Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen hallintokriisin ratkaisu siirtyy odotetusti yli kesän.
Aluehallituksen puheenjohtajiston erottamista puntaroiva tilapäinen valiokunta kokoontui tiistaina käymään läpi saamansa kuulemiskirjeiden vastaukset.
Valiokunta päätti käyttää niin sanottua ristiinkuulemista eli antaa asianosaisille mahdollisuuden vastata toistensa vastauksiin.
Kuulemiskirjeet lähetettiin aikanaan aluehallituksen puheenjohtajistolle ja varahenkilöille sekä aluevaltuuston puheenjohtajalle ja entiselle hyvinvointialuejohtajalle Minna Korkiakoski-Västille.
Kaikki eivät vastanneet määräaikaan mennessä, ja osa puolestaan kommentoi, ettei ole ollut asian kanssa tekemisissä.
Muita kuulemisia valiokunta ei suunnittele.
Ylimääräinen valtuusto koolle syksyllä?
Tilapäinen valiokunta kokoontuu seuraavan kerran elokuun puolivälissä käymään läpi mahdolliset vastineet ja tekee tuolloin esityksen aluevaltuustolle, arvioi valiokunnan puheenjohtaja Pasi Kanniaisen (kesk.).
Kanniainen arvioi myös, että valiokunta toivoo aluevaltuuston kutsuvan koolle ylimääräisen kokouksen, sillä ensimmäinen suunniteltu kokous on vasta lokakuun lopussa.
Tilapäinen valiokunta perustettiin keväällä selvittämään, nauttiiko aluehallituksen puheenjohtajisto valtuuston luottamusta.
Käytännössä kyse on aluehallituksen puheenjohtajan Sari Innasen (kesk.) luottamuksesta. Suurin valtuustoryhmä keskusta kääntyi omaa puheenjohtajaansa vastaan helmikuun lopulla.
Ryhmä ei ollut tyytyväinen Innasen toimintaan tapahtumaketjussa, joka johti hyvinvointialuejohtaja Minna Korkiakoski-Västin eroilmoitukseen.