Kouvolan kaupunki saa luvan myydä rakennuksiaan ruotsalaiselle kiinteistöyhtiölle Hemsölle. Korkein hallinto-oikeus on hylännyt kaupoista tehdyn valituslupahakemuksen.
Kouvolan kaupunginvaltuusto hyväksyi syyskuussa 2022 kahdeksan kiinteistön myynnin Hemsö Suomi Oy:lle 97 miljoonalla eurolla.
Kauppaan kuuluvat Kouvola-talo, Sarkolan ja Mansikkamäen koulut sekä keskuskeittiö, pääpaloasema, Myllykosken ja Kuusankosken paloasemat sekä ammattiopisto Edukon kampus. Kiinteistöt säilyisivät nykyisessä käytössään.
Korkein hallinto-oikeus päätyi hylkäämään valituksen, koska sille ei ilmennyt perusteita.
Valituksen on tehnyt keskustalainen kunnanhallituksen jäsen ja valtuutettu Kimmo Jokiranta. Hän valitti päätöksestä aiemmin myös hallinto-oikeuteen, mutta hallinto-oikeus hylkäsi vaatimuksen ja osin jätti sen tutkimatta.
Kauppojen toteutuminen vielä epävarmaa
Lupa kiinteistökauppoihin sijoitusyhtiön kanssa ei automaattisesti tarkoita, että kaupat syntyvät.
Asia otetaan Kouvolan kaupungilla uudelleen keskusteluun kaupunginhallituksen kanssa pidettävässä seminaarissa syyskuun alussa, vahvistavat kaupunginjohtaja Marita Toikka sekä toimitilajohtaja Katja Ahola.
– Päättäjät saavat päättää, että onko meillä edellytyksiä tehdä kauppoja, sanoo toimitilajohtaja Katja Ahola.
Kaupat kiinteistöyhtiö Hemsön kanssa eivät edellytä uutta päätöksentekoa, jos kaupat tehdään samoilla ehdoilla kuin mitä lähes kaksi vuotta sitten on päätetty. Mahdollista on, että asia voidaan viedä myös uudelleen päätöksentekoon.