Moottorikelkat, niiden kuljettajat ja sukeltajat joutuvat viikonloppuna koville Ivalon Näverniemen rannassa.
Koska watercrossissa kisa käydään moottorikelkoilla, ruuhkaa on odotettavissa myös Ivalojoen pohjaan. Ylä-Lapin suosituimmissa kisoissa tuppaa useampi kelkka vajoamaan veteen parintuhannen katsojan edessä.
Sukeltajat vastaavat ihmisten, koneiden ja muun veteen joutuneen pelastamisesta. Sukeltajat ovat välittömässä valmiudessa toimimaan. Jos kelkka uppoaa ja kuski pysyy pinnalla, niin siinä vaiheessa sukeltajat ei tee vielä mitään.
– Mutta jos kuljettaja menee sen narun mukaan alas – mikä on se pahin skenaario – niin sittenhän me lähdemme paikalle nopeasti, Inarin urheilusukeltajien Juha Kreivi kertoo.
Myös pintapelastajia paikalla
Inarin urheilusukeltajien tiimiin kuuluu pintapelastaja, veneen kippari ja sukelluksen johtaja. He ovat paikalla koko kisan ajan. Valmiudessa on myös laitesukeltaja. Veneessä on laitesukellusvälineet myös toiselle sukeltajalle.
– Meillä pitää olla toinen kaveri valmiudessa lähtemään perään, jos ensimmäinen sukeltaja jää jostain syystä kiinni sinne (veden alle).
Joskus upotuksia on niin paljon, että kilpailujohtaja joutuu tekemään vaikean päätöksen: annetaanko kelkkojen olla pohjassa pidempään vai keskeytetäänkö kisa, että kelkat saadaan ylös. Yleisö kun kuitenkin mieluummin seuraa itse kisoja kuin kelkkojen nosto-operaatiota.
Nosto sinänsä on rutiinia. Sitä varten joessa kelluu Ylä-Lapin Moottorikelkkailijoiden itse kehittämä pelastuslautta. Sen avulla kelkka on ylhäällä minuuteissa.
Kun kisa keskeytetään, silloin ei yksikään veneen tai kelkan moottori saa olla käynnissä.
– Kun menemme veden alle, potkurit tai telat eivät saa pyöriä ylhäällä. Se on menoa, jos potkuri tai tela raapaisee, Kreivi sanoo.
Kelkka voi olla kadoksissa tuntikausia
Vaikka Ivalonjoki näyttää päältäpäin kirkkaalta, pinnan alla näkyvyys on melko huono. Virta taas on kohtuullisen kova. Joki on syvä toiselta rannalta ja matala hiekkarannan puolelta.
– Ivalonjoessa on haastavaa se, että vaikka kaikuluotain näyttää, että ”tässähän se kelkka on”, niin alas mennessä usein ollaan pohjassa vasta 30 metrin päässä siitä.
Siksipä kovan virran vuoksi sukeltajat lähestyvät pinnan alla olevia kelkkoja aina virran yläpuolelta. Tarvittaessa apuna käytetään naarausköyttä.
Viime vuonna yhtä rakkinetta haettiin tuntikaupalla kisan jälkeen. Kelkka paikannettiin lopulta naaraamalla.
– Oli rietas pudonnut poukamaan, jossa oli yli 12 metriä vettä.
Oma virhe harmittaa eniten
Kisojen moninkertaisella mestarilla, ”Uppo-Antilla” eli Antti Holmbergilla on epävirallinen upotusten ennätys virallisissa kisoissa: neljä miinaa.
– Aika monesti kerkesi upottaa, ennen kuin oppi niksit. Alkuaikoina intoa oli enemmän kuin ymmärrystä. Mekaanikko Juho Lairikkalalle vielä kerran kiitos, että kuivatti koneen lopussa jo neljässä minuutissa, ja kisat jatkuivat.
Jos kuljettaja huomaa, että upotus on enemmän kuin todennäköinen, hän pyrkii ohjaamaan kelkkansa radan sivuun.
Eniten kuljettajaa harmittavat omat ajovirheet. Teknisille vioille ei juuri mahda mitään, ja jos törmäys tulee, niin siinä on heti ainakin kaksi syyllistä paikalla. Omassa virheessä ei ole ketään ketä syyttää.
Holmbergin mukaan nykyään kelkat pysyvät paremmin kuin ennen, sillä nykykelkat ovat isompia, nopeampia ja vahvempia.
Joskus kuitenkin käy kolttonen.
– Sodankylässä tuli kohtuullisen pitkä sladi, kelkka meni poikittain ja se ei päättynyt hyvin. Silloin alkoi matka, jossa mies jatkoi matkaa sivulle ja kelkka meni pohjaan. Voisin ainakin kuvitella, että se johtui ajovirheestä. Liikaa tilannenopeutta, Holmberg myöntää.