Purjehduksen kärki karkasi Suomelta – Tuuli Petäjä-Sirénin mukaan vuoden 2028 olympialaisiin voi tulla kiire

Laji-ihmisten mukaan olympiapurjehdukset olivat Suomelta selvä epäonnistuminen. Tuuli Petäjä-Sirén uskoo, että Los Angelesissa 2028 Suomelle menestystä hakevat tutut olympiakävijät ja arvokisamenestyjät.

Akseli Keskinen ja Sinem Kurtbay olympiaregatassa avauspäivänä.
Akseli Keskinen ja Sinem Kurtbay olivat seitsemänsiä. Kuva: EPA-EFE / AOP
  • Joel Sippola
  • Riikka Smolander-Slotte

Pariisin olympialaiset Ylen kanavilla 26.7.–11.8. Siirry kisasivustolle tästä. Kisojen koko ohjelman löydät täältä.

Pettymys. Se on purjehtijoiden, asiantuntijoiden sekä muiden laji-ihmisten näkemys suomalaisten esityksistä Marseillen vesillä.

Suomella oli olympialaisissa viisi venekuntaa. Heistä parhaiten pärjäsi odotetusti parivaljakko Sinem Kurtbay ja Akseli Keskinen Nacra 17 -luokassa ollen lopputuloksissa seitsemäs.

Urheilijoiden ja Yle Urheilun asiantuntija Tuuli Petäjä-Sirénin mukaan seiskasija oli pettymys, sillä mitalia odotettiin. Tavoitteet eivät olleet tuulesta temmattuja, sillä kaksi vuotta sitten Kanadassa he purjehtivat MM-pronssille.

Suomen purjehduksen edelliset olympiamitalit ovat vuoden 2012 Lontoon kisoista: silloin Petäjä-Sirén saavutti hopeaa ja Silja Lehtisen pronssia yhdessä Mikaela Wulffin ja Silja Kanervan kanssa.

Petäjä-Sirén muistuttaa, että viimeaikaiset tulokset eivät enteilleet mitalisuosikin asemaa.

– Vaisuksi kuvailisin. Purjehtijat itse olisivat odottaneet parempia tuloksia. Mutta kun tarkastelee viimeisen vuoden ajalta tuloksia, kaikilta osui aika hyvin, Petäjä-Sirén sanoo.

Joukkueenjohtaja Toni Roponen ei myöskään kiertele, etteikö mitalittomuus olisi ollut pettymys. Purjehdus oli etukäteen Suomen olympiajoukkueen kärkilajeja Pariisin kisoissa.

– Purjehdusliitolla oli tavoitteena mitali näihin kisoihin. Kokonaisuus jää ilman muuta pettymyksen puolelle.

– Saimme hyviä yksittäisiä onnistumisia, mutta kokonaisuutena olemme pettyneitä tulokseen. Kriittisen analyysin paikka on kisojen jälkeen, etenkin valmentajien ja urheilijoiden kesken, jotka ovat kantaneet vastuun, Roponen sanoo.

Nousu huipulle vaatii aikaa

Olympialaisten ulkopuolella suomalaisten kiinnostus purjehduksen suhteen lopahtaa, kunnes taas neljän vuoden päästä elätellään mitalitoiveita.

Petäjä-Sirén uskoo, että Los Angelesissa 2028 Suomelle menestystä hakevat tutut olympiakävijät ja arvokisamenestyjät.

– Neljä vuotta on lyhyt aika nostaa uusia menestyjiä huipputasolle. Veikkaisin, että Losissa suomalaiset olympiaedustajat ovat meille ennestään tuttuja nimiä. Varmasti osa Marseillen joukkueesta jatkaa ja kehittyy. Taustalta nousee myös niitä, jotka eivät nyt olympiajoukkueeseen mahtuneet. Nuorten veneluokista on kuitenkin neljässä vuodessa vaikea nousta aikuisten arvokisatasolle.

Suomi ei ole Lontoon kisojen jälkeen pysynyt kärkimaiden mukana.

