Rovaniemen tornihotellista on tekeillä ainakin yksi valitus – ”Päällimmäinen tunne on, että surettaa ja väsyttää”

Monet harkitsevat valittamista 18-kerroksisen Sokos-hotellin kaavasta Rovaniemen keskustaan. Ely-keskus näki kaavassa paljon puutteita, mutta se ei välttämättä tee valitusta.

Havainnekuvan Rovaniemelle suunnitellusta Solo Sokos Hotel Rovaniemestä. Osuuskauppa Arinan kuva.
Toteutuessaan hotelli olisi Rovaniemen korkein rakennus. Havainnekuva. Kuva: Osuuskauppa Arina
  • Anni Tolppi

Rovaniemellä voi olla edessä uusi kaavoitusta koskeva valitusprosessi. Kaupunginvaltuusto siunasi maanantaina kiistellyn asemakaavan, joka antaa Osuuskauppa Arinalle mahdollisuuden rakentaa tornihotellin kaupungin ytimeen. Ylen tietojen mukaan kaavasta on tekeillä useita valituksia.

Valtuuston kokouksessa käytettiin tunteikkaita puheenvuoroja. Valtuutettu Henri Ramberg (vas.) esitti kaavan hylkäämistä, mutta jäi alakynteen. Hän sai taakseen vihreiden ja vasemmistoliiton ryhmät sekä yksittäisiä valtuutettuja.

Yksi kaavan vastustajista on Laura Tarvainen (vihr.). Hänellä on huoli siitä, kenen ehdoilla Rovaniemeä rakennetaan.

– Ymmärrän, että matkailu on tärkeä elinkeino, mutta nyt näyttää siltä, että kaavoitusta ohjaavat yhden yksittäisen toimijan eli Arinan tarpeet. Asukkaiden kuuleminen jäi symboliseksi, ja esimerkiksi tuuliselvitys sivuutettiin. Selvityksestähän käy ilmi, että keskustasta tulee niin tuulinen, että käveleminen ja istuminen onnistuu huonosti.

Tarvainen ja Miikka Keränen jättivät päätöksestä eriävän mielipiteen.

”Valitus tehdään, se on varmaa”

Kaupunginvaltuutettu Vesa Puuronen (vas.) äänesti myös kaavan hyväksymistä vastaan ja pitää valitusta varmana.

– Voi olla, että teen valituksen itse tai sen voi tehdä vaikka asukasyhdistys, mutta valitus tehdään, se on varmaa.

Puurosen mukaan valituksen perusteita voi olla useita.

– Kysymys lainmukaisuudesta herää, kun tarkastellaan, kuinka paljon kaavamuutosalue poikkeaa yleiskaavasta tai onko kaava muuten maankäyttö- ja rakennuslain mukainen. Tornihotelli pilaa kaupunkikuvan, eikä tätäkään ole riittävästi huomioitu.

Ensimmäisen kaupunginosan asukasyhdistyksen puheenjohtaja Kristiina Tikkala sanoo, että päätöstä valituksen tekemisestä ei ole vielä tehty.

– Asiaa ei ole vielä ajateltu, päätös on niin tuore. Päällimmäinen tunne on, että surettaa ja väsyttää.

Rovaniemen kaupunginarkkitehti Sipi Hintsanen kertoo esittäneensä viime vuoden marraskuussa tutustuttuaan luonnoksesta saatuun palautteeseen, että kaupungissa laadittaisiin vaihtoehtoinen luonnos.

Hintsanen sanoo johtavien virkamiesten tyrmänneen ajatuksen. Hän sanoo ihmettelevänsä nyt syvästi, jos kaava koskaan saa lainvoiman.

Mahdolliset valitukset käsitellään Pohjois-Suomen hallinto-oikeudessa.

Ely-keskuksen valitusmahdollisuus on rajallinen

Myös Lapin ely-keskus arvosteli lausunnossaan kaavaa.

Ely-keskuksen mukaan korttelin asemakaava ei täytä maankäyttö- ja rakennuslain pykäliä eikä luonnosvaiheessa ole esitetty riittävästi vaihtoehtoja tornihotellille. Merkittävä rakennusoikeuden lisäys myös poikkeaa huomattavasti muusta rakennetusta ympäristöstä ja yleiskaavan ohjeistuksesta, ja se heikentäisi kaupunkikuvaa merkittävästi.

Ely-keskuksen lausunto ei riittänyt muuttamaan päättäjien mieltä ja Lapin ely-keskuksen johtajan Timo Jokelaisen mukaan viranomaisen valitustielläkin on mutkia.

– Muutoksenhakuoikeutemme on rajattu. Voi olla, että meillä ei ole muutoksenhakuoikeutta, mutta se selviää, kun perehdymme päätökseen.

Jokelaisen mukaan ely-keskuksen valitusoikeus kaavapäätöksistä kohdistuu valtakunnallisesti tai maakunnallisesti merkittäviin asioihin.

– Täyttyykö valitusoikeus tässä tornihotellikaavassa, on vielä epävarmaa.

Vaihtoehtoinen suunnitelma tuli liian myöhään

Moni rovaniemeläinen on ihmetellyt, miksi valtuusto ei käsitellyt uutta, viikko sitten julkisuuteen yllättäen tullutta vaihtoehtoista hotellisuunnitelmaa. Rovaniemeläisen, vapaaehtoisista koostuvan työryhmän laatimassa suunnitelmassa hotelli toteutettaisiin matalampana ja vähemmän maisemahaittaa aiheuttavana.

Valtuustossa asemakaavamuutos kuitenkin käsiteltiin kaupunginhallituksen esityksen pohjalta eikä vaihtoehtosuunnitelma ehtinyt kaavaprosessiin.

Työryhmän puhemies Petteri Maljamäki harmittelee itsekin, että suunnitelma syntyi näin myöhään.

– Tässä ovat tekijöinä olleet ammattilaiset, jotka ovat tehneet tätä suunnitelmaa vapaa-aikana. Halusimme osoittaa, kuinka helppoa olisi tarjota vaihtoehtoa tornihotellille.

Lisätty kaupunginarkkitehti Sipi Hintsasen kommentit kello 12.08.