Janakkalan uudeksi kunnanjohtajaksi valittiin odotetusti Riikka Moilanen

Janakkalan uudeksi kunnanjohtajaksi on valittu kunnanhallituksen kärkiehdokas Riikka Moilanen. Hän siirtyy Janakkalaan Oulaisten kaupunginjohtajan tehtävistä.

Tummahiuksinen nainen katsoo hymyillen kameraan.
Riikka Moilanen siirtyy Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevasta Oulaisista Kanta-Hämeeseen ja Janakkalaan. Kuva: PSV Studio Oulu
  • Miki Wallenius

Oulaisten kaupunginjohtaja Riikka Moilanen on Janakkalan uusi kunnanjohtaja.

Valtuusto valitsi Moilasen suljetussa virkavaalissa, joka tehtiin suljetuilla lipuilla. Hän sai 15 ääntä.

Ääniä saivat myös Lopen kunnanjohtaja Mikko Salmela (5) ja osastoesiupseeri Oskari Paavola (1), Humppilan kunnanjohtaja Antti Ahonen (1) ja Janakkalan vs. työllisyys- ja kotoutumispalveluiden päällikkö Pirjo Alijärvi (7). Kolme ääntä hylättiin.

Yksikään valtuutettu ei noussut pitämään puhetta ehdokkaansa puolesta, vaan valtuusto siirtyi suoraan suljettuun vaaliin Eini Nurmen (vihr.) ehdotuksesta.

Valinnan jälkeen Moilanen ihaili etäyhteydellä valtuutettujen kestävyyttä kokouksessa ja ilmapiiriä missä päätöksiä tehdään. Hän kertoi sen lisäävän innostusta tulla Janakkalaan.

– Kunhan kesälomat on vietetty ja syyskausi alkaa, pääsemme tutustumaan paremmin. Odotan sitä isolla innostuksella, kertoi Moilanen kiittäen valtuutettuja luottamuksesta.

Takana potkut valtuustopuheiden takia

Ennen Oulaisten kunnanjohtajuutta Riikka Moilanen toimi muun muassa lääkärikeskus Pihlajalinna Oulu oy:n aluejohtajana, mutta joutui eroamaan tehtävästään syksyllä 2018.

Moilanen oli Oulun valtuuston kokouksessa erehtynyt käyttämään sanaa ihmisroska, kun aiheena oli Isokadun roskaisuus.

Vuosina 2003–2007 Riikka Moilanen toimi keskustapuolueen kansanedustajana.

Koulutukseltaan uusi kunnanjohtaja on hallintotieteiden sekä terveystieteiden maisteri.

Riikka Moilasen valinta on ehdollinen, kunnes hän on esittänyt selvityksen kelpoisuudestaan ja hyväksyttävän lääkärintodistuksen terveydentilastaan. Valintapäätöksen vahvistaa lopulta kunnanhallitus.

Janakkalan edellinen kunnanjohtaja Reijo Siltala valittiin keväällä Tuusulan kansliapäälliköksi.

Lisätty Riikka Moilasen kommentit 3.6.2024 klo 23.33