Valtakunnallisessa sinileväseurannassa on tällä viikolla havaittu sinilevää viidessä järvessä Pirkanmaalla: Nokialla, Kangasalla ja Valkeakoskella.
Runsain sinileväesiintymä on Nokian Vihnusjärvessä. Vähäisempiä havaintoja on tehty neljällä seurantapaikalla: Nokian Pyhäjärven Lehtiniemessä, Kangasalan Kirkkojärvessä ja Valkeakoskella Mallasveden Tyrynlahdella sekä Vanajavedellä.
Virallisten leväseurantapaikkojen lisäksi järviwikiin kirjattiin pirkanmaalaisten sinilevähavaintoja viikon aikana usealta järveltä.
Sinilevähavaintoja toistaiseksi edelliskesiä vähemmän
Järviwikin leväbarometrista näkee, että sinilevähavaintoja on Pirkanmaalla hieman vähemmän kuin edellisinä kesinä samaan aikaan.
Barometri kuvaa sinilevätilannetta suhteessa aiempiin vuosiin. Se lasketaan joka viikko valtakunnallisen leväseurantaan kuuluvien kiinteiden havaintopaikkojen havaintojen perusteella.
Alueelliset leväbarometrit löytyvät ely-keskusten levätilanne-sivuilta. Edellisten vuosien leväbarometrejä voi tarkastella Leväarkistossa.
Vähäinenkin sinilevä voi olla kohtalokas lemmikille
Sisävesistä on löydetty noin kymmenen sinileväsukua ja useat niiden lajeista voivat muodostaa myrkyllisiä kantoja. Uusimpien tutkimusten mukaan melko vähäinenkin sinileväesiintymä saattaa olla myrkyllinen. Sinileväpitoisessa vedessä uimista sekä veden käyttöä talous- ja löylyvetenä tuleekin siksi välttää.
Sinilevä on myrkyllistä sekä ihmisille että eläimille. Ihmisillä oireet ovat yleensä lieviä. Koirat sen sijaan usein juovat vettä uidessaan, joten oireet ovat vakavampia.
Sinilevämyrkytyksen oireet alkavat tyypillisesti alle tunnissa. Koirilla ja kissoilla oireita ovat muun muassa iho-oireet, oksentaminen ja ripuli, levottomuus, heikkous, tasapainohäiriöt sekä tärinä, vapina ja krampit.
Sinilevämyrkytys voi aiheuttaa myös verenvuotoa, tajunnan menetyksen ja johtaa kuolemaan, mikäli vakava maksavaurio kehittyy.
Jos koira tai kissa on päässyt juomaan sinileväistä vettä, kannattaa ottaa välittömästi yhteys eläinlääkäriin, joka antaa ensiapu- ja toimintaohjeen.
Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.
Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.