Säästösakset iskevät ministeriöihin – pikkujoulun sijasta puuroa, kännykkä vaihtuu halvempaan ja toimisto pienempään

Hallituksen säästökuuri pakottaa ministeriötkin säästämään kaikesta, suurista ja pienistä. Pikkujoulutkin kuitataan joulupuurolla.

Valtioneuvoston, oikeusministeriön sekä opetus- ja kulttuuriministeriön kyltit rakennuksen sisäänkäynnin vieressä.
Oikeusministeriö ja opetus- ja kulttuuriministeriö ovat maanantaista lähtien jakaneet yhteiset tilat Helsingin Meritullinkadulla. Aiemmin oikeusministeriö oli Eteläesplanadilla. Myös valtioneuvostolla on käyttöä samoille tiloille. Kuva: Tiina Jutila / Yle
  • Pekka Pantsu

Hallituksen säästösakset iskevät ministeriöiden kautta koko Suomeen – ja myös ministeriöihin itseensä.

Kokouksissa on jatkossa tarjolla vain kahvia tai teetä, jos sitäkään. Matkustamista ja tapahtumia supistetaan. Tilat vaihdetaan pienempiin. Ja paljon muuta, kipeämpiäkin leikkauksia.

Yle uutiset kysyi ministeriöiltä budjettiriihen alla, kuinka ne itse toteuttavat hallitusohjelmassa ja kevään kehysriihessä niille itselleen mätkäistyt miljoonien ja taas miljoonien eurojen säästötavoitteet.

Yksittäisistä toimista monet ovat valtiontalouden kannalta pieniä, kymppitonnien tai muutamien satojen tuhansien säästöjä. Esimerkiksi virkakännykän vaihtoväliä on pidennetty kolmesta vuodesta neljään vuoteen. Samalla kännykän hintaa on laskettu – uusi saa maksaa pari sataa, kun aiemmin puhelin sai maksaa 300–400 euroa.

Näillä pienillä puroilla ei valtion velkalaivaa pelasteta selville vesille. Tärkeintä onkin viesti: nyt kaikki säästävät – ja kaikesta.

Koko julkisesta hallinnosta on tarkoitus säästää yhteensä 400 miljoonaa euroa hallituskauden aikana. Pienen osan siitä säästävät ministeriöt omista kuluistaan.

– Yhteensä tuottavuusohjelman kokonaissäästövelvoite tarkoittaa ministeriölle noin kymmenen prosentin leikkausta toimintamenoista, kertoo viestintäjohtaja Janne Impiö maa- ja metsätalousministeriöstä.

Eläkkeelle, eläkkeelle

Työ- ja elinkeinoministeriön on vähennettävä sekä henkilöstö- että kulutusmenojaan säästöjen toteuttamiseksi.

– Matkustus-, asiantuntija- ja muita kuluja joudutaan tarkastelemaan kriittisesti. Henkilöstön palkkamenot kattavat 85 prosenttia ministeriön toimintamenoista. Tästä syystä säästöjä ei saavuteta ilman henkilöstövähennyksiä, muun muassa eläköitymistä hyödyntäen, kertoo työ- ja elinkeinoministeriön viestintäjohtaja Matti Hirvola.

Sisäministeriössä leikataan vieraanvaraisuudesta, henkilöstötilaisuuksista ja matkustelusta sekä haetaan säästöjä eläköitymisten ja määräaikaisuuksien päättymisen kautta.

Sosiaali- ja terveysministeriössäkin suurin säästöpaine kohdistuu henkilöstöön, mutta myös talon ulkopuolelta hankittavia asiantuntijapalveluja ja matkustamista vähennetään entisestään.

Saksiministeriö tarjoaa vain vettä

Liikenne- ja viestintäministeriössä määräaikaisuudet ovat jatkossa entistä tarkemman takana, ja virkamatkojen tarpeellisuus on tiukassa syynissä. Reissujen tulee liittyä ministeriön ydintoimintaan tai EU- ja kansainväliseen toimintaan.

Samoin tietojärjestelmien tarve on luupin alla. Samat keinot pätevät moneen muuhunkin ministeriöön.

– Kokoustarjoilulinjausta on tiukennettu jo ennen hallituksen kehysriihen säästöpäätöksiä. Pääsääntöisesti kokoustarjoiluja ei tilata, etenkään valtionhallinnon sisäisiin kokouksiin. Sikäli kun tarjoilua pidetään tarpeellisena, se on yleensä pelkkä kahvi tai tee, kertoo viestintäpäällikkö Johanna Stenholm.

Valtiovarainministeriö on Suomen talouden vartija ja samalla keskeisin säästöjen suunnittelija. Saksiministeriö ei tarjoa pullaa eikä jatkossa enää kahviakaan.

Juomavettä voi hakea automaatista.

– Kuluvan vuoden tammi–heinäkuussa on käytetty 47 000 euroa vähemmän ravitsemispalveluihin kuin vastaavana aikana vuotta aiemmin, kertoo viestintäjohtaja Johanna Vesikallio.

Isojen pikkujoulujen sijaan ministeriö tarjoaa väelleen joulupuuron.

– Tästä säästö on noin 30 000 euroa, Vesikallio ynnää.

Lisäksi valtiovarainministeriö supistaa koulutusten ja muiden asiantuntijapalvelujen ostoa sekä suosii etäkokouksia virkamatkojen sijaan.

Video valottaa säästöpäätösten seurauksia.

Yhteisiin tiloihin

Ympäristöministeriössä jätetään virkoja täyttämättä ja keskitytään hoitamaan lähinnä vain lakisääteiset ja EU-tehtävät. Erilaisia selvityksiä teetetään aiempaa vähemmällä rahalla.

– Ympäristöministeriö myös luopuu tiloistaan Aleksanterinkadulla. Muutamme yhteisiin tiloihin työ- ja elinkeinoministeriön kanssa joulukuussa 2024, kertoo viestintäpäällikkö Riikka Lamminmäki.

Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä oikeusministeriö ovat puolestaan jakaneet yhteiset tilat Meritullinkadulla Helsingissä maanantaista lähtien.

Puolustusministeriö on ollut valtiovallan erityissuojeluksessa Ukrainan sodan vuoksi. Sekin joutuu kuitenkin kantamaan osansa valtion säästötalkoista Puolustusvoimiin kohdistettujen säästöjen kautta.

Toimintasäästöt kohdistuvat ensisijaisesti hallintokuluihin kuten virkamatkustamiseen sekä osallistumiseen kansainväliseen harjoitustoimintaan.