Meri Oulun kesäteatteri ei jatka nykyisellään Kempeleen Pirilän alueella

Toimitusjohtaja Kristiina Yypänaho kertoo, että paikka ei tyydytä Meri Oulua. Keskustelut jatkosta alkavat piakkoin.

Meri Oulun teatteriesitys Toppilan Möljällä vuonna 2013.
Vuonna 2013 Meri Oulun kesäteatteri oli Oulussa Toppilan Möljällä. Kuva: Timo Nykyri / Yle
  • Pekka Loukkola

Meri Oulun kesäteatteri ei jatka nykyisessä muodossaan Kempeleen Pirilänpuistossa.

Kesäteatterin esittämisen paikka ei ollut tyydyttävä. Katselijoitakaan ei ole käynyt toivotulla tavalla.

Yhtiön toimitusjohtaja Kristiina Yypänahon mukaan kesäteatteri käy keskusteluja Kempeleen kunnan ja Oulun kaupungin kanssa jatkovaihtoehdoista. Niitä on useita, kuten jatkaa parannetuilla toiminnoilla Pirilässä, etsiä uusi paikka Kempeleessä tai paluu Ouluunkin on mahdollinen.

– Puitteet eivät vastaa sitä tasoa, mitä haluamme tarjota kävijöillemme. Emme pystyneet tarjoamaan brändiämme eikä arvokkuutta katselijoille. Ympäristö ei ole toiveidemme tasoa, kertoo Yypänho.

Kesän kokemusten perusteella ensi kesän toiminta on avoinna.

– Olemme avoinna eri vaihtoehdoille. Voimme tulla takaisin Ouluun tai jos jatkamme nykyisellä paikalla, vaatii se kohennusta puitteisiin ja paljon. Nykyisessä muodossa emme Pirilässä jatka, kertoo Yypänaho.

Toppilan Möljällä 20 vuotta toimineelle Meri Oulun kesäteatterille ei etsiskelyistä huolimatta löytynyt uutta paikkaa Oulusta kesän 2023 jälkeen. Möljän noin 3 000 katsojan teatteri purettiin pari vuotta sitten, minkä jälkeen toiminta siirtyi Hupisaarille. Hupisaarten kesäteatterin kahden ja puolen viikon lyhyt esitysaika sekä 300 paikkaan rajoittuva katsomo ilman oheispalveluja ei kattanut tuotantokustannuksia. Sieltä kesäteatteri siirtyi täksi kesäksi Kempeleeseen.

Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.