Pidin ennen Petteri Orpoa (kok) luontomyönteisenä hahmona. 2016 tuoreena puheenjohtajana hän oli esimerkiksi estämässä koskiensuojelulain avaamista. Iijokivarteen ajettiin Kollajan tekoallasta, joka olisi tuhonnut joen keskiosan luonnontilan. Näin ei käynyt, koska hallituksen puheenjohtajat, Juha Sipilä (kesk), Timo Soini (ps) ja Orpo torppasivat lain avaamisen. Orpon kanta oli tärkeä.
Päätös oli toki Orpolle helpohko: ura ei ollut pelissä. Mutta tuli tunne, että hän seurasi arvojaan ja teki poliitikkona valinnan tarjota suojaa vaelluskaloille. Sitä oli helppo arvostaa.
Nyt Orpo kurittaa pääministerinä luontoa. Äskettäin hallitus valitsi kriteereitä, joilla lisää metsiä suojellaan. Se olisi voinut tarttua ympäristöministeriön määritelmiin, joilla olisi vahvistettu Etelä-Suomenkin metsiä, mutta päätyi noudattamaan maa- ja metsätalousministeriön kriteereitä, jotka ovat niin tiukat, että Etelä-Suomesta ei käytännössä löydy suojeltavaa.
Ennustan, että uhanalaisia metsälajeja tullaan hyvästelemään sukupuuttoon Suomessa lähivuosikymmeninä.
Päätös oli tyrmistyttävä. Metsälajisto on uhanalaistunut 2000-luvulla nopeasti. Satojen lajien kutistuvat populaatiot ovat metsänsirpaleissa ahdingossa suurten hakkuiden takia.
Ennustan, että uhanalaisia metsälajeja tullaan hyvästelemään sukupuuttoon Suomessa lähivuosikymmeninä. Etelä-Suomen metsiä hakataan jo nyt liikaa. Luonnossa nyrkkisääntönä suuri pinta-ala ylläpitää suurta monimuotoisuutta. Metsälajisto katoaa ja yksipuolistuu suojelualueilla, joita ympäröivät avohakkuut ja laajat talousmetsät.
Orpo rikkoi päätöksellä vaalilupauksensa. Ennen eduskuntavaaleja hän vaati, että jäljellä olevat valtion vanhat metsät ”pitää suojella”. Nyt niitä ei suojella Etelä-Suomessa.
Vanhat metsät ovat suuria hiilivarastoja, joten nyt tehty päätös on ristiriidassa myös Orpon vuoden 2021 puheiden kanssa. Silloin hän sanoi, että kokoomus ei lähde hallitukseen, joka peruuttelee ilmastotoimista. Kun vanhoja metsiä hakataan, hiiltä siirtyy ilmakehään ilmastoa lämmittämään. Tämä on kehnoa ilmastopolitiikkaa.
Hallituksen päätös, jolla Etelä-Suomen metsälajistolle ei anneta mitään kädenojennusta, konfliktoinee entisestään jo valmiiksi tulehtunutta metsäkeskustelua. Jää nähtäväksi, tulevatko metsien puolustajat esimerkiksi hakemaan suojeluun vääntövoimaa ulkomaisista metsänostajista.
Suomen metsätuotteiden viennistä 60 prosenttia suuntautuu Eurooppaan. Siellä kiinnostaa, mitä Suomi metsissään puuhaa. ”Saksa-kortilla” on vaikutettu suojelupäätöksiin Suomessa 1990- ja 2000-luvuilla. Tällaista voidaan yrittää nytkin. Hakemalla metsäpäätöksessä kompromissia olisi hyvinkin voitu ehkäistä metsäkeskustelun äärevöitymistä.
Poliitikkojen rooliksi jää nostaa kättä lippaan ja sinetöidä lajistoa uhkaavat sukupuutot korulausein.
Ympäristöministeri Kai Mykkänen (kok) puolusti nyt nähtyä päätöstä, jota hän oli itse tekemässä, sillä että suojelu on ollut vaikeaa aiemmillekin hallituksille. Tämä on totta. Itse asiassa Etelä-Suomen metsiä ei ole koskaan suojeltu etsien tutkimukseen nojaten arvokkaimpia metsiä. Joku tai jokin estää sen.
Siksi monet metsäkeskustelua kauan seuranneet ovat sitä mieltä, että Etelä-Suomen metsiä koskevia päätöksiä eivät tee poliitikot vaan jotkut muut, kuten metsäsektorin isot pamput. Poliitikkojen rooliksi jää nostaa kättä lippaan ja sinetöidä lajistoa uhkaavat sukupuutot korulausein.
Ja tästä sitten seuraa arvuuttelua, eikö poliitikoilla oikeasti ole valtaa, vai eikö heillä vain ole kanttia käyttää sitä. Joskushan luontopolitiikassa nähdään nynnyilyn sijaan kovia riuhtaisuja.
Kun Suomen ensimmäinen ympäristöministeri Matti Ahde (sd) hyväksyi Iijoen keskiosan mukaan koskiensuojelulakiin 1980-luvulla, hän sai tappouhkauksia jokivarresta, kannatuksensa ydinalueilta. Jotkut ottivat missiokseen varmistaa, että Ahteen ura päättyisi. Se ei päättynyt. Hän menetti tuhansia äänestäjiä, mutta sai uusia tilalle ja tuli valituksi.
Sittemmin Ahteen maine kärsi muista syistä, mutta hänet muistetaan yhä Iijoen kunniakkaana puolustajana. Politiikassa voi seistä periaatteiden takana. Se toki vaatii, että on periaatteita.
Juha Kauppinen
Kirjoittaja on hämeenlinnalainen kirjailija ja biologi.