Pitkään pelätty lasku metsien käytöstä ja soiden kuivaamisesta kirjoitetaan veronmaksajille ensi vuonna.
Laskun lopullinen suuruus tarkentuu parin vuoden kuluttua, mutta summan arvioidaan nousevaan miljardiluokkaan. Tämä lasku tulee siis viime viikolla kerrotun liikenteen päästöistä johtuvien kustannusten lisäksi.
Lasku on seurausta siitä, että suhteessa hiilidioksidin sitomiskykyyn Suomessa on kaadettu liikaa metsää teollisuuden, rakentamisen ja maatalouden takia. Samalla kun hakkuut ovat lisääntyneet, puuston kasvu on hidastunut.
Kokonaistilanteen romautti se, että pari vuotta sitten uusittu laskentatapa muutti metsäojitettuja turvemaita päästölähteiksi, kun ne olivat olleet siihen saakka päinvastoin hiilidioksidin sitojia.
Maankäyttösektorin eli maatalousmaan, metsien ja muun maankäytön hiilinielutavoite ei ehkä ole kaikille suomalaisille tuttu aihe, mutta se tarkoittaa tuntuvaa rahanmenoa kaikille veronmaksajille.
Ensi vuonna päättyy ensimmäinen, viiden vuoden mittainen tarkastelujakso, jonka odotetaan kertovan, että Suomessa on päästetty ilmakehään enemmän hiilidioksidia kuin mihin olemme sitoutuneet. EU-kielellä kyse on LULUCF-asetuksen velvoitteesta ja ennen kaikkea tuosta tavoitteesta jäämisestä.
Perusongelma ei muutu, vaikka viime vuonna hakkuumäärät laskivat vähän ja maankäyttösektori muuttui täpärästi taas hiilinieluksi.
Tilannetta olisi voitu korjata, jos Suomessa olisi hyvissä ajoin tartuttu toimiin, joilla hiilidioksidia voidaan sitoa ilmakehästä maaperään tai puustoon. Se olisi ollut keino korvata aiheutettuja päästöjä.
Näin ei ole kuitenkaan ainakaan riittävästi tapahtunut ja siksi Suomi joutuu ostamaan muista EU-maista hiilidioksidin sitomista eli hiilinieluyksikköjä.
Grafiikassa positiiviset luvut kertovat kasvihuonekaasujen nettopäästöistä ilmakehään ja negatiiviset luvut nettopoistumista ilmakehästä eli hiilinieluista.
Ympäristöministeriön ympäristöneuvos Tuomo Kalliokoski arvioi, että ostettavaa voi kertyä jopa noin 40 miljoonaa ekvivalenttitonnia.
Koska avoimia markkinoita ei vielä ole, nielujen hintaa ei voida tarkasti tietää. Kalliokoski arvioi hinnan voivan liikkua 20–50 euron välillä hiilidioksidiekvivalenttitonnia kohti.
Se tarkoittaisi valtiolle 0,8–2 miljardin euron laskua.
Hinta tulee riippumaan kysynnästä ja tarjonnasta. Hallitus ei ole tehnyt virallista arvioita nieluyksiköiden hinnoista.
Ostoksille joudutaan, mutta pitäisikö olla jo?
Luvassa on kilpajuoksu.
Tällä tietoa myytäviä nieluyksiköitä on Romanialla, Espanjalla ja Italialla.
Suomen lisäksi Ranska, Slovenia, Tshekki ja Portugali ovat joutumassa nielujen ostoon. Arvattavasti nieluyksiköiden hinta pyrkii nousemaan ensi vuonna, jolloin varmistuu, kuinka suuret vajeet kullakin maalla on ja minkä verran myytävää lopulta löytyy.
Suomi pyrkii myös pienentämään vastuitaan sillä perusteella, että kotimaisia hakkuita on jouduttu lisäämään puuntuonnin loputtua Venäjältä pakotteiden vuoksi.
Ympäristöministeri Kai Mykkänen (kok.) ei tullut tästä aiheesta Ylen haastatteluun, mutta sähköpostissaan hän kertoo, että EU-komission kanssa käytävät keskustelut joustoista ovat yhä kesken.
Kalliokosken mielestä on kuitenkin erittäin todennäköistä, että Suomen täytyy ostaa nieluja muilta mailta ainakin jonkin verran. Siksi kannattaisi olla liikkeellä mahdollisimman pian ennen kuin myyjät alkavat hinnoittelussaan loppukirin.
Hänen mielestään epäselvän markkinan riskiä voi pienentää niin, että esisopimukset sisältäisivät vain rajallisen määrän nieluvajeesta. Hinnalle pitäisi asettaa myös ylä- ja alaraja, Kalliokoski ehdottaa.
