Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMKin uusi kampusrakennus Kotkan Kantasatamassa on valmis lukukauden alkamiseen.
Runsaan viikon kuluttua noin kuusisataa uutta opiskelijaa saapuu aloitusjaksolle kampukselle. Yhteensä kampuksella tulee olemaan noin 3 500 opiskelijaa ja lähes 250 työntekijää.
Uudella kampuksella perinteisiä luentotiloja on vähemmän kuin entisellä Metsolan kampuksella. Vastaavasti simulaatiolaboratorioiden osuus tiloista on aiempaa suurempi.
– Simulaatiotilat ovat nyt ihan toista luokkaa. Tekniikka on pääsääntöisesti uutta, ja se nostaa simulaatio-opetuksen parhaimmillaan hyvin lähelle aitoa tilannetta, sanoo XAMKin hallinto- ja talousjohtaja Tero Tallinen.
Suurin osa kampuksen varustuksesta on uutta, mutta vanhalta Metsolan kampukselta tuodaan uusiin tiloihin jonkin verran esimerkiksi kalusteita, työkoneita ja työntekijöiden omia materiaaleja. Muutto on vielä kesken.
Hinta nousi reilusti
Uudenkarheat tilat näkyvät myös hintalapussa. Kampuksen alkuperäinen hinta-arvio oli 63 miljoonaa euroa, mutta lopulta hinta nousi 83 miljoonaan.
Tallisen mukaan kahdenkymmenen miljoonan euron kasvun taustalla on monia syitä.
Esimerkiksi kallio rakennuspaikan alla oli erilainen kuin aluksi luultiin, mikä myöhästytti rakennusaikataulua ja lisäsi kuluja.
Projektin aikana myös urakoitsijoita ajautui konkurssiin. Lisäksi rakennussuunnitelmaa on täytynyt päivittää matkan varrella, Tallinen listaa.
Uutuus voi lisätä kiinnostusta
Kotka ollut XAMKin neljästä kampuksesta vetovoimaisin useamman vuoden ajan. Tallinen uskoo uuden kampuksen lisäävän hakijoiden kiinnostusta entisestään.
– Hyvä sana lähtee leviämään, kun uusi kampus todetaan toimivaksi. Onhan se miellyttävämpää työskennellä moderneissa tiloissa.
Kantasataman kampus sijaitsee Kotkan keskustan kupeessa, kun Metsolan kampukselta matkaa keskustaan oli viitisen kilometriä.
Kävelymatkan päähän kampuksesta rakennetaan uutta opiskelija-asuntokorttelia, johon kuuluu kaksi kerrostaloa ja ruokakauppa. Asuntojen on määrä valmistua syksyksi 2025.
Juttua korjattu 16.8.2024 kello 12.10: Jutussa kerrottiin aiemmin virheellisesti, että kampukselle saapuisi tuhat opiskelijaa runsaan viikon kuluttua. Todellisuudessa runsaan viikon kuluttua aloitusjaksolle saapuvia on noin kuusisataa. Lisätty tieto opiskelijoiden kokonaismäärästä ja tarkennettu työntekijöiden määrää.