Kuninkuusravit järjestetään tänä vuonna sadannen kerran, ja monelle katsojalle ravitapahtuma on vuosikymmeniä jatkuva perinne.
Kolme päivää kestävä tapahtuma teki jo perjantaipäivän kävijäennätyksen, kun Jyväskylän Killerille saapui avauspäivänä noin 8144 katsojaa.
Lauantaina katsojia kertyi yhteensä noin 19 700, mikä on Kuninkuusravien viestintä- ja markkinointisuunnittelija Jenni Sarapään mukaan tavallinen hyvän lauantaipäivän yleisömäärä.
Iisalmesta tulleet Laura Huusko, Salla Nousiainen ja Jenna Hartojoki ovat käyneet Kuninkuusraveissa jo toistakymmentä kertaa.
– Nämä ovat meille kuin kesäfestarit. Suunnittelemme seuraavaa reissua koko vuoden, Hartojoki sanoo.
– Minulle tämä on 12. vuosi putkeen. En ole pitänyt edes välivuosia, vaikka nyt on jo toinen maha-asukki tulossa, Huusko toteaa.
Riikka Finni ja Ari Rautio matkasivat Jyväskylään Raahesta asti. Pariskunta kertoo kannattavansa lähes naapurissaan asuvaa Lumi-Oosaa.
– Odotamme innolla kuningatarlähtöä. Tietenkin toivomme, että viime vuoden kuningatar uusii tittelinsä.
Rautio ajaa joskus itsekin amatöörilähdöissä omilla ravihevosillaan.
– Joskus on pärjättykin, hän sanoo.
Kokemusta kuningattaruudesta
Siilinjärveläiset Reino ja Arja Miettinen puolestaan ovat kerran voittaneet kuninkuusravien kuningattaren tittelin omalla hevosellaan.
Pari kertoo omistavansa Virin Camillan, joka kruunattiin kuningattareksi Seinäjoella vuonna 2020.
Nyt tamma on laitumella varsan kanssa, ja Miettiset kannustavat V.G. Voittoa.
– Se on ilmeisesti aika hyvä hevonen, ja olemme astuttaneet Virin Camillan sillä, Reino Miettinen kertoo.
Hänen mielestään hevoset ovat hienoja eläimiä, joiden kanssa on mukava puuhastella.
– Ne ovat omia persooniaan kaikki. Ja oman työn näkee esimerkiksi siinä, minkälaisia varsoista tulee.
Juttua päivitetty 29.7.2027 klo 11.28: Korjattu Hartojoen sitaattia siitä, että ovat kuin kesäfestarit.