Surmaatko minut sukkelaan? Túrin kysyy mustalta miekaltaan ja syöksyy terään.
Vain hetkeä aiemmin Túrinin sisko on hypännyt rotkoon. Suvun ylle langetettu kirous käy toteen pahimmalla tavalla.
Túrinin tarina on J. R. R. Tolkienin kirjoittamista synkin ja voimakkain. Silti se on jäänyt vähälle huomiolle.
Tolkien tunnetaan romaaneistaan Taru Sormusten herrasta ja Hobitti, joissa kamppaillaan pahaa vastaan, mutta kirjojen ote on samalla maanläheinen ja usein lempeä.
Kolkkoon Túrinin tarinaan kannattaa tutustua nyt, kun maailma on kriisien runtelema. Túrinin kautta Tolkien tutkii kohtaloa, jolle ihminen ei voi mitään.
Tuhoon syöksyvä sankari pakottaa lukijan miettimään, miten suhtautua elämän armottomaan kulkuun. Aurinko nousee ja laskee, kuolema tulee omalla hetkellään. Voinko lopulta vaikuttaa mihinkään merkittävään?
Vastaus: en voi.
”Murhe hioo kovan mielen” eli kuka Túrin oli
Nykyihminen ajattelee, että hän on oman elämänsä pomo. Túrinin esimerkki kääntää asetelman päälaelleen: suurin sankarikin on kohtalonsa vanki.
Suurin sankarikin on kohtalonsa vanki.
Túrin elää tuhansia vuosia ennen Taru Sormusten herrasta -fantasiaeepoksen tapahtumia. Hän on ihminen, jota verrataan uljaudessa ja kyvyissä ylivoimaisiin haltioihin. Keski-Maan varhaishistorian pääpahis Morgoth on kironnut Túrinin isän ja suvun.
Kaikkien niiden päällä, joita sinä rakastat, lepää minun ajatukseni raskaana kuin tuomion pilvi.
Túrin kamppailee koko elämänsä kirousta vastaan. Hän ottaa itselleen lisänimen Turambar, joka tarkoittaa kohtalon valtiasta. Yrittäessään välttää pimeyden hän kietoutuu siihen yhä tiukemmin. Seuraa sarja urotekoja, jotka osoittautuvat harha-askeliksi ja vievät kohti kuolemaa.
Koska Túrin on eräänlainen supersankari, hänen tekonsa ohjaavat kokonaisten kansojen kohtaloita. Myös muut joutuvat kärsimään. Uupumuksen sokaisemana hän tappaa vahingossa läheisimmän ystävänsäkin.
Tolkien rakensi vanhojen myyttien päälle
Kohtalon käsittely on olennainen osa myyttejä. Túrinin tarina on uudelleensovitus antiikin traagisesta sankarista, sellaisesta kuin Oidipus, joka tietämättään tappaa isänsä ja nai äitinsä.
Nuori Tolkien ihastui myös Kalevalan Kullervoon niin paljon, että kirjoitti siitä oman versionsa. Se julkaistiin myöhemmin nimellä Kullervon tarina.
Kalevalainen antisankari muovautui myöhemmin Túriniksi ja Kalevala oli lähtölaukaus Tolkienin kirjailijuudelle. Túrin ei jättänyt Tolkienia rauhaan, vaan hän kirjoitti mustan miekan kantajasta monta eri versiota. Tässä esseessä nojaan Húrinin lasten tarinaan, joka on julkaistu suomeksi vuonna 2007 (WSOY).
Eri kansojen mytologiat olivat Tolkienille hyvin tuttuja. Hänen oma tarustonsa kasvoi niiden tarjoamasta maaperästä. Omasta mielestään kirjailija kuvasi ikään kuin oikeaa historiaa. Tolkienille myytit kertoivat syvemmän totuuden.
Tolkienille myytit kertoivat syvemmän totuuden.
Kuten brittikirjailija Karen Armstrong kiteyttää, myytit ovat ihmisen tapa käsitellä ihmisyyttä perustavanlaatuisena kokemuksena: kuka olen ja mikä on paikkani maailmassa kuoleman ja kaaoksen keskellä.
