Kehittyneimmissä ja vauraimmissa teollisuusmaissa syntyy puolet vähemmän lapsia kuin vielä 1960-luvulla, kertoo taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n raportti.
Ennen juhannusta julkaistun raportin mukaan vuonna 1960 lapsia syntyi OECD-maissa keskimäärin 3,3 naista kohden, kun vuonna 2022 lapsia syntyi 1,5 naista kohden.
Syntyvyys on nyt huomattavasti alle tason, jolla nykyinen väestömäärä pysyisi yllä ilman maahanmuuttoa. Nykyisen väestön säilyttämiseksi lapsia tulisi syntyä 2,1 naista kohden, järjestö sanoo.
Syntyvyyden lasku voi raportin mukaan johtaa väestöjen kutistumiseen jo tulevalla vuosikymmenellä. Silloin kuolleisuus ylittäisi syntyvyyden ensimmäistä kertaa puolen vuosisadan aikana.
Suomessa syntyvyys laski viime vuonna tilastohistorian matalimmalle tasolle. Suomessa kokonaishedelmällisyysluku oli viime vuonna 1,26 lasta naista kohti, mikä on vuodesta 1776 alkaneen tilastoinnin matalin luku.
Samalla raportti ennusti, että 65-vuotiaiden ja sitä vanhempien ihmisten määrä sataa työikäistä ihmistä kohden kaksinkertaistuu vuoteen 2060 mennessä kaikkialla OECD:n alueella.