Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

MT: Orpo vastustaa Kollajan tekojärven rakentamista

Valtiovarainministeri Petteri Orpo sanoo Maaseudun Tulevaisuudelle, että hän vastustaa koskiensuojelulain avaamista.

Pudasjärven suistosaaristoa.
Kollajan altaan rakentamista perustellaan mm. tulvasuojelulla. Kuvassa Pudasjärven sisävesisuistoa. Kuva: Retu Liikanen / Yle
  • Iiro-Matti Nieminen

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo vastustaa Kollajan tekojärven rakentamista, kertoo sanomalehti Maaseudun Tulevaisuus.

– Vastustan koskiensuojelulain avaamista. Olen ollut siihen pitkään sitoutunut. Siitä kai voi vetää johtopäätökset, eli en ole Kollajan altaan kannattaja, Orpo sanoo Maaseudun Tulevaisuudelle.

Kollajan tekojärveä on suunniteltu Pohjois-Pohjanmaan Pudasjärvelle jo pitkään. Tekojärven ja sitä säännöstelevän voimalaitoksen rakentaminen Iijokeen vaatisi koskiensuojelulain muuttamista.

Viime vuoden keväällä Pudasjärven kaupunginvaltuusto kannatti Kollaja-hankkeen edistämistä äänin 18–17.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kanta Kollajan rakentamiseen on jäänyt avoimeksi. Viime syksynä Sipilä sanoi Pääministerin haastattelutunnilla, että asiaa ei ole vielä käsitelty. Aiemmin Sipilä on kuulunut Kollajan rakentamisen kannattajiin.