Seinäjoelle Ruukintien turvallisuuteen on luvassa parannuksia, kun liikenteenjakajia levennetään.
Levennykset toteutetaan nyt elokuussa etenkin kevyen liikenteen turvallisuutta silmällä pitäen Siipipyöränkadun ja Kivistöntien välisellä tieosuudella.
Uudet saarekkeet tehdään viiteen risteykseen ja ne ovat leveydeltään 2,5–6-metrisiä.
Uudistuksen jälkeen risteysalueelle ei enää mahdu kahta autoa rinnakkain, mikä lisää näkyvyyttä ja turvallisuutta.
Muutoksella pyritään hillitsemään myös ajonopeuksia.
Ruukintiellä ja Vapaudentiellä on tapahtunut viimeisen viiden vuoden aikana useita kymmeniä pyöräilyonnettomuuksia.
Piittaamattomuus vaatii asennekasvatusta
Seinäjoen kaupungin liikenneturvallisuusryhmän puheenjohtaja Kimmo Rantanen muistuttaa, että vauhdille ja piittaamattomuudelle ei voi kaupungin puolesta tehdä mitään, vaan se vaatii asennekasvatusta.
– Olemme vuosien varrella pohtineet ja selvittäneet erilaisia turvallisuutta lisääviä vaihtoehtoja Ruukintielle, missä nopeudet helposti nousevat liian korkeiksi.
Alueella on esimerkiksi osin voimassa 40:n nopeusrajoitus.
Kaikista toimista ei Rantasen mukaan kuitenkaan olisi sanottavaa hyötyä.
– Tärkeintä on noudattaa nopeusrajoituksia, muuten ei voi olla turvallisuutta. Esimerkiksi töyssyistä ei tieosuudelle olisi hyötyä, sillä niiden jälkeen vauhti jälleen lisääntyisi, Rantanen sanoo.
Rantasen mukaan onnettomuusriskiä ovat viime vuonna nostaneet myös yhä yleisemmät sähköpyörät, sillä niiden myötä myös pyörien nopeudet ovat kasvaneet.
Vuosi sitten samalla tieosuudella tapahtui kaahauksesta johtuva kuolonkolari, jossa menehtyi kaksi ihmistä.