Lappeenrannan taidemuseo sulkeutuu syksyn ajaksi sisäilmaongelmien vuoksi.
Museo on suljettu 2.9.–13.12. Kahta museorakennusta yhdistävään lasikäytävään on tullut kosteusvaurio, joka on aiheuttanut museoon sisäilmaongelmia. Remontin aikana muun muassa uusitaan lasikäytävän vesikate.
Lappeenrannan vs. museotoimenjohtaja Reija Eeva kertoo, että remontista on sovittu jo noin vuosi sitten. Syksylle ei esimerkiksi ollut suunniteltu uutta näyttelyä. Museon kokoelma säilötään remontin ajaksi museon omiin kokoelmatiloihin.
Museossa tehtiin sisäilmaselvitys vuonna 2023, minkä jälkeen rakennuksen ilmanvaihtoa säädettiin ja museon aulatilaan asennettiin ilmanpuhdistin. Sisäilmaongelmien tarkkaa alkamisajankohtaa Reija Eeva ei osaa sanoa, mutta hänen mukaansa ne ovat vaivanneet museota jo vuosia.
– Jotkut museon lipunmyynnissä työskennelleet ovat oireilleet. Olemme yrittäneet järjestää niin, että sama henkilö ei ole joka päivä töissä, vaan sitä vaihdellaan.
Eevan mukaan sisäilmaongelmat eivät kuitenkaan ole jokapäiväisiä, vaan niihin vaikuttavat esimerkiksi säätila, ilmankosteus ja ilmanpaine.
Rakennusten saavutettavuutta parannetaan
Lasikäytävän vesikatteen lisäksi remontissa uusitaan lasikäytävän kulkusillat ja pääsisäänkäynnin luiska.
Nykyinen luiska on puinen, ja kastuessaan se voi olla liukas. Vs. museotoimenjohtaja Reija Eevan mukaan luiskan toiselle puolelle tulee myös kaide ja luiskan yläosaan tasanne, jossa voi turvallisesti odottaa oven avautumista.
– Tässä oli ajatus, että kun museo menee kiinni, on hyvä hetki hoitaa myös tämä luiska-asia. Tämä on osa sellaista laajempaa kokonaisuutta, että vähitellen pyritään parantamaan näiden rakennusten saavutettavuutta.
Lappeenrannan taidemuseon näyttely ”Normaalit ruokajuomat ja jokapäiväinen leipämme” on museossa nähtävillä vielä syyskuun ensimmäiseen päivään saakka. Lisäksi 31.8.–1.9. museossa pääsee tutustumaan Suomen kansallismuseon kokoelmiin.
Lappeenrannan taidemuseon remontista kertoi ensimmäisenä Etelä-Saimaa.
Täydennetty 16.8.2024 kello 10.41: Lisätty vs. museotoimenjohtaja Reija Eevan kommentit.