Myyjiltä voi loppua myytävä
Nielujen ostamisen tarvetta arvioidaan maa- ja metsätalousministeriössä, mutta johtavan asiantuntija Lotta Heikkosen mukaan edes alustavia keskusteluja mahdollisten myyjämaiden kanssa ei ole aloitettu. Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) ei tullut Ylen haastateltavaksi.
Muut maat eivät ole ainakaan julkisesti kertoneet lähteneensä vielä ostoksille. Siksi markkinoiden kysyntä- ja tarjontatilanne pysyy yhä pimennossa.
– Varsinaisesta yksiköiden hankinnasta ei ole tietoja, mutta kyllä näitä asioita on ollut keskusteluissa, ja useatkin maat miettivät miten kannattaa edetä, Heikkonen sanoo.
Hänen mielestään liikaan kiirehtimiseen liittyy riskejä. Vaikka maankäyttösektorin seurantajakso päättyy ensi vuonna, siihen liittyvä tietojen varmistaminen kestää niin, että lopulliset laskut julkaistaan vasta vuonna 2027.
Jos jonkun maan kanssa jo nyt tehdään ostosopimus, on mahdollista, että maalla ei olekaan riittävästi yksiköitä myytävänä parin vuoden kuluttua.
– Voi olla, että muissakin EU-maissa menetelmämuutoksien takia inventaario tarkentuu, ja myytävien nieluyksiköiden määrä onkin pienempi kuin aikaisemmin on ajateltu, Heikkonen varoittaa.
Mutta myöhästyminen voi käydä vielä kalliimmaksi.
Jos Suomi ei saa ensi vuonna päättyvän tarkastelujakson kuluessa maankäyttösektorin päästö- ja nielutasetta pudotettua alle tavoitetason, siirtyy päästöjen vähennystaakka taakanjakosektorin eli mm. asuntojen lämmityksen, maatalouden ja liikenteen vastuulle.
Se tarkoittaisi näillä aloilla kulutuksen leikkaamista tavalla tai toisella.
Jos taakanjakosektorikaan ei pystyisi kuromaan vajetta umpeen, siirtyy ongelma seuraavalle kaudelle. Silloin siihen lisätään ”sakkona” kahdeksan prosentin lisävähennystavoite.
Lykkääminen seuraaville hallituksille nostaa hintaa
Käänne Suomen hiilinieluissa tapahtui jo edellisen hallituksen aikaan, mutta allekirjoitettavaa laskua voi odottaa vasta tulevan hallituksen pöydälle.
Suomen kansantalouden kannalta ei ole kuitenkaan eduksi lykätä vastuuta eteenpäin.
– On hyvä muistaa, että ilmastopolitiikan tavoitteet ovat kiristymässä edelleenkin. Suomi on jo ilmaissut, että meille sopisi EU:n 2040-ilmastotavoite, joka tarkoittaisi nettopäästöjen vähentämistä 90 prosenttia vuoden 1990 tasoon verrattuna, Kalliokoski sanoo.
Lakiin on kirjattu, että Suomen on oltava hiilineutraali viimeistään vuonna 2035.
Viime vuosina Suomessa olisi voitu kasvattaa hiilinieluja monin keinoin. Suomella on maankäytön ilmastosuunnitelma MISU, mutta sen keinot eivät ole riittäneet kääntämään tilannetta.
Nielujen kasvattaminen esimerkiksi kuivattuja turvesoita uudelleen vettämällä on myöhäistä ainakaan ensi vuonna päättyvän tarkastelujakson kannalta.
Ympäristöministeri Mykkänen kirjoittaa, että ”ensi vuoden aikana ei ole mahdollista kiriä umpeen sitä vajetta, joka tällä vuosikymmenellä on syntynyt suhteessa maankäyttösektorin tavoitteeseen”.
Ajoissa tehtynä se olisi maksanut Kalliokosken mukaan vain alle 30 euroa tonnia kohti. Jos vastaavat toimet joudutaan tekemään liikenteen päästöjä vähentämällä, hinta on moninkertainen, 120–250 euroa ekvivalenttitonnilta.
Maankäyttösektorin ympäristötoimia työkseen seuraava Kalliokoski muistuttaa, että tilanteen kehitys ei ole tullut millään tavallaan yllättäen, vaan siitä on varoitettu vähintään kymmenen vuotta.
Muokattu 29.8. kello 18:20: Grafiikkaa on päivitetty niin, että sen luvut ovat nähtävissä desimaaleineen, kun aiemmin näin ei ollut. Lukuja ei ollut pyöristetty, vaan niistä näkyi pelkkä kokonaisluku. Itse grafiikkaan ei tullut muutoksia.