Yksi loukkaantui vakavasti tulipalossa Nurmijärvellä – vietiin helikopterilla hoitoon

Huoneisto oli täynnä mustaa savua, kun pelastuslaitos saapui paikalle.

Ambulanssi ja helikopteri pelastuslaitoksen tehtävällä Nurmijärvellä.
Ambulanssi ja helikopteri pelastuslaitoksen tehtävällä Nurmijärvellä 16. kesäkuuta 2024. Kuva: Ari Koivu / Keski-Uudenmaan pelastuslaitos
  • Tiina Karppi

Yksi henkilö loukkaantui vakavasti tulipalossa Nurmijärvellä sunnuntaina.

Kerrostalohuoneistossa Aleksis Kiven tiellä syttyi puolen päivän jälkeen palo, josta pelastettiin tajuton henkilö. Hänet kuljetettiin helikopterilla jatkohoitoon Helsinkiin.

Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Ari Koivu kertoo, että huoneisto oli voimakkaan alkupalon myötä täynnä mustaa savua, kun pelastuslaitos saapui paikalle.

Palo ei levinnyt huoneistosta muualle. Pelastuslaitos myös varmisti, että muissa kerrostalon huoneistoissa on turvallista olla.

– Kukaan ei lähtenyt onneksi rynnimään rappukäytävään kesken sammutus- ja pelastustyön, Koivu toteaa.

Hän kertoo, ettei itse uransa aikana ole ollut tehtävällä, jossa tulipalossa loukkaantunut olisi viety helikopterilla jatkohoitoon.

– Ensihoitajan kanssa juttelin, ja hän sanoi, että se on ihan normaalia proseduuria. Itselleni ei vain tällaista tapausta ole sattunut.

Koivun mukaan syttymissyystä on alustava arvio, mutta poliisi tutkii asiaa vielä huomenna maanantaina.