Taiteiden yö huipentui Lauri Porran Basso-teokseen: kymmenet tuhannet ihmiset täyttivät Senaatintorin

Lauri Porran Basso-teoksessa on mukana yli 130 bassoääntä, laulajista soittimiin.

  • Jussi Mankkinen

Taiteiden yö viettää tänä vuonna 35-vuotistaivaltaan. Ensimmäinen Taiteiden yö järjestettiin vuonna 1989 Helsingissä ja heti seuraavana vuonna Turussa. Taiteiden yö tunnetaan monipuolisesta ilmaisohjelmastaan, erilaisia taide- ja kulttuuritapahtumia on tänäkin vuonna yli 300.

Taiteiden yö.
Lauri Porran Basso-teoksen läpimenoa kello 17. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Taiteiden yö.
Teoksessa esiintyy 130 bassoääntä, sekä soittimia että instrumentteja. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Taiteiden yö.
Räppäri esiintymässä Vaasanaukiollla Sörnäisissä. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Taiteiden yö.
DJ:t musisoivat Vaasanaukiolla, jonka avajaisia juhlistettiin Taiteiden yönä. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Taiteiden yö.
Piirtämistä liiduilla. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Taiteiden yö.
Vaasanaukion uusia taideteoksia. Kansanomaisesti paikka tunnetaan nimelä Piritori. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Taiteiden yö.
Lapsille tarkoitettua ohjelmaa päiväkoti Ebeneserissä Sörnäisissä. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Taiteiden yö.
Ebeneserissä voi tutustua vaikkapa hyönteishotelliin. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Taiteiden yö.
Taiteella koristettuja jäteautoja Rautatientorilla. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Taiteiden yö.
Swingin opettelua Töölönlahdella. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Taiteiden yö.
Hulinaa Musiikkitalolla. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Taiteiden yö.
Tässä luetaan henkilökohtaiseksi tarkoitettua runoa Ruttopuistossa. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Taiteiden yö.
Cleaning Women esiintymässä Annantalossa. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Taiteiden yö.
Cleaning Womenin yleisöä. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Taiteiden yö.
Tällaisia tyyppejä tapaa Taiteiden yönä Annantalossa. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Taiteiden yö.
Club La Persén tapahtumaa Hotelli Klaus K:ssa. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Taiteiden yö.
Tapantuman yleisöä. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Taiteiden yö.
Galleria Brondan Kaj Stenvall -näyttelyä. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Taiteiden yö.
EDM-bileet Kaisaniemen puistossa, DJ eläytyy. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Taiteiden yö.
EDM-bileiden yleisöä. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Taiteiden yö.
EDM sai ihmiset myös tanssimaan. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Taiteiden yö.
Seven Mugs esiintymässä Forumin liepeillä. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Taiteiden yö.
Seven Mugsin yleisöä. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Taiteiden yötä.
Ilta hämärtyy: yleisöä Espalla. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Taiteiden yö.
Vilma jää esiintymässä Espan lavalla. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Taiteiden yö.
Vilma Jään jättiyleisöä Espalla. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Taiteiden yö.
Lauri Porran Basson esiintyjät täyttivät Tuomiokirkon portaat. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Taiteiden yö.
Porra tunnetaan etenkin Stratovarius-yhtyeestä. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Taiteiden yö.
Olisiko tässä illan viimeinen bändi... Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Taiteiden yö.
...ja illan viimeiset tanssiaskeleet. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle