Mitä muistat lapsuudestasi?
Kuvataiteilija Jarmo Mäkilä muistaa paljon. Nyt muistoista on esillä voimakkaita teoksia Rauman taidemuseossa.
Erityisesti viime ajat Mäkilä on tehnyt ankaraa lapsuudenmuistojen arkeologiaa työstäessään Rauman taidemuseon yksityisnäyttelyä, joka juhlistaa 50-vuotista taiteilijauraa. Näyttelyn nimi on Poika.
Vielä alkuviikolla taiteilija rakensi näyttelyä, jonka osa teoksista on nyt ensi kertaa nähtävillä.
Kotitalo seittien kätkemänä
50 vuotta piti Jarmo Mäkilän tehdä työtä, että hän löysi lapsuutensa.
Valtavien maalausten tunnelmat ovat ensikatsomalla rajuja: poika häpeämässä luokan nurkassa, poikaporukan villi leikki metsässä nuotiossa kytevän tulen ympärillä ja rumpalipoika lyömässä tahtia kaoottiselta vaikuttavaan leikkiin, jolla taitaa silti olla tarkat säännöt.
Monessa installaatiossa on Mäkilän raumalaiseksi lapsuudenkodiksi tunnistettava rintamamiestalo. Talojen yksityiskohtaiset pienoismallit esittelevät tuhotut rakennukset.
Turmeltuja taloja katsova miettii väkisinkin, millainen taiteilijan lapsuus oikeasti oli. Sitä on pohtinut taiteilijakin, joka aikaisemmin ajatteli, että hänellä on ollut traumaattinen lapsuus.
– Varsinkin näyttelyyn liittyvää Poika-kirjaa kirjoittaessani minulle avautui yllättäen uusi näkökulma. Minulla on ollut aika onnellinen lapsuus.
Kirjassa lukija tutustuu uudenlaiseen Mäkilään. 1950-luvun tyyliin perhejuhliin kauluspaitaan puettu miniaikuinen on rakastavan perheensä ympäröimä. Elämäntilanteiden kuvaus sekoittaa kutkuttavalla tavalla huumoria ja tragediaa.
Kuin siat pellossa
Taiteilijan työtä tehdessään Jarmo Mäkilä muuttuu pojaksi ja takaisin mieheksi. Siihen on auttanut liikkuminen vanhassa kotipaikassa.
Muisti on aktivoitunut.
Onnellisuus tulee turvallisesta lähipiiristä ja rajoittamattomasta mahdollisuudesta leikkiin ja seikkailuun. Lapsuus ei ollut niin ohjelmoitua ja kasvattavaa kuin nykyään.
– Liikuimme poikaporukoissa esimerkiksi Paronalhossa ja Pärskän santakuopalla. Kuin siat pellossa, hän tiivistää.
Mäkilä tavoittelee salattua. Hän on saanut siitä kiinni ja visualisoi sen kaiken kansan katsottavaksi.
– Eikö jokaisella ole ollut lapsena salainen paikka, jossa on ollut yksin oman itsensä kanssa?
Yhdessä teoksessa istuu taiteilijan lapsuuden omakuva salapaikassa ukin ja mummun portaiden alla, isoäidin eli Rauha-muorin peruukki päässä.
Silloin seurana ovat olleet vain omat ajatukset.