Anton on hyvin toimeentuleva yrittäjä, joka elää puolisonsa ja lastensa kanssa yhdessä Berliinin trendikkäimmistä kaupunginosista.
Ahdistus- ja masennusoireet ovat vaivanneet Antonia valtaosan aikuisiästään, ja hän on käynyt vuosia psykoterapiassa.
Saksan yksityisklinikoilla on reilut kolme vuotta tarjottu keskusteluterapiaa, jonka yhteydessä annetaan bilehuumeena ja hevosten nukutusaineena tunnettua ketamiinia.
Yhdistelmähoidon pitäisi helpottaa masennus- ja ahdistusoireita nopeasti.
Anton sai kuulla uudesta hoitomuodosta, ja klinikka löytyi kivenheiton päästä hänen kotoaan.
Anton päätti kokeilla.
Tässä jutussa Anton ei esiinny omalla nimellään, koska huumaavien aineiden käytöstä kertominen voisi aiheuttaa haittaa hänelle tai lähipiirilleen.
Ketamiini avaa mielen lukkoja ja luo uusia hermoyhteyksiä
Ketamiini kehitettiin 1960-luvulla alun perin anestesia- ja kipulääkkeeksi.
Muista nukutuslääkkeistä poiketen ketamiinilla ei ole hengitystä lamaavaa vaikutusta. Siksi sitä käytetään edelleen potilaan nukuttamiseen kenttäsairaaloissa tai kivun lievitämiseen liikenneonnettomuuksissa, kun hengityskoneita ei ole käytettävissä.
Ketamiiniin liittyy väärinkäyttöpotentiaalia, koska se aiheuttaa euforiaa ja hallusinaatioita. Se voi altistaa riippuvuudelle, mielenterveysongelmille ja muistin heikkenemiselle.
Aine on viime vuosina yleistynyt Suomessakin bilehuumeena.
Ketamiinille on tällä vuosituhannella löydetty myös uusi lääkinnällinen käyttöaihe. Useissa kansainvälisissä tutkimuksissa sen on havaittu auttavan vakavassa masennuksessa voimakkaammin ja nopeammin kuin mikään muu lääkeaine.
Näin ketamiini vaikuttaa aivoissa:
Suomessa sitä annetaan sairaalassa suonensisäisenä infuusiona itsetuhoisille potilaille, jotka eivät ole saaneet apua muista lääkkeistä.
Ketamiini-infuusio luo uusia hermoyhteyksiä aivojen alueille, joiden huono toiminta aiheuttaa masennusta. Hoidossa käytettävät annokset ovat kuitenkin niin pieniä, etteivät ne juurikaan aiheuta psykedeelisiä vaikutuksia.
Saksassa terapiassa trippaillaan lääkärin ja terapeutin valvonnassa
Ketamiiniterapian alussa Anton keskusteli tapaamisen tavoitteista: hän halusi käsitellä ahdistusta aiheuttavia sisäisiä ristiriitoja.
Sitten hän asettui pedille makaamaan, ja hänen kasvoilleen laitettiin silmälaput ja korville kuulokkeet. Taustamusiikiksi Anton valitsi ambientia, black metallia ja free jazzia.
Ensimmäisten istuntojen aikana lääkäri annosteli ketamiinia maltillisesti.
Anton puhui ja terapeutti teki muistiinpanoja.
Matalina annoksina ketamiini rentouttaa ja synnyttää euforian tunteita. Se voi synnyttää kokemuksen mielen lukkojen aukeamisesta.
Anton purki sessiossa esiin nousseet ajatukset terapian lopuksi.
Antonin mielestä kokemukset olivat kuitenkin turhan mietoja. Hän halusi kokea mahdollisimman kovan tripin turvallisissa olosuhteissa.
Halvan lääkkeen ympärille muodostui miljardibisnes
Ketamiiniannos maksaa vain muutamia kymmeniä euroja. Se toimii välittömästi noin puolella masennuspotilaista, jotka ovat muille lääkkeille resistenttejä.
Aineen ympärillä pyörii valtava bisnes.
Yhdysvaltalainen lääkeyhtiö Janssen-Cilag on tuonut markkinoille nenäsumutteen, joka sisältää uudenlaista ketamiinimolekyyliä. Esketamiiniksi kutsuttua ainetta annetaan nenäsumutteena. Yksi lääkeannos maksaa useita satoja euroja, viikkoja kestävä lääkitys monia tuhansia.
Jo kaksi vuotta sitten ketamiiniterapia arvioitiin olevan yli kolme miljardin dollarin bisnes yksin Yhdysvalloissa.
Viime vuosina ketamiinia ja esketamiinia on alettu maailmalla käyttää myös keskusteluterapian apuna. Sekin on kallista.
