Etelä-Pohjanmaan ely-keskuksen mukaan sinilevätilanne pohjalaisvesistöissä on rauhoittunut merkittävästi.
Kesäkuun lopun kuumat päivät saivat sinilevät kukkimaan sisävesillä, mutta viime päivien viileämpi sää ja tuuli ovat muuttaneet tilanteen.
Viime viikonlopun viilentynyt ilma ja tuulinen sää ovat sekoittaneet vesimassoja siten, että sinilevä on hajaantunut eikä ole enää muodostanut näkyviä lauttoja vesien pinnalle.
Sinilevää ei ole kuluneella viikolla havaittu Etelä-Pohjanmaan ely-keskuksen seurantapisteillä, eikä myöskään järvillä, joissa sinilevää vielä viime viikolla esiintyi.
Sinilevien esiintyminen voi olla hyvin paikallista ja tilanne voi muuttua nopeasti. Tavanomaisesti sinilevän esiintyminen saavuttaa huippunsa kesän loppupuolella, heinäkuun lopusta elokuun puoliväliin.
Ely-keskus seuraa levätilannetta viikoittain yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen, kuntien ja yksityishenkilöiden kanssa. Seurannassa käytetään silmämääräistä asteikkoa sinilevän runsauden arvioimiseksi. Lisäksi monet kunnat ja kaupungit tekevät omaa seurantaansa uimarantojen osalta.
Levätilanteen ajantasaiset tiedot ovat saatavilla Järvi-Meriwikissä, johon kansalaiset voivat myös itse tallentaa havaintojaan.