Talvi kuritti mansikkamaita Keski-Suomessa – sadosta tulee tavanomaista heikompi

Mansikan pääsatokausi voi jäädä lyhyeksi, koska mansikka kukki nopeasti toukokuun helteissä.

Tuoreita vastapoimittuja mansikoita valkoisissa muovikoreissa mansikkapellolla.
Mansikan hinta vaihtelee kesän aikana. Tällä hetkellä viiden kilon laatikko maksaa Keski-Suomessa noin neljäkymmentä euroa. Arkistokuva Kuva: Laura Hart / Yle
  • Minna Matintupa

Mansikan pääsatokausi on käynnissä Keski-Suomessa.

Sadosta on tulossa tavanomaista heikompi, sillä osalla tiloista kasvustoissa on pahoja talvivaurioita. Niiden laajuus on paljastunut vasta kasvukauden aikana, kertoo Pro Agria Keski-Suomen erikoisviljelyasiantuntija Marjo Marttinen.

Mansikan säilöntää suunnittelevien kannattaa vetää ostohousut jalkaan pian, sillä pääsatokausi voi jäädä lyhyeksi. Syynä on se, että mansikka kukki nopeasti, koska sää oli lämmin. Viime päivien helteet ovat myös kypsyttäneet marjoja vauhdilla.

Pirttiahon Puutarhan yrittäjä Markku Kankaanperä Korpilahdelta arvioi, että paras säilöntämarjojen kausi kestää noin kahden tai kolmen viikon ajan.

Pakastaminen ja säilöntä ovat vähentyneet

Mansikka kuuluu erottamattomasti suomalaiseen kesään. Sen ostotottumuksissa on kuitenkin tapahtunut muutoksia.

Kankaanperä aloitti mansikan viljelyn tilallaan jo 1980-luvulla. Vuosikymmenten varrella marjojen itsepoiminta ja säilöminen ovat vähentyneet.

– Saattaa olla, että osa haluaa päästä helpolla. Toinen syy on se, että säilytystilat ja pakastimet ovat pienempiä. Ei pystytä säilömään niin paljon kerralla, Kankaanperä arvioi.

Tuoremarjojen, eli niin sanottujen rasiamarjojen, myynti on puolestaan lisääntynyt selvästi.

Markku Kankaanperä hymyilee.
Markku Kankaanperän Pirttiahon puutarhalla mansikkaa kasvaa 4,5 hehtaarin alalla. Kuva: Jaana Polamo / Yle

Tunnelikasvatuksen ansiosta tuoretta kotimaista mansikkaa on tarjolla merkittävästi aiempaa pidempään. Kausi alkaa jo toukokuussa ja jatkuu pitkälle syksyyn.

Maailma muuttuu, jopa mansikalla

Keski-Suomessa mansikkatilat ovat melko pieniä ja sato myydään pääasiassa lähiseudun kauppoihin ja suoramyyntinä kuluttajille.

Myös viljely on mullistunut viime vuosina. Avomaapinta-ala on pienentynyt ja tunnelituotanto kasvanut.

– Mansikoissa on sama ilmiö kuin maidon tuotannossa: yrittäjien määrä vähenee, mutta tuotannon määrä ei. Tunnelista satotasot ovat korkeampia kuin avomaalla, Pro Agrian Marjo Marttinen kertoo.

Uusia mansikkalajeja kehitetään jatkuvasti. Suurin osa jää tähdenlennoiksi, mutta välillä uusi lajike voi nousta nopeasti sekä kuluttajien että viljelijöiden suosikiksi.

Pirttiahon Puutarhalla kokeiltiin viime vuonna Verdi-lajiketta.

– Siihen rakastuttiin niin kovasti, että lisäsimme sitä tänä kesänä reilusti. Se selviytyi talvesta todella hienosti ja sadosta on tulossa hyvä, Kankaanperä sanoo.