Pirkanmaan hyvinvointialueen henkilöstöjohtaja Taina Niiranen irtisanoutui

Niiranen lopettaa työnsä 1. lokakuuta alkaen. Uuden henkilöstöjohtajan rekrytointiprosessi on parhaillaan käynnissä.

Taina Niiranen
Arkistokuvassa Pirhan henkilöstöjohtaja Taina Niiranen kuvattuna lokakuussa 2021. Kuva: Kirsi Matson-Mäkelä / Yle
  • Jussi Ojala

Pirkanmaan hyvinvointialueen (Pirha) henkilöstöjohtaja Taina Niiranen on irtisanoutunut tehtävästään 1. lokakuuta alkaen.

Pirhan viestintäasiantuntija Miina Salmenharju vahvistaa irtisanoutumisen. Niirasta sijaistaa tällä hetkellä Teija Liimatainen.

Yle tavoitteli Niirasta haastattelua varten. Hän kertoo automaattisessa sähköpostivastauksessaan olevansa vuosilomalla ja säästövapailla 18. elokuuta alkaen aina irtisanoutumiseensa saakka.

– Kiitos Pirkanmaan hyvinvointialueelle ja lukuisille maakunnalliselle ja valtakunnallisille verkostoille hyvästä yhteistyöstä, hän kirjoittaa.

Pirkanmaan aluehallitus päätti avata hr-johtajan viran avoimeen hakuun toukokuun lopussa. Virkaa haki yhteensä 52 henkilöä, ja ensimmäinen haastattelukierros järjestettiin viime viikolla.

Niirasen irtisanoutumisesta uutisoi ensin Aamulehti.