Muhoslainen Ojanperän perhe ei aio maha kurnien taittaa tuntien junamatkaa Oulusta Helsinkiin. Eväitä on mukana miltei puoli ostoskassillista, ja ravintolavaunussakin on tarkoitus piipahtaa tarvittaessa.
– Kahvia, smoothieta, pähkinöitä, kurkkupastilleja ja vettä, Harri Ojanperä esittelee perheen ruokapussin sisältöä käydessämme kurkkaamassa Oulun rautatieasemalla junaa odottavien eväsherkkuja.
Isänsä ja äitinsä Katri Ojanperän kanssa liikeellä olevalla Väinö Ojanperällä, 12, on omat selkeät matkaevässuosikit.
– Sipsit, limsa ja karkit.
Oululaisen ruokahistoriotsijan Ritva Kyllin mukaan hyvät eväät ovat olleet aina tärkeä osa matkantekoa ja samalla aikansa ruokakulttuurin kuva. Vuosisatojen kuluessa kulkuvälineet ovat kehittyneet ja talkkunalla ryyditetty piimä on vaihtunut muoviin pakattuun voileipään, salaattiin tai välipalapatukoihin.
– Muna-anjovisleipä on nostalginen oman lapuuteni matkaeväs, ja sitä oli vielä 1980-luvulla tarjolla linja-autoasemilla ja rautatieaseman ravintoloissa. Nyt sitä ei taida saada enää juuri mistään, Kylli naurahtaa.
Hän on uusimmassa tutkimuksessaan perehtynyt Suomen matkaruokahistoriaan eli siihen, millaisia eväitä suomalaiset ovat ottaneet mukaan matkoilleen ja miten esimerkiksi junissa, asemaravintoloissa ja laivapuffetissa on ruokailtu kautta aikojen. Ruokaa reissussa -teos julkaistaan syksyllä.
Helppoa syötävää
Omin matkaeväin ovat junaan nousemassa myös 17-vuotiaat oululaiskaverukset Kaisla Nikula ja Meri Jokitalo. Kummankin laukusta löytyy muun muassa suolapähkinöitä ja vettä.
– Suolapähkinät ovat helppoja syötäviä. Niiden kanssa ei joudu hirveästi väsäämään, eivätkä ne sotke, Jokitalo perustelee valintaansa.
Helppous onkin yksi merkittävä peruste sille, mitä matkaaja mukaansa valitsee. Ritva Kylli kertoo, että yksi näppärä syötävä on banaani. Sitä osattiiin arvostaa matkaeväänä jo 1930-luvulla, vaikka se olikin tuolloin vasta harvojen herkku.
Banaani pitää pintansa reissuvälipalana edelleen.
– Banaani on klassikko. Sitä pitää olla aina eväänä, Harri Ojanperä sanoo.
Katri Ojanperä kehuu, että banaanit ovat helppoja syötäviä ja käteviä kantaa mukana.
Lapsenlapsensa kanssa junaa odottava kemiläinen Kaisa Tuominenkin peukuttaa banaanin puolesta.
– Kun siinä on kuoret päällä, se ei sotke. Lapsetkin tykkäävät. Siksi banaania on lähes aina matkassa.
Joskus eväskateuttakin
Mitä eväistä milloinkin on entisaikoina otettu mukaan, on riippunut siitä, onko matkaan lähdetty työn takia vai huvin vuoksi, jalkapatikassa vai jollain kulkuvälineellä. Varsinkin työmatkoilla on kaivattu jotain tuttua ja turvallista.
Ritva Kyllin mukaan esimerkiksi merimiehet joutuivat tarkkaan miettimään, mikä kosteissa olosuhteissa säilyy parhaiten. Tavallisimmin murkinaksi otettiin kuivaa leipää, suolalihaa ja kuivattuja herneitä, josta saatiin keittoa.
Eväskulttuuriin liittyy alueellisia eroja. Kyllin mukaan esimerkiksi Kainuussa on ollut rikas eväskulttuuri.
– Sieltähän on paljon lähdetty Oulujokea pitkin Ouluun tuomaan tervaa ja käymään kaupungissa kauppareissulla. Siellä ollaan kyllä osattu tehdä eväitä.
Eväisiin on toki panostettu muuallakin. Kylli kertoo, että eväät ovat kielineet matkaajan varallisuudesta: kehnot eväät antoivat huonon vaikutelman koko perheestä ja suvusta.
– Jos edelleenkin eväitä syö vaikkapa junassa, on vieraitten ihmisten katselun kohteena. Eväiden perusteella tehdään päätelmiä siitä, minkälainen ihminen on, Kylli toteaa.
Onko näin? Oululainen Kaisa Helkiö myöntää, että hän joskus tarkkailee lapsiperheiden syömisiä tai huomaa, että ympäristötietoisella on mukanaan omat kestoeväsrasiat.
Ja kun muita tarkkailee, joskus voi iskeä myös eväskateus.
– Jotkut sandwichit ovat herkullisen näköisiä, mutta itse en jaksa koskaan käydä itselleni sellaista hakemassa, Helkiö naurahtaa.