Jokakesäiset sinilevälautat ja niiden taustalla olevat ravinnepäästöt ovat meille ihmettelyn aihe, mutta vesien tummuminen otetaan annettuna. ”Ainahan ne ovat olleet tällaisia”, muistan vastauksen, kun lapsena ihmettelin mökkirannan veden ruskeutta ja kalaverkkojen limoittumista. Entiset hiekkapohjat ovat muuttuneet humushötöksi.
Muutos on ollut hidas, vertailukohdat ovat siirtyneet sukupolvien myötä. Vesistöseurannoissa tämä näkyy selkeästi, mutta vesien tilan arviointi perustuu muihin mittareihin. Kolajuoman värinen järvi voi olla luokituksessa hyvässä tilassa.
Tummumisen taustalla on monia syitä, yhtenä tärkeimmistä eloperäisen aineksen, kansanomaisesti humuksen, päästöt metsätaloudesta, turvemaiden viljelystä ja turpeennostosta. Ojitusten myötä eloperäistä ainesta ja veteen liuennutta hiiltä kulkeutuu vesistöihin.
Muutos on ollut hidas, vertailukohdat ovat siirtyneet sukupolvien myötä.
Tummuminen häiritsee vesieliöitä, lämmittää vesiä ja haittaa virkistyskäyttöä esimerkiksi limalevän runsastuessa. Monimuotoisuus vähenee, lohikalakannat taantuvat, ahvenen kasvu hidastuu ja muikku voi hävitä kokonaan.
Vesilain mukaan metsäojituksesta on tehtävä ilmoitus ELY-keskukselle, lupa aluehallintovirastolta tarvitaan, jos on olemassa riski alapuolisten vesistöjen pilaantumisesta. Lupa tosin tarvitaan asiantuntijoiden mukaan harvoin.
Ojitettujen turvemetsien pitkäaikais- tai yhteisvaikutuksia vesiin tai ilmastopäästöihin ei arvioida, vaikka päästöt jatkuvat vuosikymmeniä.
Maastossa liikkuessa ja ilmakuvia katsellessa kuka tahansa huomaa, kuinka yleistä turvemaiden ojien perkaus, vieläpä kohtuuttoman syvinä, on. Niiden luvallisuutta ei toki maastossa kulkija voi arvioida, mutta joitakin tapauksia päätyy oikeuskäsittelyyn saakka.
Silti minusta näyttää siltä, ettei lakikaan käytännössä juuri rajoita ojittamista metsissä – ei edes silloin, kun siitä on haittaa metsän kasvulle. Ja tietenkin ympäristölle. Valvonta on lisäksi vähäistä.
Maastossa liikkuessa kuka tahansa huomaa, kuinka yleistä turvemaiden ojien perkaus on.
Metsätalouden sertifikaatitkaan eivät paljoa takaa. Yleisin sertifikaatti PEFC lupaa, että suometsien hoidossa huolehditaan vesiensuojelusta sekä edistetään ilmastoystävällisiä käytäntöjä.
Käytännössä ojitukset näyttävät kuitenkin jatkuvan kuten ennenkin. Vain todella räikeät väärinkäytökset huomataan, ja nekin pahasti jälkikäteen, kuten ELY-keskusten asiantuntijat totesivat kritiikissään, kun irtautuivat standardin valmistelutyöstä. Puu on jo aikaa sitten myyty sertifioituna.
Maalta huuhtoutuvan orgaanisen aineksen haitta ei jää vain veteen vaan painuu pohjalle hapettomiin oloihin tuottamaan kasvihuonekaasuja: metaania ja hiilidioksidia. Nämä päästöt eivät silti näy ilmastopäästöraportoinnissa.
Suomen lounaisrannikolla toteutettu tutkimus paljasti näiden päästöjen suuren mittakaavan. Tutkijat Matias Scheinin ja Eero Asmala osoittivat suurimmiksi päästölähteiksi jokien ja purojen suut – alueet joihin orgaanista ainesta valuu maalta. Päästöt olivat paikoin kymmenkertaisia aiemmin tiedettyihin nähden.
Maalta huuhtoutuvan orgaanisen aineksen haitta ei jää vain veteen vaan painuu pohjalle hapettomiin oloihin tuottamaan kasvihuonekaasuja
Maankäytön vesistövaikutukset ovat niin mittavia ihmisille ja ympäristölle, ettei niitä voida suitsia vain suosituksilla tai koulutuksella. Vesi- ja metsälakeihin pitää pystyä kirjaamaan terävämpiä rajoitteita turvemaiden ojitukselle sekä avohakkuille. Metsänhoitoa pitää ohjata vahvasti kohti niin sanottua peitteellistä metsätaloutta, jotta päästöt voidaan minimoida.
Samalla vahvistettaisiin jokaisen vesistöjen rannalla asuvan tai mökkeilevän omaisuudensuojaa, kun vesien tila ja kiinteistöjen arvo ei heikkenisi.
Lakeja pitää myös valvoa. Valvonnan puute näkyy metsissämme. Nyt minusta tuntuu, että metsälain suojaamia purojen varsia voi hakata aukoksi, arvokkaita uhanalaisten lajien elinympäristöjä tuhota ja metsäsertifikaatteja rikkoa vailla huolta juuri huomautusta vakavammasta. Tai sitten tekee saman jopa ihan luvan kanssa. Poikkeusluvan lain suojaamien kohteiden hakkuisiin voi saada, jos lain noudattamisesta aiheutuu metsänomistajalle merkittävää taloudellista menetystä.
Ankarampi lainsäädäntö vahvistaisi myös mökkeilevän omaisuudensuojaa, kun vesien tila ja kiinteistöjen arvo ei heikkenisi.
Väitän, että metsätalouden organisaatioiden ja yritysten omavalvonta ei riitä. Nyt eletään tilanteessa, jossa yritykset ja maanomistajat saavat lyhyen aikavälin taloudellista etua, mutta pitkäaikaiset haitat jäävät meidän kaikkien kärsittäviksi. Toistellaan vain, että maailman parasta ja vastuullisinta metsätaloutta tässä tehdään kansakunnan hyväksi.
Suomessa tehtiin ojitusten maailmanennätys sotien jälkeen sen aikaisin tiedoin ja tarpein. Nyt yltäkylläisinä ja viisaina voimme tehdä toisin. Meidän täytyy kyetä korjaamaan vanhentuneet käytännöt ja sopeutua nykymaailmaan.
Juuso Joona
Kirjoittaja on vesillä ja niiden rannoilla viihtyvä metsänomistaja