Armstrongin mukaan tieteen aikakaudella myytit elävät taiteessa. Tolkien käy hyvästä esimerkistä. Vaikka Túrinin tarina on kirjoitettu arkaaisella tyylillä, se on 1900-luvun kirjailijan yritys lähestyä ihmisen perimmäisiä toiveita ja pelkoja.
Kertomus synkästä Túrinista poikkeaa pelkistetyssä ankaruudessaan muusta Tolkienista. Taru Sormusten herrasta ja Hobitti eri versioineen ovat keskeinen osa nykyistä populaarikulttuuria, jossa fantasiatarinat ovat valtavan suosittuja.
Tolkienin hyödyntämien myyttien voima ei selvästikään ole ehtynyt.
”Liekkimme palaa liian nopeasti” eli mikä oikeastaan on ihmisen kohtalo
Túrin ihmetteli lapsena, mitä kohtalo tarkoittaa. Perheen palvelija vastasi, että me väsymme pian ja kuolemme, ja onnettomuus tuo monille kuoleman sitäkin ennen.
Sellainen on ihmisen osa.
Túrin haluaa välttää kirotun kohtalonsa ja piiloutuu vaihtamalla nimensä. Kun eräs haltia paljastaa hänen oikean nimensä, Túrin raivostuu. Haltia vastaa: Kohtalo on itsessäsi, ei nimessäsi.
Kohtaloaan ei voi paeta.
Túrin haluaa jättää pahaa aiheuttaneet sankariteot taakseen ja asettuu aloilleen metsän keskelle. Ei aikaakaan, kun hänen siskonsa päätyy samaan paikkaan. He eivät tunnista toisiaaan, rakastuvat ja menevät naimisiin.
Kohtaloaan ei voi paeta.
Kurja loppu on yhden askeleen lähempänä.
Sana kohtalo sopii hyvin kuvaamaan traagisen sankarin elämänkulkua, niin synkkä kaiku sillä suomen kielessä on. Mutta kohtalon voi ymmärtää laajemminkin, koska se on johdettu sanasta kohta eli paikka. Suomen murteissa kohtalo voi merkitä osuutta saaliista tai ateriasta.
Kohtalo tarkoittaa siis ihmisen paikkaa maailmassa, omaa osuutta tästä kaikesta. Ei vain vääjäämätöntä tuhoa.
Sodan ja ympäristötuhon aikakaudella traagisempi tulkinta vetää puoleensa. Varsinainen kysymys kuuluu kuitenkin, voiko ihminen vaikuttaa kohtaloonsa ylipäätään. Vai onko niin kuin PMMP:n kappaleessa lauletaan?
Tässä elämä on, oma kallis ja tarpeeton, joki joutava laineillaan, mua lastuna vie mukanaan.
”Kohtalon valtias on mennyt uhmaamaan kohtaloaan” eli miten kohtaloon tulisi suhtautua
Yksilön vapauteen ja voimaan uskova länsimainen kulttuuri näyttää jättäneen kohtalon taakseen.
Túrinin myyttinen tarina osoittaa väkevyydellään, että kohtaloa kannattaa edelleen ajatella. Jos hyväksyn kohtalon olemassaolon, miten se pitäisi kohdata?
Slovenialaisella filosofilla Slavoj Žižekillä on kiinnostava ehdotus: hyväksy kohtalon väistämättömyys, niin kohtalo ei enää sido.
Žižek ottaa esimerkiksi tarinan, jossa muuan palvelija kohtaa Kuoleman Bagdadin torilla. Palvelija pelästyy ja pakenee Samarran kaupunkiin.
Isäntä moittii Kuolemaa palvelijansa pelottelusta. Kuolema vastaa, että hän oli vain hämmästynyt nähdessään palvelijan Bagdadissa. Heidän oli määrä tavata vasta illalla Samarrassa.
Žižekin mukaan tarinan opetus on sama kuin antiikin Kuningas Oidipus -tragediassa. Yritys välttää uhkaava ennustus sinetöi sen tapahtuvaksi.
Kun ihminen hyväksyy kohtalonsa väistämättömyyden, kohtalon ote kirpoaa hänestä, Žižek ajattelee.
