksi näistä lajeista on kalliosinisiipiperhonen.
Valkohäntäpeurakannan nopean kasvun vaikutukset näkyvät varsinkin Lounais-Suomen saaristossa ja rannikoilla.
Kasvuun ovat vaikuttaneet Varsinais-Suomen ELY-keskuksen biodiversiteettikoordinaattori Maija Mussaaren mukaan talvien muuttuminen leudommiksi, vähälumisuus, suurpetojen pienet populaatiot sekä peurojen talviruokinta, jonka taustalla on halu kasvattaa riistaeläimen määrää.
Mussaaren mukaan pienikokoisen hirvieläimen herkkua ovat kukkivat mesi- ja ruohovartiset kasvit sekä jalopuiden, kuten tammen taimet ja lehtipuiden oksat.
– Talvella ravinto koostuu vesoista, oksista ja varvuista, kuten mustikasta ja puolukasta, joita saa helposti kaivettua hennon lumipeitteen alta.
Viime vuosina on havaittu, että peura vaikuttaa esimerkiksi kotoisan orkideamme, kämmekän esiintyvyyteen.
– Lounais-Suomen saaristossa seljakämmekkä on vähentynyt voimakkaasti ja Varsinais-Suomen lehtoalueilla punavalkku on puolestaan kokenut saman kohtalon, Mussaari sanoo.
Turun Ruissalossa valkohäntäpeura ja metsäkauris haittaavat Suomen laajimpien tammimetsien uudistumista. Ruissalossa on runsaasti nuoria tammia, joiden kasvu on häiriintynyt kauriiden laidunnuksen ja sarvien hankaamisen seurauksena.
Eläinlajeista valkohäntäpeurakantojen nopea kasvu uhkaa harvinaistuvia perhoslajeja, kuten kalliosinisiipeä ja apolloperhosia. Niiden toukkien selviytyminen on kiinni yhdestä ainoasta tietystä kasvista.
Kemiösaaressa kalliosinisiiven suojelemiseksi on maanomistajan luvalla aidattu alue, jotta peura ei pääse syömään perhosen toukan ravintokasvia, isomaksaruohoa.
Kalliosinisiipi on Suomen ympäristökeskuksen mukaan toiseksi korkeimmassa uhanalaisluokassa.
Perhoslajin levinneisyysalue on pienentynyt viime vuosina. Sitä voidaan yhä tavata Kemiönsaaresta Lohjan yli sekä paikoin Saimaan ympäristössä. Pääkaupunkiseudulta viimeiset havainnot ovat vuosituhannen vaihteesta.
Noin kuukauden mittaisen elämän elävä kalliosinisiipi viihtyy pienillä kallionnyppylöillä, joilla kasvaa isomaksaruohoa, kovin laajaa aluetta se ei selvitäkseen vaadi.
– Jos tällaiselle alueelle sattuu kuitenkin valkohäntäporukka ruokailemaan, ne voivat hävittää sen kaikki ravintokasvit perhosentoukkineen. Vaikka kasvi sinänsä ei olisi mitenkään harvinainen, siitä huolimatta uhanalaisen pienen perhospopulaation kohdalla siitä voi seurata perhoslajin katoaminen paikallisesti, Mussaari kertoo.
– Aitaaminen ei tietenkään voi olla kestävä ratkaisu kasvi- tai eläinlajien suojelemiseksi, mutta aitaamisen avulla on voitu todeta, että perhosten ravintokasvit pärjäävät paremmin peuroilta suojassa, Mussaari kertoo.
Aitaamista on tehty myös Turun saaristossa, jossa apolloperhosen toukkien ravintona toimivat kiurunkannukset sekä täysikasvuisten apolloperhosen tarvitsemat mesikasvit, katoavat valkohäntäpeurojen ja metsäkauriiden suihin.
Mussaari uskoo ratkaisun haavoittuvissa elinympäristöissä löytyvän siitä, että valkohäntäpeuran aiheuttama ylilaidunnus saadaan loppumaan. Hän toivoo, että asian ympärille saataisiin enemmän tutkimusta, jotta ymmärrettäisiin paremmin, mitkä valkohäntäpeuran vaikutukset biodiversiteetille ovat ja mikä kannan kestävä koko lopulta on.
Suomen metästäjäliitto kertoo pyrkivänsä pienentämään valkohäntäpeurojen määrää tihentymäalueilla. Liitto pitää peuraa arvokkaana ja hienona riistaeläimenä, mutta toteaa, että tihentymäalueilla peurakantaa on leikattava maa- ja metsätalouden vahinkojen ja tieliikenteen onnettomuuksien vuoksi.
”Ilvekset harventavat valkohäntäpeurakantaa Kemiönsaarella”
Kemiönsaarelainen Mikael Jensen kertoo näkevänsä alueella usein valkohäntäpeuroja riippuen siitä, mihin aikaan päivästä hän liikkuu.
– Verkkoaita Söderlångvikin kartanon alueella pystytettiin kalliosinisiiven suojelemiseksi vuonna 2021. On mielenkiintoista seurata, miten perhoskanta elpyy verkkoaidan takana, varsinkin, kun lajin esiintyvyyttä voi vertailla lähimaastossa aitaamattomilla alueilla, sanoo suojeluhanketta positiivisena asiana pitävä kartanon tilanhoitaja.
Koko maan valkohäntäpeurakanta on parin viime vuoden aikana saatu jonkin verran laskemaan, ja se näkyy Jensenin mukaan myös Kemiönsaaressa.
– Peuraa on metsästetty enemmän ja toisaalta suurpedot, kuten ilves ovat saaristossa lisääntyneet.
– Kemiönsaaressa on aika tavallista, että petoja näkee talojen pihoissakin. Valkohäntäpeura osaa kyllä väistää petoja jonkin verran metsäkaurista paremmin, koska se liikkuu enimmäkseen laumoissa, Jensen on havainnut.
Reviiriuskollinen metsäkauris taas päätyy Jensenin mukaan ilveksen suuhun valkohäntäpeuraa helpommin.
– Metsäkauriita näkeekin alueella yhä harvemmin, Jensen sanoo.
