El Salvadorin rannikkokaupungin Acajutlan asukkaat heräsivät tällä viikolla lohduttomaan näkyyn.
Rankkasateiden aiheuttama jokitulvat maan pohjoisosissa olivat tuoneet suuren määrän roskaa kaupungin rannoille.
Keskiviikkona kaupungissa käynnistettiin valtava siivousoperaatio, jonka aikana rannoilta siivottiin tonneittain muiden muassa muoviroskaa, Reutersin videolla näkyy.
Suuri jätevyöry on seurausta pohjoisen asukkaiden välinpitämättömästä suhtautumisesta roskien keräämiseen. Kun jätettä on heitetty luontoon, se on päätynyt tulvavesien mukana etelään.
– Arviomme mukaan jätettä on tullut yli 1 000 tonnia. Roskat kelluvat meressä ja täyttävät rannat. Tämä vaikuttaa meihin todella voimakkaasti, koska jätettä on paljon, Acajutlan asukas Eduardo Hernandez sanoi Reutersin mukaan.
Siivousurakkaan osallistuneet salvadorilaiset ilmaisivat myös ärtymyksensä viranomaisiin.
– Pyydämme pohjoisen kaupunkien pormestareita tekemään valistustyötä ja luomaan siivousohjelmia, Hernandez sanoi.
Rankkasateet koettelevat Väli-Amerikkaa
Paikallisten viranomaisten mukaan ainakin 11 ihmistä on kuollut Väli-Amerikan maissa viime päivien rankkasateiden aiheuttamissa maanvyöryissä ja tulvissa.
Sateet ovat koetelleet Tyynenmeren rannikolla sijaitsevia maita Meksikosta Panamaan.
Rankkasateet eivät ole helpottamassa.
Meteorologien mukaan Alberto-myrskyn odotetaan tuovan lisää sateita Meksikon koillisrannikolle lähiaikoina.