Hämäläiset maatilat esittelevät arkeaan huomenna lauantaina järjestettävässä Avoimet maatilat -tapahtumassa. Vierailukohteiksi on ilmoittautunut muun muassa alpakka-, nauta-, vuohi- sekä lammastiloja, marja- ja viljatiloja, pari viinitilaa ja kahviloita.
– Viime vuoden asiakaspalautteen mukaan ihmisiä kiinnostavat ihan tavalliset maatilat. Iloksemme voimmekin kertoa, että tänä vuonna mukaan on lähtenyt monta uutta maatilakohdetta, kertoo tapahtuman järjestäjä Veera Ollikkala MTK Hämeestä.
Ollikkala muistuttaa, että tapahtuma tarjoaa vierailijoille mahdollisuuden nähdä, mistä suomalainen ja varsinkin hämäläinen laadukas ja puhdas ruoka tulee.
Kaikkiaan teemapäivässä on mukana Kanta-Hämeestä 16 kohdetta, joihin pääsee tutustumaan kello 11–16 välisenä aikana. Jotkut kohteet ovat avoinna myös sunnuntaina.
Monet tapahtumassa mukana olevat tilat ja yritykset järjestävät myös erilaisia esittelykierroksia, joiden aikana maatilalla vierailevat pääsevät tutustumaan esimerkiksi viinin valmistukseen. MTK Hämeen mukaan tiedossa on myös kierros perinnebiotooppilaitumilla.
Avoimet maatilat -tapahtuma järjestetään tänä vuonna jo 8. kerran.
Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.