Iäkäs harmaahiuksinen nainen pitää sylissään pikkuvauvaa. Naisen silmät ovat sulkeutuneet ja hänen ilmeensä on levollinen. Tuntuu siltä, kuin aika olisi pysähtynyt ja nainen ja vauva olisivat jähmettyneet paikoilleen.
Tällaiseltä näyttää australialaistaiteilija Sam Jinksin Nainen ja lapsi -veistos, joka on hyvä esimerkki hyperrealistisesta taiteesta. Teos on valmistettu silikonista ja aidoista hiuksista.
Aidon ja keinotekoisen ero on toisinaan hyvinkin häilyvää, ja näin on myös Nainen ja lapsi -veistoksen sekä Tampereen taidemuseon Hyper-näyttelyn kohdalla. Todentuntuiset veistokset kuvaavat ihmiselon kompleksisuutta katkeransuloisesti.
– Hyperrealistisen taiteen tunnusmerkkeihin kuuluu keskittyminen ihmiseen ja ihmisen tunnetiloihin. Voidaan viitata vaikkapa nykyihmisen yksinäisyyteen ja siihen, kuinka yksilö etsii paikkaansa teollistuvassa ja koneistuvassa maailmassa, Tampereen taidemuseon johtaja Selma Green toteaa.
Vieraannuttamista ja äärimmilleen vietyjä yksityiskohtia
Hyperrealistinen taidesuuntaus sai alkunsa 1960-luvulla Yhdysvaltojen yhteiskunnallisisten myllerrysten tuoksinassa. Aikakautta leimasivat kansalaisoikeusliikkeen ja feminismin nousu sekä seksuaalinen vapautuneisuus.
– Yhteiskunnallisten murrosten ohessa moni taiteilija koki, että tuolloin vallalla ollut abstrakti taide oli ikään kuin antanut sen, mitä sillä oli ollut annettavana, Selma Green sanoo.
Hyperrealistisen suuntauksen pioneereihin kuuluva amerikkalaistaiteilija Duane Hanson (1925 - 1996) esimerkiksi käsitteli 1960-luvun veistoksisaan laittomia abortteja ja Vietnamin sotaa. Hän teki valoksia elävistä malleista ja käytti materiaaleina epoksihartsia ja lasikuitua.
Alastomuus on kuulunut hyperrealistiseen taiteeseen alusta saakka. Saksan Kasselissa vuonna 1972 järjestetty Documenta-näyttely teki hyperrealismia tunnetuksi Euroopassakin. Yleisöä hätkähdytti etenkin John DeAndrean Nora and Arden -veistos, joka esittää alastonta paria heti yhdynnän jälkeen
Äärimmilleen viedyn yksityiskohtaisuuden ohella hyperrealismin tunnusmerkkehin ovat kuuluneet vieraannuttavat elementit, kuten Marc Sijanin Syleilyssä, jossa toisiaan tiukasti halaava pariskunta tuntuu sulkeneen koko muun maailman ulkopuolelleen.
– Vieraannuttamisen keinoihin voi toisinaan kuulua kuvaston lainaaminen mainosmaailmasta tai 1960-luvun naistenlehdistä. Toisinaan se voi liittyä mittakaavalla leikittelyyn, Selma Green kertoo.
Suomessa hyperrealismia ei nähdä kovinkaan usein
Ihmiselon monimutkaisuudesta kumpuavien teemojen ohella hyperrealismista löytyy myös iloittelevampi puoli. Amerikkalainen Mel Ramos satirisoi mainosten kliseisiä kuvastoja, kun taas Evan Pennyn vääristyneet ihmishahmot viittaavat digitaalisiin kuvanmuokkausohjelmiin. Aivan oma lukunsa on australialaistaiteilija Patricia Piccinini, jonka veistosten häiritsevät detaljit viittaavat tulevaisuuden dystopioihin ja esittävät mutantoituneita ihmishahmoja.
Glaser/Kunz -taiteilijakaksikon Jonathan luo taitavilla projisoinneillaan illuusion pyörätuolissa istuvasta, puhuvasta toipilaasta ja ainakin Tampereella teos keräsi ympärilleen ihmettelevän yleisöjoukon.
Selma Greenin mukaan hyperrealistinen taide tarjoaakin katsojalle mahdollisuuden samastumiseen.
– Ääriesittävässä veistotaiteessa ihminen voi peilata itseään, omaa kehoaan ja omia tunteitaan. Kuvanveisto on siinä mielessä helppo taiteenlaji, että siihen voi orientoitua ihan jokainen: mehän olemme kaikki tällaisia tilassa olevia kolmiulotteisia kappaleita.
Mutta paljastaako hyperrealistinen taide ihmisestä jo vähän liikaakin? Ajan armottomuus, rypyt, juonteet, luomet ja ihon virheet kun lävähtävät suoraan katsojan silmille, kuten vaikkapa Syleily-veistoksessa.
– Ovatko ne virheitä? itse pidän ikääntyvämpiä henkilöitä esittää Syleilyä hyvin kauniina teoksena, Selma Green toteaa.
Suomessa kokonaisia hyperrealismiin keskittyneitä näyttelyitä on tarjolla varsin harvoin. Vuonna 2016 Sara Hildénin taidemuseossa oli Ron Mueckin laaja näyttely. Genren yksittäisiä teoksia löytyy tällä hetkellä muun muassa Mäntän kuvataideviikoilla, jossa on esillä Anne Meskanen-Barmanin hyytävä Piilossa-installaatio.
Tampereella sijaitsevan Tammerlammen kesäteokseksi taas on valikoitunut Jarno Vesalan Pysähdys, jossa niin ikään kaksi vanhempaa henkilöä esittäytyy läheisissä tunnelmissa.
Hyper-näyttely Tampereen taidemuseossa 29.9. 2024 saakka.
Juttua korjattu 20.7. klo 6:25. Korjattu Anne Meskanen-Barmanin etunimi sekä Piilossa-installaation nimi.