Kotkan Mussaloon suunnitteilla jo kolme vihreän energian laitosta – panoksena satoja miljoonia euroja

Yhtiöitä vetää puoleensa valmis energiainfra sekä hyvä tonttitilanne.

Junaraiteita ja Mussalon satamaa ylhäältä satamarakennuksesta kuvattuna.
Kotkan kaupunki on pyrkinyt kaavamuutoksilla tekemään tilaa satamaan sijoittuvalle teollisuudelle. Arkistokuva. Kuva: Kalle Purhonen / Yle
  • Heikki Koskinen

Mussalon satamaan Kotkaan suunnitellaan jo kolmea vihreän energian tuotantolaitosta. Nevel oy rakentaisi biokaasulaitoksen, Nordic Ren-Gas tuottaisi vetyä ja metaania polttoaineeksi, ja Pyletech Energy Limitedin jalostamo keskittyisi biopohjaisten polttoaineiden vientiin.

Yksistään Nordic Ren-Gasin laitos tietäisi noin 200 miljoonan euron investointia Mussaloon. Nevel oy:n biokaasulaitos voisi tuoda töitä kymmenille.

– Jos hanke etenee suunnitellusti, kyseessä on kymmenien miljoonien kokoluokan investointi, sanoo Nevel oy:n vastuullisuus- ja viestintäjohtaja Hanna Viita.

Nevelin hanke pisimmällä

Pisimmällä laitoshankkeessa yhtiöistä on Nevel. Laitoksen ympäristölupahakemus jätettiin kesäkuussa aluehallintovirastolle. Laitos voisi olla käynnissä jo 2026.

Nordic Ren-Gas puolestaan on saanut valmiiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelyn ja etenee seuraavaksi ympäristöluvan hakemiseen.

Epävarmin tilanne on kansainvälisen yhtiön Pyletech Energyn Limitedin jalostamon kanssa. Yhtiö on ollut kiinnostunut kahdesta tontista Mussalossa.

Kotkan–Haminan seudun kehittämisyhtiö Cursorin Invest in johtajan Ilkka Hasasen mukaan neuvotteluissa yhtiön kanssa ei olla vielä kovin pitkällä.

Mikä Mussalossa kiinnostaa?

Nordic Ren-Gasin toimitusjohtajan Saara Kujalan mukaan yhtiölle on tärkeää, että Mussalossa on kaasuputki valmiina, jota kautta energia saadaan suoraan käyttäjille.

– Lisäksi satama tarjoaa mahdollisuuden tulevaisuudessa nesteytetyn e-metaanin kuljetuksiin meriteitse, toteaa Kujala.

Cursorin Ilkka Hasanen pitää myös harvinaisena sitä, että näin keskeisestä satamasta löytyy tonttitilaa kolmelle isolle laitokselle.

Kotkan kaupunki on kaavamuutoksilla pyrkinyt tekemään tilaa satamaan sijoittuvalle teollisuudelle.

Rahoitushaut käynnissä

Paljon riippuu julkisen tuen saamisesta energiahankkeille. Nordic Ren-Gas on hakenut työ- ja elinkeinoministeriöltä 40 miljoonan euron rahoituksesta. Lisäksi isoja rahoituksia on haettu EU:lta. Päätöksiä ei ole odotetaan tämän vuoden aikana.

– Vetyhankkeet ovat investointikustannuksiltaan vielä kalliita ja sen takia julkista tukea rakentamiseen tarvitaan, sanoo Ren-Gasin Saara Kujala.

Videossa selostetaan kuinka biokaasua syntyy Gasumin biokaasulaitoksella Riihimäellä. Arkistovideo vuodelta 2022.

17.07.2024, korjattu Ilkka Hasasen titteli oikeaksi.