Asuintalo syttyi tuleen Hankasalmella ja tuhoutui lähes täysin

Naapuri havaitsi, että talon välikatto oli tulessa. Henkilövahinkoja ei ole sattunut.

Pelastuslaitoksen työntekijä sammuttaa savuavaa teollisuushallin imurin osaa teollisuushallin pihassa.
Pelastuslaitos sai sammutustehtävän Hankasalmelta noin puoli kahden aikaan. Arkistokuva. Kuva: Riika Raitio / Yle
  • Sami Ikonen

Asuinpuutalo syttyi tuleen Hankasalmen Hertunniemessä sunnuntaina noin puoli kahden aikaan.

Naapuri oli havainnut, että talon välikatto oli tulessa. Rakennus oli täyden palon vaiheessa, kun Keski-Suomen pelastuslaitos ehti paikalle.

Henkilövahinkoja ei syntynyt. Pelastuslaitos tavoitti talon omistajan.

Rakennus tuhoutui lähes kokonaan, mutta pelastuslaitos siirsi jonkin verran irtaimistoa rakennuksesta suojaan. Palo ei ehtinyt leviämään toisiin rakennuksiin.

Jälkiraivaustyöt jatkuivat iltapäivän puolelle. Palon syttymissyy ei ole tiedossa.

Uutista on päivitetty kello 16.42: Lisätty tieto palon vahingoista ja pelastuslaitoksen aloittamasta raivaustyöstä.