Nokian Renkaiden tehdas työllistää Yhdysvalloissa jo lähes 500 henkeä

Yhtiön liikevaihdosta vajaa neljännes tulee Amerikasta, mutta myös dollarit ovat olleet tiukassa.

Auton nastarengas.
Nokian Renkaat hakee kasvua Yhdysvaltain ja Kanadan lumivyöhykkeiltä. Arkistokuva. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
  • Anu Leena Hankaniemi

Nokian Renkaat kertoo avanneensa uuden valmistuotevaraston Yhdysvaltain-tehtaansa läheisyyteen. Samalla tuotanto on saatu ajettua ylös.

32 500 neliömetrin valmistuotevarastoon mahtuu satoja tuhansia renkaita. Sieltä ne kuljetetaan Nokian Renkaiden yhdeksään Pohjois-Amerikassa sijaitsevaan jakeluvarastoon.

Yhtiö hakee kasvua Pohjois-Amerikasta, sillä se joutui vetäytymään Venäjältä viime vuonna Ukrainan sodan takia. Viime vuonna Nokian Renkaiden liikevaihdosta 23 prosenttia tuli Amerikasta, selviää yhtiön tilinpäätöksestä.

Daytonin tehtaan työntekijämäärä on kasvanut parissa vuodessa 60 työntekijästä lähes 500 henkilöön

Amerikasta tuleva liikevaihto väheni viime vuonna, koska taloudessa oli haastava vuosi. Samat haasteet jatkuivat alkuvuonna.

Nokian Renkaiden liikevaihto tammi-maaliskuussa oli 236,6 miljoonaa euroa, missä oli hienoista nousua. Liikevoitto meni pakkaselle alkuvuonna vielä enemmän kuin edellisenä vuotena. Yhtiön tulos ennen veroja oli tammi-maaliskuussa -31,6 miljoonaa euroa.

Kasvua lumivyöhykkeeltä

Yhdysvallat on maailman toiseksi suurin automarkkina, jolla myydään yhtiön mukaan satoja miljoonia renkaita vuosittain. Kilpailu on kovaa ja Nokian Renkaat hakee läpimurtoa lumivyöhykkeeltä.

Tänä vuonna yritys on laajentanut tuotantoa pick-upeissa ja muissa nelivetoautoissa käytettäviin renkaisiin.

Nokian Renkaat avaa tänä vuonna uuden tuotantolaitoksen Romaniaan. Siitä tulee maailman ensimmäinen hiilidioksidipäästötön rengastehdas.