Etelä-Savossa kaksi 22-vuotiasta rakentaa tahoillaan elämäänsä. Mimmi Ahonen on kampaaja, Juuso Kiljunen työskentelee lihamestarina ja kalastajana.
Tässä jutussa Ahonen ja Kiljunen kertovat, millaista on elämä kahden tuhannen asukkaan Puumalassa ja miksi he haluavat asua siellä.
Asettuminen harvaan asutulle alueelle on usein päätös, jonka yllykkeeksi ei riitä pelkkä rakkaus luontoon. Maaseudun nuoria pitkään seurannut tutkijaryhmä on tunnistanut keskeisen tekijän, joka saa nuoret asettumaan pieniin kyliin.
Se on kokemus siitä, että tänne minä kuulun.
Lihamestari kulkee lossilla töihin ja juo vettä suoraan Saimaasta
Juuso Kiljunen on on kotoisin Lappeenrannasta. Hiljalleen hän on päätynyt Puumalaan Lintusalon saareen, missä hän vietti lapsena paljon aikaa mummon ja papan luona.
– Aloin viettää kylässä koko ajan enemmän aikaa ja sitten olinkin täällä koko ajan, Kiljunen kertoo.
Yle pyysi Juuso Kiljusta ottamaan kuvia viikkonsa varrelta arjestaan pikkukylässä. Klikkaamalla kuvia saat ne suuremmaksi ja voit lukea kuvauksia Kiljusen päivistä.
Alunperin Puumalaan houkutti mahdollisuus kalastaa. Nyt Kiljunen listaa kolme asiaa, joiden takia hän haluaa elää Puumalassa.
Ensinnäkin luonto on Kiljuselle kaikki kaikessa. Ilman sitä ei voi elää. Toiseksi, hän on kiintynyt Puumalaan. Se tuntuu kodilta.
Kolmanneksi tulevat ihmiset. Kaupunki oli Kiljuselle liian kasvoton paikka.
– Täällä ei tarvitse miettiä, voiko soittaa, jos auto jättää tien laitaan. Aina löytyy joku. Kylällä kun nähdään, moikataan ja käydään kahvilla.
Kiljusen syyt asettua Puumalaan ovat kuin maaseudun nuoria seuranneen tutkijaryhmän kynästä. Akatemiatutkija Kaisa Vehkalahden johtama ryhmä on seurannut harvaan asuttujen alueiden nuorten elämää lähes kymmenen vuoden ajan Itä-, Keski- ja Pohjois-Suomessa.
Nuoret ovat kertoneet tutkijoille eri tavoin yhteenkuuluvuuden tunteesta kotiseutuunsa.
Yhteenkuuluvuuden tunne voi liittyä paikkaan: kotikylään, maaseutuun, luontoon, ja maisemaan. Se voi liittyä ihmisiin: kyläyhteisöön, ystäviin, perheeseen ja sukuun. Nuori voi kokea myös kuuluvansa maaseudun elämäntapaan, arvoihin ja perinteisiin.
– Nuorille, jotka haluavat elää kylissä, on tyypillistä se, että heillä on vahvaa kiinnittymistä kaikilla näillä ulottuvuuksilla, Vehkalahti sanoo.
Viime talvena Kiljunen asui kerrostalossa Puumalan keskustassa. Ensi talvesta hän ei vielä tiedä, mutta Puumalaan hän aikoo jäädä.
Mimmi Ahonen palasi kotiin, koska Mikkelissä oli liikaa ihmisiä
Mimmi Ahonen on kotoisin Puumalasta. Kotikylään asettuminen ei ole ollut hänelle päivänselvä valinta.
Yle pyysi myös Ahosta ottamaan kuvia viikon varrelta arjestaan pikkukylässä. Tältä se näyttää:
Ahonen muutti 16-vuotiaana pois kotoa 70 kilometrin päähän Mikkeliin. Hän halusi opiskella kampaajaksi, ja Puumalassa koulua voi käydä vain vain peruskoulun. On tavallista, että harvaan asutun alueen nuoret joutuvat muuttamaan pois kotoa heti ysiluokan jälkeen.
Ahosen opiskeluaikana velloi koronapandemia. Tulevaisuus tuntui epämääräiseltä, eikä Ahonen tiennyt, mitä elämältä haluaisi.
– Menin vuodeksi armeijaan saadakseni lisää miettimisaikaa.
Kaisa Vehkalahden mukaan maaseudun nuorille päätös kotiseudulle asettumisesta vaatii tietoista pohdintaa, kun kaupunkilaisnuorilla valinta tapahtuu huomaamatta. Opintojen aikana voi herätä halu palata maaseudun rauhaan, mutta samaan aikaan kuva kotiseudun tarjoamista työllistymismahdollisuuksista täsmentyy.
Silloin voi joutua miettimään esimerkiksi opintoja uusiksi. Vehkalahden mukaan onkin väärin ajatella, että nuoret jäävät tai jämähtävät kotikyliinsä.
– Usein palaaminen kotiseudulle edellyttää hyvin aktiivista toimintaa nuorilta.
Vehkalahti kritisoi sitä, että puhe nuorten elämästä maaseudulla keskittyy siihen, mitä sieltä puuttuu. Se vahvistaa kuvaa maaseudusta paikkana, jossa nuorten ei pidäkään haluta olla.
– Nuoret voivat itsekin kokea, etteivät he elä sellaista elämää kuin nuorten kuuluisi.
Mimmi Ahosen mielestä Mikkelissä oli liikaa ihmisiä. Hän arvostaa omaa rauhaa. Armeijassa Ahonen kuuli, että yksi Puumalan parturi-kampaamoista oli lopettamassa. Kun tilaisuus aukeni, Ahonen ei nähnyt mitään syytä olla palaamatta kotikyläänsä.
– Täällä on kaikki, mitä tarvitsen. Talvella on aika hiljaista, mutta muuten Puumalassa ei ole mitään vikaa.