Filosofin mukaan palvelijan olisi pitänyt sanoa Kuolemalle, että hoida hommasi tässä ja nyt tai häivy, ja viikatemies olisi luultavasti itse lähtenyt lätkimään.
Mutta jos on olemassa määrätty kohtalo, eikö väistöliikekin ole osa sitä? Mikä muuttuu, jos ihminen lakkaa välittämästä kohtalostaan?
Ainakin asenne muuttuu.
Tarinansa lopulla Túrin alkaa suhtautua sukunsa kiroukseen uudella tavalla. Hän päättää hyökätä lohikäärmeen kimppuun ja toteaa, että omalla tahdollani ja uljaudellani minä nousen oman onneni herraksi – taikka sorrun.
Túrin katsoo kohtaloa silmiin. Tämä ei muuta hänen elämänsä kulkua, mutta se muuttaa hänen suhdettaan siihen.
Túrin pyytää miekkaa surmaamaan itsensä.
Asennetta voisi kutsua myös fatalismiksi. Filosofi Richard Taylorin mukaan fatalismi tarkoittaa ajattelutapaa, jossa maailman tapahtumat ovat väistämättömiä. Ihminen ei voi niitä muuttaa, ja fatalistina hän hyväksyy asianlaidan.
Menneisyyden suhteen on helppo olla fatalisti: on yleisesti hyväksyttyä, että mennyttä ei voi muuttaa. Fatalisti kuitenkin ajattelee, että tulevaisuus eroaa vain siten, että menneisyydestä tiedetään enemmän.
Koska tulevaisuus on monilta osin hämärän peitossa, on houkuttelevaa kuvitella sinne eri vaihtoehtoja. Fatalismin mukaan kuvitelmat eivät ole totta. On vain yksi tulevaisuus.
Túrin onnistuu surmaamaan lohikäärmeen. Irrottaessaan miekkaa pedosta hän menettää tajuntansa.
Vaimo saapuu paikalle ja tunnistaa sankarin kauan kadoksissa olleeksi veljekseen. Sisko riistää henkensä hyppäämällä alas pauhaavaan jokeen.
Herättyään Túrin ymmärtää vähitellen, mitä on tapahtunut. Rotkon reunalla hän pyytää miekkaa surmaamaan itsensä. Miekka vastaa, että mieluusti juon vertasi.
Sankari heittäytyy miekkaansa.
Kohtaloa ei voi paeta, ja niin on hyvä
Kun Túrin ymmärsi elämänsä kaaren, kaikki tekonsa ja niiden seuraukset, hän päätti surmata itsensä. Suvun päälle langetettu kirous toteutui. Sankarin yritys välttää kohtalonsa epäonnistui.
Túrinista tuli kohtalon valtias jota kohtalo vallitsee.
Túrinin tarina on jylhä kuvaus siitä, miten kaikki merkittävä tulee yksilön ulkopuolelta. Päivä vaihtuu yöksi, vuodenajat seuraavat toisiaan. Ihminen syntyy tiettyyn perheeseen ja luonteeltaan sellaisena kuin syntyy. Kuolema tulee, kun aika on.
Kuten filosofi Taylor kirjoittaa, ajan kuluessa saamme tietää sen, mitä meistä tuli ja pitikin tulla.
Ihmisen valta maailman pyörimissuuntaan ja oman elämänsä kulkuun on lähes olematon. Túrinin tragedia on vavahduttava muistutus totuudesta, joka on 2020-luvun ihmiselle outo. Tutumpi ajatus, jonka mukaan jokainen voi rakentaa oman tarinansa, huojahtaa paikoiltaan.
Vaikka tuleva kohtalo on sinetöity, se ei tarkoita, että ihminen muuttuisi välinpitämättömäksi. Kun ei tiedä, mitä on tapahtuva, jää tarve pyrkiä parhaimpaansa.
Tolkien kuvaili eräälle kustantajalle kirjoittamassaan kirjeessä tarumaailmansa ja sen hahmojen ideaa. Hän kirjoitti, että ihmisten kohtalo (tai lahja) on kuolevaisuus, vapaus maailman piireistä. Se on hyvin sanottu.
Niin elämän intensiteetti kuin vapauden mahdollisuuskin piilevät elämän ja oman vaikutusvallan rajallisuudessa.
