Saksofonisti Timo Lassy on käynyt Pori Jazz -festivaaleilla jo 15-vuotiaasta asti. Aluksi hän oli isänsä matkassa innokkaana kuuntelijana, sittemmin yli 20 vuotta muusikkona. Päälavan hän valloitti vuonna 2002.
Nyt Pori Jazz valitsi hänet Vuoden taiteilija -palkinnon saajaksi.
Ensivierailu festivaaleilla on yhä Lassylla vahvasti mielessä. Hän näki ensi kerran Tower of Power -kokoonpanon Kirjurinluodon konserttipuiston sateisessa illassa.
– Bändi soitti ihan mielettömän svengaavasti ja energisesti funkia ja soulia. Se oli päräyttävä kokemus, Lassy muistelee.
Perhe tuki ja pakotti
Miten Lassysta tuli tunnettu tenorisaksofonisti?
Jo 6-vuotiaana hän istui pianon ääreen. Perhe tuki ja osin pakotti soittoharrastukseen. Lassy naureskelee, että sekin taisi olla ihan hyvä juttu. Loistava saksofonin opettaja silotti tietä kohti ammattimuusikon uraa.
Tänä vuonna 50 vuotta täyttävä Lassy on soittanut paljon ikäistensä kanssa, mutta viime aikoina hän on löytänyt myös nuoria soittajia kokoonpanoihinsa.
– Jazzmusiikkiin on aina kuulunut tiedon ja kokemusten jakaminen. Itsekin pääsin aikoinaan soittamaan kokeneiden muusikoiden kanssa. Jatkamme perinnettä.
Vetoaa laajaan yleisöön
Pori Jazzin taiteellisen neuvottelukunnan puheenjohtaja Jari Perkiömäki arvioi tiedotteessa, että Lassyn musiikki on samanaikaisesti taiteellisesti laadukasta ja laajaan yleisöön vetoavaa. Karismaattinen muusikko ottaa lavan haltuun, oli sitten kyseessä mikä tahansa hänen kokoonpanoistaan.
Niitä onkin monta. Ehkä juuri se on syy, että Timo Lassy on saanut kuuntelijoita monenlaisista ihmisistä.
– Vaikka ikää tulee, haluaisin säilyttää tekemisessäni leikkisyyden ja nuorekkuuden. Ja saada yhä uusia yleisöjä, Lassy toivoo.
Pori Jazzissa Timo Lassya kuullaan muun muassa Kirjurinluodon konserttipuistossa torstaina 18. heinäkuuta. Silloin Lassy esittelee yhdessä trumpetisti Jukka Eskolan kanssa uuden yhtyeensä Nordic Stew. Silloin suomalainen jazz yhdistyy New Orleansin musiikkitraditioon.
57. kansainvälinen Pori Jazz järjestetään 12.–20. heinäkuuta 2024.