Kokkolan Pallo-Veikkojen vuonna 2013 syntyneet juniorit kirmaavat harjoituskentällä. Vauhti on kovaa ja harjoitteluun suhtaudutaan vakavasti. Silti tärkeintä on se, että kaikki viihtyvät.
Jalkapallojunioreiden määrä on nyt ennätyksellisen korkealla Suomessa. Harrastajat on saatu pidettyä lajin parissa entistä paremmin.
Syitä siihen on monia, mutta yksi tärkeimmistä on joustavampi suhtautuminen harrastamiseen. Joukkueissa on yhä enemmän junioreita, jotka harjoittelevat vähemmän.
Muutoksen taustalla on palloliiton vuosien 2020–24 strategia, jonka mukaan jalkapallo halutaan mahdollistaa kaikille.
KPV:n E13-joukkueen harjoituksissa on tällä kertaa nelisenkymmentä pelaajaa. Osa pojista on samaan aikaan jääkiekkoleirillä Kokkolassa. Myös Kalajoella järjestettävä liikuntaleiri on houkutellut vakioharrastajia pois vahvuudesta.
Poikien muihin harrastuksiin suhtaudutaan myönteisesti, kertoo joukkueenjohtaja Martina Store.
– Kaikki saavat harrastaa niitä lajeja, joista tykkäävät, emmekä ole siinä esteenä. Kaikki lajit tukevat toisiaan. Muista lajeista saa lisävahvuuksia myös jalkapalloon.
Tämä joukkue on onnistunut pitämään junnuistaan kiinni, ja tässä ovat syyt siihen.
Joustava asenne treenaamiseen
Vastuuvalmentaja Roni Lambergin mukaan poikien lajivalikoimaan kuuluvat esimerkiksi lentopallo, salibandy, jääkiekko, yleisurheilu ja kamppailulajit.
– Pojat harjoittelevat varsin monipuolisesti. He päättävät lopulta itse, mihin lajiin motivaatio kääntyy.
Joukkueella on harjoituksia kolmesti viikossa ympäri vuoden. Valmentajat suhtautuvat ymmärtäväisesti, jos treenejä jää väliin.
– Talvella pyörivät säbän ja jääkiekon harjoitukset sekä pelit, joten ne ovat silloin etusijalla, ymmärtää valmentaja Tero Peltokangas.
Turvallinen ilmapiiri
Joukkueen keskeisenä ajatuksena on luoda turvallinen ilmapiiri harrastaa.
Kannustava fiilis ei ole syntynyt itsestään, sen eteen on tehty paljon töitä.
Kun joukkue aloitti toimintansa, vetovastuussa olleet aikuiset sopivat heti yhteisistä pelisäännöistä. Asioista myös tiedotetaan aktiivisesti vanhemmille.
– Olemme oppineet valtavasti yhteisen matkan aikana. Kaikista asioista keskustellaan, iloitsee Roni Lamberg.
Perheiden arki sujuvaksi
Emilia Syrjälän perheessä on kaksi lasta, jotka pelaavat jalkapalloa ja salibandya. Harjoituksiin kuskaamista siis riittää.
Jotta arki sujuisi, menot on kirjattu yhteiseen kalenteriin.
Syrjälä kiittelee Toivo-poikansa futisjoukkueen joustavuutta.
– Alussa tuntui ikävältä tehdä valintoja harrastusten välillä. Tässä joukkueessa se on kuitenkin otettu hyvin vastaan ja sanottu, että tärkeintä on poikien liikkuminen.
Kivat kaverit ja hyvä henki
Pienille futareille tärkeintä ovat kaverit ja joukkueen hyvä fiilis.
E13-joukkueessa pelaava Jerry Annala on pelannut aikaisemmin myös jääkiekkoa, mutta nyt hän keskittyy jalkapalloon.
Myös Eino Paasilalle futis on tällä hetkellä ainut ohjattu urheiluharrastus.
Mico Typpö on ollut aikaisemmin mukana hapkidossa. Nyt futiksen rinnalla hän harrastaa hieman golfia.
– On tosi hyvä juttu, että ei ole pakko olla mukana kaikissa harjoituksissa. Jos joutuu jäämään treeneistä pois, ei tule seuraamuksia, pojat pohtivat.
Palloliiton tuki seuroille
Palloliitto kannustaa seuroja mahdollistamaan monen tasoisen harrastamisen. Vaikka kaikki eivät pysty osallistumaan jokaiseen treeniin, tärkeintä on pitää heidät lajin parissa. Tässä on myös onnistuttu.
– Haaste- ja harrasteryhmät mahdollistavat osallistumisen niille, jotka eivät halua harjoitella niin paljon, toteaa Palloliiton seurapalvelujohtaja Timo Huttunen.
Palloliiton datan mukaan tällä hetkellä kolme neljästä juniorista jatkaa pelaamista myös seuraavalla kaudella. Vuosien 2025–2028 tavoitteena on nostaa keskiarvo 80 prosenttiin.
– Käytännössä se tarkoittaa joustavuutta ja yksilön huomioimista. Mitä paremmin siinä onnistutaan, sitä paremmin pidetään kaikki mukana.
Huttusta ilahduttaa erityisesti yläkouluikäisten futareiden määrän kasvu. Aiemmin juuri siinä ikävaiheessa matkasta putosi iso joukko pelaajia.
– Yläkouluikäisten pelaajien määrä on lisääntynyt lähes yhtä paljon kuin 8–11-vuotiaissa.
Onko sinulla juttuvinkki Ylen uutisiin?
Voit olla luottamuksella yhteydessä. Voit lähestyä meitä myös sähköpostilla: eevi.kinnunen@yle.fi. Luemme kaikki yhteydenotot, mutta emme pysty takaamaan jokaiselle henkilökohtaista vastausta.