Lähes kaikkien eduskuntaryhmien puheenjohtajat jättivät tänään eduskuntaan keskustelualoitteen Oulussa tapahtuneiden puukotusten vuoksi.
Aloitteen laittoi alulle SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Tytti Tuppurainen. Sen allekirjoittivat kaikki eduskuntapuolueiden ryhmäjohtajat perussuomalaisia lukuunottamatta.
Aloitteeseen osallistuvat eduskuntapuolueet pitivät keskiviikkona tiedotustilaisuuden eduskunnassa. Sen voi katsoa alta.
Aloitteessa ehdotetaan, että eduskunta kävisi ajankohtaiskeskustelun siitä, miten ääriliikkeiden väkivaltaan pitäisi suhtautua.
Keskustelu on tarkoitus käydä vielä ennen eduskunnan kesätaukoa.
Oulussa kauppakeskus Valkeassa tapahtui tiistai-iltana puukotus, kun alle 18-vuotias puukotti ulkomaalaistaustaista miestä. Teossa epäillään rasistista motiivia.
Väkivallanteko tapahtui alle viikko sen jälkeen, kun 12-vuotiasta ulkomaalaistaustaista lasta puukotettiin samassa kauppakeskuksessa. Myös viime viikon teossa poliisi epäilee rasistista motiivia.
– Nyt on kaikkien syytä havahtua siihen, että Suomessa tapahtuu äärioikeistolaisesti motivoitunutta poliittista väkivaltaa viattomia siviileitä, tavallisia kansakulkijoita, lähimmäisiä kohtaan, Tuppurainen sanoo Ylelle.
Tuppuraisen mukaan Oulun tapaukset kertovat siitä, että vihapuhe johtaa myös tekoihin. Tuppuraisen mukaan rasistista kielenkäyttöä esiintyy paitsi sosiaalisessa mediassa, myös eduskunnassa.
– Vihjaillaan väestönvaihdolla, jota muun muassa suojelupoliisi pitää osana tätä äärioikeistolaista liikehdintää, Tuppurainen sanoo.
Tuppurainen ei halua syyttää tilanteesta mitään tiettyä puoluetta tai osoittaa ”leimakirvestä” mihinkään suuntaan. Hän kuitenkin mainitsee, että perussuomalaiset poliitikot ovat vihjailleet väestönvaihdosta. Esimerkiksi ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio (ps.) on Helsingin Sanomien mukaan puhunut eduskunnassa useita kertoja väestönvaihdosta.
– Tällaiset puheet ovat mielestäni vaarallisia, ja niitä ei pitäisi enempää viljellä.
PS:n Mäkelä: Emme ole mukana
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jani Mäkelän mukaan perussuomalaisilla olisi kyllä valmiutta keskustella ääriliikehdinnästä ja sen uhasta, mutta ryhmä ei ole mukana, sillä asiaa ei hänen mukaansa ole edistetty hyvien eduskuntakäytäntöjen mukaisesti.
Eduskuntaryhmillä oli keskiviikkoon kello 12 asti aikaa kertoa osallistumisestaan.
– SDP on tehnyt yksipuolisesti esityksen aikarajoista. Keskustelemme kyllä, kunhan ei lähdetä politisoimaan.
Ajankohtaiskeskustelun järjestämistä on suunniteltu tämän viikon aikana. Mäkelän mukaan asiasta viestittiin sähköpostitse, eikä esimerkiksi kokoonnuttu eduskuntaryhmien puheenjohtajien kesken.
Mäkelä moittii myös sitä, että Tuppurainen kertoi jo aamupäivällä, ennen määräajan umpeutumista, ettei PS ole mukana.
Tiedotustilaisuudessa Tuppurainen sanoi olleensa perussuomalaisiin yhteydessä useita kertoja aloitteen tiimoilta. Hän sanoo panneensa aloitteen alulle jo viimeviikkoisen puukotustapauksen jälkeen ja laittaneensa Mäkelälle sähköpostia asiasta jo tuolloin. Lisäksi eduskuntaryhmien pääsihteerit ovat keskustelleet asiasta.
Tuolloin perussuomalaiset eivät halunneet olla aloitteessa mukana, Tuppurainen sanoo.
Tuppurainen sanoo soittaneensa Mäkelälle vielä tänä aamuna.
– Heillä on ollut täysin samat valmiudet ja edellytykset olla tässä mukana kuin muilla. He ovat toimintatapansa ja linjansa valinneet, Tuppurainen sanoo.
Perussuomalaisten Simula: Vetää sanattomaksi
Perussuomalaisten oululainen kansanedustaja Jenna Simula kertoo olevansa sanaton tiistain puukotustapauksen johdosta. Simula kommentoi tapausta viestipalvelu X:ssä keskiviikkona aamupäivällä ja myöhemmin haastattelussa Ylelle.
– Vetää sanattomaksi ja suorastaan oksettaa, että väkivaltaa kohdistetaan ihmiseen juuri esimerkiksi taustan tai mielipiteen vuoksi. Riippumatta siitä, mistä ääriliikkeestä tekijä on, se on todella vakava asia, Simula sanoo.
Oulun puukotustapaukset on yhdistetty äärioikeistoon ja niillä on epäilty olevan rasistisia motiiveja. Simula sanoo Ylelle, että perussuomalaiset on yhdistetty tapauksiin. Hän sanoo olevansa pettynyt siihen.
– Jotkut haluavat syyttää meitä perussuomalaisia näistä, kun me haluamme vaikuttaa nimenomaan parlamentaarisin keinoin emmekä hyväksy väkivaltaa tai muutakaan laitonta toimintaa.
Simula arvioi, että kielenkäyttö on koventunut sosiaalisen median keskusteluissa. Hän sanoo, ettei nettikeskusteluun kannata takertua.
– Jos poliitikot puhuvat asioista niiden oikeilla nimillä ja haluavat tehdä toimia, joilla luodaan Suomesta turvallisempi ihan kaikille, niin ei sitä pidä tähän sekoittaa.
Vasemmistoliiton Sarkkinen peräänkuuluttaa hallituksen vastuuta
Vasemmistoliiton oululainen kansanedustaja Hanna Sarkkinen vaatii toimia rasismin ja vihapuheen kitkemiseksi. Sarkkinen kommentoi tapausta Ylelle keskiviikkona.
– Olemme nähneet, että rasistiset asenteet ja vihapuhe voivat muuttua teoiksi, ja ne ovat nyt muuttuneet teoiksi. Nyt on vakavasti herättävä tähän tilanteeseen niin Oulussa kuin koko Suomessakin.
Sarkkinen peräänkuuluttaa asiassa päättäjien vastuuta.
– Odotan maan hallitukselta, että tätä ei ajatella vain Oulua koskevana asiana vaan tämä on koko maan kysymys. Äärioikeiston ja ja rasististen viharikosten uhka on otettava tosissaan.
Korjattu 19.6. kello 11.39: Jenna Simula (ps.) kommentoi asiaa keskiviikkona, ei tiistaina.
Kello 12.46: Lisätty Jani Mäkelän (ps.) kommentit.
Kello 14.46: Lisätty Jenna Simulan (ps.) haastattelukommentit.