Miten korvata venäläinen ydinpolttoaine Suomen vanhimmassa ydinvoimalassa?
Loviisan ydinvoimalan reaktorit hankittiin aikoinaan Neuvostoliitosta. Nyt vuosikymmeniä kestänyt ydinpolttoaineen tuonti Venäjältä niiden käyttöön on katkeamassa Venäjän Ukrainassa käymän hyökkäyssodan vuoksi.
Fortum hakee uutta läntistä polttoainetoimittajaa nopealla aikataululla Loviisaan. Syinä ovat kärjistynyt maailmanpoliittinen tilanne ja halu turvata polttoaineketjun toimintavarmuus tulevaisuudessa.
Venäjän valtion ydinvoimayhtiön Rosatomin tytäryhtiö TVEL on toimittanut tähän asti venäläistä ydinpolttoainetta Loviisan kahdelle eri reaktorille.
Yle kysyi Rosatomilta, mitä he ajattelevat siitä, että Suomi on lopettamassa pitkäkestoisen kaupallisen yhteistyön. Yhtiön viestinnästä vastattiin Ylelle.
Rosatomin mukaan ”kaikki poliittisesti motivoituneet päätökset luopua venäläisestä polttoaineesta ovat askel taaksepäin ydinvoimalaitoksen turvallisuuden ja tehokkuuden parantamisessa.”
Rosatom sanoi viestissään Ylelle, että ydinenergian teknologiset syklit mitataan vuosikymmenissä ja ovat pidempiä kuin poliittiset syklit. Yhtiön mukaan jokainen ydinvoimalaitoksen käyttäjä on täysin vapaa valitsemaan minkä tahansa polttoaineen toimittajan.
Yle kysyi uudestaan, mitä Rosatom tarkoitti askeleella taaksepäin turvallisuudessa ja tehokkuudessa. Yhtiö ei vastannut kysymykseen.
Fortum: emme spekuloi seurauksilla
Yle kysyi Fortumilta, mitä he ajattelevat Rosatomin viestistä. Voisiko luvassa olla seurauksia Fortumille venäläisestä polttoaineesta luopumisesta?
Yhtiön ydinvoimaliiketoiminnan vastaavan johtajan Petra Lundströmin mukaan he eivät lähde spekuloimaan asiaa millään tasolla.
– Kunnioitamme sopimustamme Rosatomin kanssa. Sopimuksia on myös kunnioitettu puolin ja toisin. He ovat toimittaneet meille erittäin luotettavasti hyvälaatuista polttoainetta, Lundström sanoo Ylelle.
Energiatekniikan professori Juhani Hyvärinen LUT-yliopistosta ei usko minkäänlaisiin seuraamuksiin.
– Mihinkään varsinaisiin kostotoimenpiteisiin he (Rosatom) eivät tietenkään pysty, niin kauan kuin Fortum omalta osaltaan noudattaa sopimusta, Hyvärinen sanoo.
Hyvärisen mukaan huoleen ei ole aihetta.
– Ei tässä mitään dramaattista tule tapahtumaan. Paremmassa maailmassa, missä ei olisi sotaa ja tätä geopoliittista tilannetta, TVEL:n ydinpolttoaine olisi hyvin kilpailukykyistä.
Joutuuko Fortum pakkorakoon?
Loviisassa testataan parhaillaan yhdysvaltalaisen ydinvoimayhtiön Westinghousen toimittamaa koe-elementtiä voimalan toisessa reaktorissa. Fortumilla on sopimus Westinghousen kanssa. Siinä suunnitellaan, luvitetaan ja toimitetaan uutta ydinpolttoainetta Fortumille.
– Testauksessa ei käytetä uraania, testaamme polttoaine-elementin rakenteellisia ominaisuuksia, Lundström toteaa Ylelle.
Lundströmin mukaan yhteistyö yhdysvaltalaisen Westinghousen kanssa on huipputärkeää yhtiölle.
– Fortumissa pistämme kaikki paukkumme tällä hetkellä Westinghouse-yhteistyöhön. Se on yli kaiken menevä prioriteetti.
Samaan aikaan kun Fortum kehittää Westinghousen kanssa uutta ydinpolttoainetta Loviisan reaktoreille, yhtiöllä on voimassa oleva sopimus venäläisen TVEL:n kanssa.
– Heti kun Westinghouse pystyy toimittamaan ydinpolttoainetta, meillä on kaksi voimassa olevaa polttoainesopimusta, Lundström toteaa.
Fortumin oman selvityksen mukaan sopimukset Rosatomin kanssa ovat voimassa vuoteen 2027 ja 2030 saakka. Lundström ei lähde avaamaan, milloin neuvottelut sopimusten jatkosta ovat Rosatomin kanssa tai miten sopimusten käy.
Westinghouse on kehittänyt läntisistä yhtiöistä pisimmälle venäläisiin VVER-reaktoreihin sopivaa läntistä ydinpolttoainetta.
Joutuuko Fortum pakkorakoon, jos yhtiö haluaa uutta ydinpolttoainetta, maksoi mitä maksoi? Tällöin Westinghouse voisi määritellä polttoaineen hinnan mielensä mukaan.
– Me pidämme erittäin tärkeänä, että emme ole pelkästään venäläisen polttoainetoimittajan varassa, mieluummin myöskään emme yhden läntisen toimittajan varassa, Lundström sanoo.
Hän sanoo yhtiön käyvän keskusteluja myös ranskalaisen ydinvoimayhtiön Framatomen kanssa.
– Keskustelut ovat tässä vaiheessa enemmän yleisellä tasolla, Lundström kertoo Ylelle.
USA ja Ranska kisaavat venäläisreaktoreista
Keskellä Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa, Euroopassa on edelleen toimivia Neuvostoliiton aikaisia venäläisiä VVER-reaktoreita. Suomen lisäksi ne sijaitsevat lähinnä itäisessä Euroopassa.
Kaksi isoa ydinvoimayhtiötä Westinghouse (Yhdysvallat) ja Framatome (Ranska) käyvät nyt kovaa kisaa Rosatomin reaktoreista Euroopassa.
Energiatekniikan professorin Juhani Hyvärisen (LUT-yliopisto) mukaan geopoliittisesti tilanne on poliittinen pakkorako Euroopassa.
– Länsimaiset polttoainetoimittajat Westinghouse ja Framatome hamuavat nyt kumpikin tietysti markkinaosuutta. Geopoliittisista syistä he ovat valmiita investoimaan tähän paljon, Hyvärinen sanoo.
Onko venäläisestä ydinpolttoaineesta mahdollisuutta päästä ylipäätään eroon?
Hyvärisen mukaan on mahdollista, eikä ole teknisesti vaikeaa, mutta on aikaa vievää.
– Se on hyvin suoraviivasta työtä itse asiassa. Tässä ei ole mitään mystiikkaa.
– Työ perustuu luonnonlakeihin. Ne ovat samanlaisia kaikkialla. Materiaaleja ja rakenteita osataan työstää ja tehdä kyllä muuallakin, Hyvärinen painottaa.
Ongelmilta ei voida silti välttyä.
Hyvärisen mukaan uudessa polttoaineessa tulee todennäköisesti esiintymään aluksi tyypillisiä uutuudesta johtuvia pieniä vikoja - samalla tavalla kuin niitä esiintyy länsimaisissa reaktoreissa, silloin kun uutta polttoainetyyppiä otetaan käyttöön.
– Onko uuden ydinpolttoaineen suorituskyky tasan sama kuin aiemman tuotteen, sen aika näyttää, Hyvärinen toteaa.