Ketamiiniterapiassa käytettävät suuret annokset synnyttävät aistivääristymiä tai jopa vaikutelman persoonallisuuden jakautumisesta tai egon ja kehon irtaantumisesta. Puhekielessä tilasta käytetään englanninkielistä nimitystä “K-hole”.
Kokemus voi olla ihmisestä ja tilanteesta riippuen hyvin nautinnollinen tai erittäin ahdistava.
Anton sai kovan tripin
Kahdessa viimeisessä sessioissaan Anton pääsi tavoittelemaansa syvään K-holeen.
– Se oli ikään kuin kuolemanrajakokemus. Saatoin katsoa itseäni ja omaa elämääni nopeana kelana. Pystyin näkemään, mikä on elämässäni on merkityksellistä ja mikä täysin turhaa.
Katsoin itseäni neutraalisti. Pystyin hetkeksi resetoimaan oletukset itsestäni ja suhteista muihin. Vähän kuin olisin bootannut käyttöjärjestelmän.
Anton
Huolien asettuminen mittakaavaan helpotti Antoni masennus- ja ahdistuneisuusoireita.
Ketamiini- ja hypnoterapeutti Axel Roseliuksen mukaan samankaltaisia tuloksia voidaan havaita valtaosalla asiakkaista kuukauden sisällä hoitojakson päättymisestä.
Roseliuksen mukaan useat potilaat toivovat K-holea, ja monella on myös aiempaa kokemusta psykedeeleistä.
– Ketamiinin kauneus on siinä, että sen vaikutus erottaa tiedostavan mielen kehosta ja kokemuksista. Voit esimerkiksi elää jonkin traumaattisen tilanteen uudelleen siten, että tarkkailet tapahtumaa ulkopuolelta, Roselius selittää.
Näyttö uuden hoidon hyödyistä puuttuu
Ketamiiniterapian pitkäaikaisista hyödyistä ei ole vielä kiistatonta näyttöä, kertoo Axel Roselius. Hänen mukaansa paljon riippuu siitä, osaako asiakas soveltaa terapiassa tekemiään oivalluksia jokapäiväiseen elämään.
– Jos ei tee arjessaan muutoksia, ongelmat palaavat, Roselius sanoo.
Neurofarmakologian tutkijan Samuel Kohtalan mukaan ketamiinilääkityksen teho masennuksen hoidossa on kiistaton. Ketamiini Lääkityksen ja keskusteluterapian yhdistämisen hyödyistä näytöt kuitenkin puuttuvat.
Kohtala pitää joka tapauksessa tärkeänä, että ketamiinia ja psykedeelejä tutkitaan.
– Nykyisin käytössä olevat keinot masennuksen psykiatrisessa hoidossa jättävät toivomisen varaa.
Kohtalan sanoo, että uusiin hoitoihin on syytä suhtautua kriittisesti, koska ne tuottavat lääketehtaille ja yksityisklinikoilla valtavat tuotot.
Myös Antonin hoidot olivat kalliita. Hän maksoi vajaan tuhat euroa käynnistä viiden terapiasession ajan.
Hän ei kuitenkaan ole katunut.
Terapian jälkeen suhtauduin itseeni hyvässä mielessä vähemmän vakavasti, eikä minulla ollut niin paljoa tiedostamattomia pelkoja.
Anton
Kuukausia myöhemmin masennus- ja ahdistusoireet toisaalta palasivat.
Ketamiiniterapeutti Axel Roselius sanoo, että moni haluaa otta uusia istuntoja muutaman kuukauden tai vuoden kuluttua hoitojakson päättymisestä. Niiden tarkoitus on käsitellä uusia elämässä esiin nousseita ongelmia tai palauttaa mieleen terapiassa aiemmin tehdyt oivallukset.
Anton ei ole palannut klinikalle, mutta käy edelleen perinteisessä keskusteluterapiassa.
Antonilla on vuosien käyttöhistoria tajuntaa laajentavista aineista. Yhä edelleen hän trippailee satunnaisesti ystäviensä kanssa kotisohvallaan tai kattoterassillaan musiikkia kuunnellen.
– Käyttöni on yhtä lailla terapeuttista ja viihteellistä, Anton kuvailee.
Juttua varten haastattelun antoivat myös päihdetutkija Aleksi Hupli ja psykiatrian dosentti Tero Taiminen.
Onko sinulla meille juttuvinkki? Voit lähestyä toimitusta luottamuksella
Halutessasi voit olla yhteydessä myös sähköpostilla osoitteeseen tuomo.bjorksten@yle.fi. Luemme kaikki yhteydenotot, mutta emme pysty takaamaan jokaiselle henkilökohtaista vastausta.