Eletään vuotta 2819. Ihmiskunta on jättänyt Maapallon ja asuu nyt kukoistavalla Ellarion-planeetalla. Rauhaisa ja onnentäyteinen yhteiselo päättyy mystisen The Machines -konearmeijan tuhoisiin iskuihin. Ihmiskunnan rippeet astuvat Odysseus-avaruusalukseen ja suuntaavat kohti tuntematonta.
Tällaisista aineksista rakentuu sadan pelaajan Odysseus 2024 -liveroolipeli.
– Pelin estetiikka on ottanut vaikutteita muun muassa Taisteluplaneetta Galacticasta, Star Trekistä ja Tähtiportti-sarjasta, tuottaja Laura Kröger luettelee tuttuja scifi-nimiä.
– Vaikka inspiraatiota onkin haettu useasta eri lähteestä, design on kauttaaltaan meidän omaamme, Kröger painottaa.
Scifi-peliä kaksin verroin
Odysseus-liveroolipeli järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2019. Se herätti sekä Suomessa että ulkomailla runsaasti huomiota.
Larppi rakennettiin pohjoishelsinkiläiseen Torpparinmäen peruskouluun aikaa ja vaivaa säästämättä. Sitä työstettiin kaksi vuotta lähes sadan ihmisen voimin, ja budjettikin kohosi 80 000 euroon.
– Projektin jälkeen totesimme melko vakaasti, että tätä ei tehdä enää ikinä uudestaan. Kävikin sitten niin, että se ”ei ikinä” olikin alle viisi vuotta, Laura Kröger kertoo.
Vuoden 2024 Odysseus-versioon on panostettu yli kaksinkertaisella volyymilla. Budjetti on huimat 200 000 euroa, ja vapaaehtoisiakin on ollut pari sataa kappaletta. Projektia ryhdyttiin valmistelemaan keväällä 2022.
– Ensimmäisellä kerralla emme oikein tienneet, mitä halusimme tehdä, joten alkuvaiheessa meillä oli liian vähän vapaaehtoisia. Nyt oli selvää, kuinka paljon käsipareja tarvitaan ja osasimme kysellä niitä matkan varrella lisää, Laura Kröger toteaa.
Krögerin mukaan tämänvuotinen Odysseus-larppi on vaatinut tekijöiltään kymmeniä tuhansia työtunteja.
– Tämän mittakaavan larppeja ei tehdä Suomessa. Maailmalta isoja larppeja löytyy, mutta Odysseuksessa on poikkeuksellista kokonaisen avaruusaluksen rakentaminen yksityiskohtineen sekä sen vaatima valtava työmäärä.
Digitaalisesti luotuja maailmoja
Odysseusta ei ryhdytty kutomaan sattumalta juuri scifi-teeman ympärille. Larpin toisen tuottajan Antti Kumpulaisen mukaan scifissä on oleellista se, ettei siinä ole rajoja tai rajoituksia: mielikuvitus saa siis laukata vapaasti.
– Scifiin on todella helppo pistää mukaan erilaista teknologiaa. On itsestäänselvyys, että esimerkiksi avaruusalukselta löytyy valoja, ääniefektejä ja taustasoundtrack. Fantasiapelin kohdalla tilanne voi olla toisenlainen.
Odysseuksen kohdalla scifi tarkoittaa panostamista digitaalisiin elementteihin. Larppiin on luotu muun muassa omat televisiouutiset, joita juontaa keinotekoinen uutisankkuri. Uutisissa näkyviä Ellarion-planeetan maisemia on luotu 3D-animaatioilla.
Laura Krögerin mukaan tietokoneohjelmia on tehty ja integroitu Odysseukseen tarpeen mukaan. Kuten vuonna 2019, mukana on avoimen lähdekoodin avaruussimulatiopeli Empty Epsilonia.
– Softatiimimme on koodannut muun muassa infoscreenejä ja datahubia, jonne tulee uutisia ja jolla pelaajat voivat viestitellä keskenään.
Matka esi-isien entiseen kotiin
Pelaajia Odysseuksen kolmeen peluutukseen osallistuu sata, joista vajaa puolet oli mukana myös vuonna 2019. Peli oli tuolloin ja tälläkin kerralla suosittu myös ulkomaalaisten larppaajien keskuudessa. Heitä on vajaa kymmenen prosenttia.
– Vanhoista pelaajista varmaan useampiakin olisi halunnut tulla mukaan, mutta isosta kysynnästä johtuen moni halusi antaa pelimahdollisuuden jollekin toiselle, Laura Kröger uumoilee.
Odysseus 2024 on rahoitettu kokonaisuudessaan lipputuloilla. Yksi lippu maksaa 550 euroa, ja sillä saa viideksi päiväksi majoituksen ja täysihoidon sekä tietenkin pelikokemuksen, joka kestää 48 tuntia.
Mutta mitä sana Odysseus oikein merkitsee Laura Krögerille?
– Koneiden hyökkäyksen ohella pelin toinen aspekti on kotimatka: pelaajat etsivät reittiä kotiin, josta esi-isät ovat aiemmin lähteneet pois. Tämä tarina on tietynlainen odysseia.