Pari sataa järveä sisällään pitävällä Lohjalla riittää kesätekemistä. Kaupunki kehittää Lohjanjärven ympäristöä jatkuvasti, jonka vuoksi yksi mukavista tavoista tutustua ympäristöön on pyöräretki.
Matkailijat voivat yöpyä perinteisten majoituspaikkojen lisäksi esimerkiksi kelluvissa asuntolautoissa. Uutuutena kaupungissa on tänä kesänä 18.6. avattava keskustasta Ollisaareen kulkeva veneyhteys.
Tämä juttu on osa Ylen Puoli seitsemän -ohjelman kesäkohdesarjaa, jossa esitellään yleisön meille vinkkamia vähän tuntemattomampia ja yllätyksellisiä kesämatkakohteita eri puolelta Suomea. Ensimmäisessä osassa matkaamme Lohjan seudulle.
Kuhaa Ravintolalautta Kaljaasista
Buster-vene saapuu rantaan ja noukkii laiturilta kyytiin. Pääsen tutustumaan Lohjanjärven keskelle kiinnitettyyn Lauttaravintola Kaljaasiin auringon paistaessa, varpaita kastelematta.
Ravintolalauttaa pyörittävät sisarukset Jani Meling ja Anu Räikkönen kertovat, että he noutavat asiakkaita kahdesta eri rantapaikasta koko kesän. Loput asiakkaista kiinnittyvät omalla paatilla ravintolalautan aisapaikkaan tai lautan kylkeen poijun avulla.
– Joskus täällä on jopa enemmän veneitä kuin venepaikkoja. Silloin veneiden omistajat kiinnittävät veneensä uloimpana olevaan paattiin, ja pomppivat muiden jahtien yli päästäkseen osaksi ravintolan tunnelmaa, lisää Meling.
Seitsemästä erillisestä lautasta koostuva ravintola-alue houkuttelee lähisaaren mökkeilijöitä ja uteliaita turisteja jopa Helsingistä. Ravintolalautassa tarjotaan muutakin kuin ruokaa, juomaa ja hauskaa ohjelmaa, kuten sangriasalsaa (tanssia) ja viinijoogaa. Siellä voi saunoa, uida tai vaikka pilkkiä.
Tutustuessani ravintolan menuun huomaankin erään asiakkaan tiputtavan siiman veteen. Ei aikaakaan, kun kaksi kiloinen kuha nousee lauttojen välistä. Tämä on Melingin mukaan tuttu näky, sillä Lohjanjärvi on tunnettu kuhavesistään ja kuhat viihtyvät suojaisan lautan alla.
Poutasäällä lautta ei paljoa keinu edes ohimenevistä moottoriveneistä, mutta myrskyn noustessa asiakkaita pyydetään palaamaan maihin. Räikkönen kertoo tuolloin ottavansa esiin keittiöstä tuolin ja istahtavansa ihailemaan salamointia, vaikka lautta heiluu aaltojen tahdissa.
Punainen lippu nousee heilumaan lipputankoon uudestaan myrskypilvien kaikkoamisen jälkeen, ohikulkeville merkiksi siitä, että ravintolalautta on jälleen auki.
Helteestä jäätävään kylmään
Tytyrin elämyskaivoksen lipunmyyntipisteessä minulle ehdotetaan kesäisten vaatteiden päälle vilttiä. Niitä on yleisesti tarjolla kalkkikivikaivoksella vieraileville, koska maan uumenissa on lämmintä vain kahdeksan astetta. Kiinnitän suojakypärän pyynnöstä päähän, koska kävijä voi vahingossa lyödä muutamassa matalammassa kohdassa päänsä kalliokattoon.
Laskeudun hissillä parissakymmenessä sekunnissa 112 metrin syvyyteen. Ovet avautuvat. Hämärässä vastaan tulee upeasti louhittu kallioseinämä. Kietoudun tiukemmin lämpimään vilttiin ja tutustun kaivoksen tunnelistoon.
Kävelen maastossa ihaillen tippukiviä, maahan aseteltuja valtavia graniittilohkareita ja kaivostoiminnassa aiemmin käytössä olleita raiteita. Jännittävää tunnelmaa tuo erikoinen valaistus, joka heijastuu eri suuntiin avautuvissa tiloissa.
Huomaan oven, jonka avattua näen kapeat portaat ylös ja seinällä valoa tuovat soihdut. Portaat vievät tilaan, jossa on nuotiopaikka penkkeineen. Saan kuulla oppaalta, että Rönni-peikko ottaa hieman kauempana, omassa makuukammarissaan, vierailijoita mielellään vastaan.
Elämyskaivoksessa voi tutustua kaivoshistorian ohella geologiseen näyttelyyn sekä vaihtuvaan taidenäyttelyyn.
Kortiton kuski
Saapuessani Pois tieltä! -peltoralli alueelle kuulen, että kuivan poutasään johdosta rataa on kasteltu. Ajorata on turvallisempi, kun hiekka ei pöllyä ajaessa ja heikennä näkyvyyttä. Alueen lähinaapuritkin pysyvät tyytyväisempinä, kun ikkunat pysyvät puhtaana, kertoo yrityksen omistaja Paavo Hyrkkö.
Peltorallia tulevat Hyrkön mukaan ajamaan pääsääntöisesti työ- ja kaveriporukat, joille räätälöidään erikseen päivän ohjelma. Radalle voivat tulla testaamaan omia ajotaitojaan myös yksittäiset ihmiset tai esimerkiksi perheet.
– Kaasujalkaa pääsevät kokemaan ajokortittomatkin, kunhan on täysi-ikäinen, kertoo Hyrkkö.
Autosta on poistettu tekniikka ja ympärillä on tyhjä kuori, jolla on painoa pari sataa kiloa. Suojaa ajon aikana tuovat kuskille turvavyö ja -kaaret. Laitan kypärän päähän, kiinnitän turvavyön ja painan autossa olevaa nappia.
Hyrkkö kertoo, että autot ovat joskus päätyneet kilpailuvietistä johtuen noin kilometrin mittaiselta radalta ulos ja jopa kyljelleen. Katolleen ralliautot eivät ole hänen mukaan vielä päätyneet.
Painan kaasua ja huomaan, että jo pienillä ajonopeuksilla auto liukuu mutkissa kivien päällä kuin renkaat talviaikaan liukkaalla jäällä. Jännitystä ja vauhdin hurmaa – se on tämän kokemuksen anti.
Ralliautoja huolletaan ja korjataan, ja rataa pidetään ajokunnossa kaasutusten jälkeen. Hyrkkö kertoo, että ajaminen maksaa korkeista ylläpitokuluista johtuen edullisimmillaan runsaan sadan euron verran.