– On jääty liian kauas terävimmästä kärjestä. Tietysti Suomi on pieni purjehdusmaa. Britannialla ja Italialla on isommat koneistot. On junioritoimintaa, mutta myös välinekehitystä on taustalla enemmän. Sikäli taistellaan eri liigassa näiden maiden kanssa.

– Ei tuloksia kuitenkaan taustakoneistolla tehdä. Se ovat urheilijoiden edesottamukset, jotka tuloksia ratkaisevat. Tällä viikolla kenellekään suomalaiselle megaonnistuminen ei osunut kohdalle, Petäjä-Sirén muistuttaa.

Monika Mikkola.
Monika Mikkola antoi kisojen aikana kritiikkiä. Kuva: Olivier Hoslet / EPA-EFE

Ison pohdinnan paikka

Roponen muistuttaa, että jo viiden venekunnan saaminen olympialaisiin oli kova saavutus. Pariisin jälkeen on kuitenkin tarkan analyysin paikka.

– Pitää tosi tarkkaan pohtia, millä tavalla prosessikäyrä on mennyt kohti olympialaisia ja onko ollut realistista taistella mitalista. On toki ollut myös paljon epäonnea.

Roponen sanoo, että urheilijat ja heidän henkilökohtaiset valmentajansa kantavat loppupeleissä vastuun lopputuloksesta.

Suomella ei ollut kisoissa valmennuspäällikköä, mitä jotkut urheilijat harmittelivat.

– Purjehdusliiton pitää nopealla aikataululla palkata valmennuspäällikkö, joka koordinoi isoa kokonaisuutta. Hän rakentaa prosessia Losin olympialaisia ja muita arvokisoja kohti, Roponen toteaa.

Monika Mikkola antoi kisojen aikana kritiikkiä Olympiakomitean suuntaan siitä, ettei hän saanut tarvittavaa tukea. Roponen sanoo, että kaikki mahdollinen tuki yritettiin antaa.

– Kaikki apu pyrittiin antamaan kaikille urheilijoille. On ymmärrettävää, sillä urheilijat ovat pettyneitä omiin suorituksiinsa. Se, että he ovat pettyneitä, mahdollistaa sen, että he voivat nousta uudelle tasolle.

Muokattu 9.8.2024 klo 0.35 otsikko: Purjehduksen kärki karkasi Suomelta – Tuuli Petäjä-Sirén ei usko uusien menestyjien nopeaan nousuun muotoon: Purjehduksen kärki karkasi Suomelta – Tuuli Petäjä-Sirénin mukaan vuoden 2028 olympialaisiin voi tulla kiire

Juttuun täsmennetty 9.8.2024 klo 0.35: Tuuli Petäjä-Sirénin toteamus, jossa hän sanoo, että Los Angelesissa 2028 tuskin nähdään uusia suomalaispurjehtijoita muotoon Tuuli Petäjä-Sirén uskoo, että Los Angelesissa 2028 Suomelle menestystä hakevat tutut olympiakävijät ja arvokisamenestyjät.

Muokattu väliotsikko 9.8.2024 klo 0.35: Uusia menestystoivoja ei näköpiirissä muotoon: Nousu huipulle vie aikaa.

Juttuun täsmennetty 9.8.2024 klo 0.35: Petäjä-Sirénin toteamus Petäjä-Sirén ei usko, että Los Angelesin 2028 kisoihin Suomelle tulisi nykyisten kärkiurheilijoiden rinnalle uusia menestystoivoja muotoon Petäjä-Sirén uskoo, että Los Angelesissa 2028 Suomelle menestystä hakevat tutut olympiakävijät ja arvokisamenestyjät.

Juttuun täydennetty ja muokattu osa sitaatista 9.8. klo 0.35: Varmasti osa Marseillen joukkueesta jatkaa ja kehittyy. Taustalta nousee myös niitä, jotka eivät nyt olympiajoukkueeseen mahtuneet. Nuorten veneluokista on kuitenkin neljässä vuodessa vaikea nousta aikuisten arvokisatasolle.

Poistettu 9.8.2024 klo 0.35 määritelmä asiantuntijan mukaan lauseesta: Asiantuntijan mukaan Suomi ei ole Lontoon kisojen jälkeen pysynyt kärkimaiden mukana.