Varsinais-Suomen radanvarsikunnat ovat lähdössä tekemään yhteistä paikallisjunaliikenteen alueellista selvitystä. Hanke toteutuisi Turun johdolla.
Loimaan kaupunginhallitus käsittelee maanantaina osallistumista Lähijuna Varsinais-Suomeen -projektiin. Tavoitteena on selvittää muun muassa ratainfran kehittämistarpeet, asemapaikkojen ja liikennöinnin kustannukset sekä luotettavat matkustajamääräarviot.
Hanketta vetämään palkattaisiin asiantuntija, joka sijoittuisi Turun kaupungin organisaatioon. Kustannusarvio olisi palkkaus- ja konsulttikuluineen 176 000 euroa, joka jakautuisi kuntien kesken.
Varsinais-Suomessa on tutkittu lähijunaliikenteen käynnistämismahdollisuuksia Turusta Tampereen, Salon, Uudenkaupungin ja Naantalin suuntiin.
Radanvarsikunnat ovat odottaneet pitkään Turulta selkeää kantaa lähijunaliikenteen tarpeellisuudesta. Nyt selvitystyö näyttäisi lähtevän liikkeelle.
Myös valtio selvittää eri seutujen tarpeita alueelliselle junaliikenteelle. Samalla se painottaa kuntien omaa aktiivisuutta ja taloudellista panosta lähijunaliikenteeseen. Lisäksi Traficom teettää konsulttiselvitystä, joka arvioi valtakunnallisesti eri ratasuuntien kustannuksia ja potentiaalia.