Metsähallituksen Luontopalveluihin kohdistuneet leikkaukset näkyvät kansallispuistojen palveluissa.
Muun muassa Itäisen Suomenlahden kansallispuistossa Kotkan ja Haminan edustalla polttopuut ovat joiltakin tulentekopaikoilta loppuneet ja retkeilijöitä on kehotettu tuomaan omat puunsa mukanaan. Lisäksi wc-paperia ei jatkossa täydennetä kuivakäymälöihin, vaan nekin on tuotava omasta takaa. Asiasta kertoo Metsähallituksen Luontopalvelut verkkosivuillaan.
Metsähallituksen Luontopalvelujen tuotantopäällikkö Jouni Aarnio huomauttaa, että wc-paperia ei yleensäkään ole kansallispuistojen palvelutarjonnassa, vaan sen tuominen on ollut retkeilijöiden vastuulla.
Polttopuiden saatavuuteen leikkaukset ovat kuitenkin voineet hänen mukaansa vaikuttaa, tosin hän ei ole saanut vastaavaa viestiä muista kansallispuistoista.
– Lähdemme siitä, että vaikka näitä leikkauksia on ollut, pyrimme ylläpitämään ja huoltamaan sen palveluvarustuksen, joka meillä tällä hetkellä on olemassa.
Polttopuiden saatavuuden varmistaminen on tärkeää myös asiakasturvallisuuden kannalta, sanoo Aarnio. Esimerkiksi potentiaalisessa kylmettymistilanteessa on tärkeää, että retkeilijä pääsee nopeasti lämmittelemään.
Rahoitus vähentynyt runsaasti
Metsähallitus on voittoa tekevä valtion liikelaitos. Sen tulos oli viime vuonna 142 miljoonaa euroa.
Tuotantopäällikkö Jouni Aarnio painottaa, että Luontopalvelut on kuitenkin verovaroin toimiva julkisia hallintotehtäviä hoitava yksikkö. Luontopalvelujen kokonaisrahoitus on laskenut jo useamman vuoden ajan, mutta sitä on saatu paikkailtua erinäisillä lisämäärärahoilla.
Luontopalveluiden kokonaisrahoitus on tänä vuonna 65 miljoonaa euroa. Aarnion mukaan se on 11 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuonna 2023. Retkipalvelujen lisäksi rahoituksella muun muassa huolehditaan kulttuuriperintökohteista ja tehdään luonnon monimuotoisuustyötä.
Myös Petteri Orpon (kok.) hallituksen tuottavuusohjelma vähentää rahoitusta. Luontopalveluiden vastuutehtävistä ei kuitenkaan ole karsittu.
Jouni Aarnion mukaan Luontopalveluissa käydään parhaillaan neuvotteluja siitä, mistä vastaisuudessa karsitaan. Suurennuslasin alla ovat esimerkiksi kalusto sekä tuhannet rakennukset ja taukopaikat.
Viime vuoden lopulla käytiin myös muutosneuvottelut, joiden seurauksena koko Metsähallituksesta irtisanottiin 43 ihmistä.
Aarnion mukaan henkilöstön väheneminen ei ole merkittävästi vaikuttanut palveluiden tasoon.
– Niitä tilanteita varmasti tulee olemaan, että jostakin loppuu esimerkiksi polttopuut. Pyrimme korjaamaan niitä asiakaspalautteen pohjalta ja varmistamaan kohteiden perushuollon ja asiakasturvallisuuden.
Ulko-Tammio on yksi Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon kuuluvista saarista. Viime kesänä retkeilijöitä kannustettiin pitämään puhelinpaastoa saaressa vieraillessaan.