Terveyskeskuksen hoitojonoja onnistuttiin lyhentämään Kaarinassa ja Paimiossa – nyt tiimimalli halutaan koko Varhaan

Sote-aluepäällikön mukaan kiireettömän ajan saa lääkärille Kaarinassa lähes puolet nopeammin kuin vuosi sitten. Tyksin päivystykseen ohjautuu myös vähemmän potilaita.

Ihmisiä istuu Pohjois-Karjalan keskussairaalan päivystyspoliklikan odotussalissa.
Uusi hoitomalli tuottaa tulosta Kaarinan ja Paimio-Sauvon terveysasemilla. Kuvituskuva. Kuva: Heikki Haapalainen / Yle
  • Heinimaija Hirvonen

Terveyskeskusten potilasjonoja ja hoidon kustannuksia yritetään suitsia Varsinais-Suomen hyvinvointialueella uudenlaisilla keinoilla.

Kaarinan ja Paimio-Sauvon terveysasemilla otettiin runsas vuosi sitten käyttöön tiimimalli, josta on saatu lupaavia tuloksia. Nyt omatiimimallia ollaan Varhan aluehallituksen päätöksen mukaisesti ottamassa käyttöön koko hyvinvointialueella.

Vs. sotealuepäällikkö Sini Heinon mukaan hoitojonot ovat Kaarinan ja Paimio-Sauvon terveysasemilla lyhentyneet tiimimallin ansiosta. Kaarinassa kiireettömän lääkäriajan saa jopa puolta nopeammin kuin vuosi sitten.

– Yksi yllättävä vaikutus on ollut se, että Tyks Akuuttiin ohjautuu meiltä aiempaa vähemmän potilaita. Aiemmin on menty Tyksiin, koska aikaa ei ole järjestynyt omalta terveysasemalta, Heino kuvailee vaikutuksia.

Potilaat jaetaan tiimeille

Tiimimalli muistuttaa aikoinaan käytössä ollutta omalääkärijärjestelmää siinä mielessä, että potilaan ottaa joka kerta vastaan tuttu ihminen.

Uusi hoitomalli tuottaa tulosta Kaarinassa ja Paimiossa
Asukkaat on jaettu tiimeihin aakkosjärjestyksen mukaan, kertoo vs. sote-aluepäällikkö Sini Heino.

Omalääkärijärjestelmä perustui siihen, että lääkäri pysyi samana. Tiimimallin lähtökohtana on, että joku tiimin jäsenistä pysyy samana. Tiimiin kuuluu lääkäreiden lisäksi hoitajia ja fysioterapeutteja.

– Tämä parantaa hoidon jatkuvuutta. Asiakkaan ei joka kerta tarvitse alkaa kertoa alusta alkaen, mitä on tapahtunut, Heino tarkentaa.

Tiimimallin etuna pidetään myös sitä, että potilaan ongelmia ratkotaan moniammatillisesti. Kaarinassa ja Paimiossa useat hoitajat ovat saaneet lääkkeenmääräämiskoulutuksen, mikä on vähentänyt lääkäriaikojen tarvetta.

– Asiakkaat toivovat usein pääsevänsä lääkärin vastaanotolle, vaikka tarvetta siihen ei olisi. Esimerkiksi pitkäaikaissairauksien seurantaan meidän hoitajilla on erinomaiset valmiudet, Heino huomauttaa.

Tavoitteena 2 miljoonan säästöt

Omatiimimallista on saatu myönteisiä kokemuksia myös Turusta, jossa malli otettiin käyttöön jo ennen koronaa.

– Aluksi näimme hyvinkin merkittävää hoitojonojen lyhenemistä Runosmäen terveysasemalla, josta toiminta käynnistettiin. Myös henkilökunta koki hallitsevan työtään paremmin, ylilääkäri Heli Leino kertoo.

Koronavuodet sotkivat kuitenkin toimintaa ja tiimit purkautuivat. Nyt toimintaa on käynnistetty Turussa uudelleen ja laajennettu kaikille terveysasemille. Kehitystyö on Leinon mukaan edelleen kesken.

Varhassa uskotaan, että tiimimallin avulla saadaan aikaiseksi kustannussäästöjä. Tavoitteena ovat kahden miljoonan euron säästöt vuodelle 2025.

Leino näkee, että tiimimallin avulla voidaan parantaa hoidon jatkuvuutta. Suuriin säästöihin hän ei Turun osalta usko, koska malli on ollut jo osittain käytössä. Ongelmallisena Leino näkee lääkäreiden suuren vaihtuvuuden. Tällä hetkellä Turun avoterveydenhuollossa työskentelee noin 115 lääkäriä, joista 30 on erikoistuvia eli kouluttautumassa.

– He ovat täällä vain lyhyen ajanjakson ja lähtevät sitten muualle. Se on hoidon jatkuvuuden kannalta haaste

5.7.2024 klo 5.7.2024 kello 11:40 Tarkennettu otsikossa, että kyse on tiimimallista.