Orpo esitteli yksin hallituksen rasismin vastaisen kampanjan – kampanja on saanut paljon kritiikkiä

Me puhumme teoin -kampanjaan haastetaan mukaan esimerkiksi järjestöjä, yrityksiä ja poliittisia puolueita. Kampanja on ehtinyt kerätä myös jo kovaa kritiikkiä.

Pääministeri Petteri Orpo muistutti puheessaan, että kampanja liittyy viime syksynä hallituksen eduskunnalle antamaan tiedonantoon yhdenvertaisuuden edistämiseksi.
  • Toni Joukanen

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) avasi tiistaina hallituksen rasismin vastaisen kampanjan.

Tarkoitus on, että kampanjaan osallistuvat tahot antavat sitoumuksia konkreettisista käytännön toimista, joilla lisätään yhdenvertaisuutta ja vastustetaan syrjintää ja rasismia.

Valtioneuvoston kanslian käynnistämä ”Me puhumme teoin” -kampanja on osa valtioneuvoston yhdenvertaisuustiedonantoa ja se edustaa koko hallituksen näkemystä.

Yle seurasi kampanjan julkistustilaisuutta tässä päivittyvässä artikkelissa.

Kampanja haastaa kaikki yhteisöt, yritykset, järjestöt ja organisaatiot mukaan rakentamaan yhdenvertaista, rasismista vapaata Suomea konkreettisin teoin.

Valtioneuvoston kampanjaan liittyvät allekirjoittavat niin kutsutun kattositoumuksen, jossa sitoudutaan kitkemään rasismia. Kampanjalle on myös lanseerattu verkkosivut toimi rasismia vastaan.

Ilkka Oksala ja Petteri Orpo istuvat yleisössä eturivissä ja katsovat lavalle. Lavan vieressä on ruutu, jossa lukee "me puhumme teoin".
Hallituksen käynnistämän rasismin vastaisen kampanjan slogan on ”me puhumme teoin”. Kampanja julkaistiin tiistaina 27. elokuuta. Kuva: Kimmo Penttinen / Lehtikuva

Kampanja perustuu hallituksen tiedonantoon

Pääministeri Petteri Orpo avasi kampanjan ja muistutti, että kampanja liittyy viime syksynä hallituksen eduskunnalle antamaan tiedonantoon yhdenvertaisuuden edistämiseksi.

– Jokainen hallituspuolueen edustaja, jokainen ministeri ja eduskuntaryhmä sitoutui tähän ohjelmaan, Orpo sanoi.

Orpon mukaan rasismin vastainen kampanja on yksi keskeinen ja konkreettinen osa tätä tiedonantoa.

Orpo: Meillä on edelleen syrjiviä rakenteita

Orpo muistutti Suomeen kohdistuneen maahanmuuton lisääntyneen 2000-luvulla, ja että suomalainen yhteiskunta monimuotoistuu koko ajan.

Orpo kertoi, että suurin osa on työn ja opiskelun perusteella maahanmuuttavia ja heidän perheenjäseniään.

Ulkomaalaistaustaisen väestön osuus vuonna 2022 oli noin yhdeksän prosenttia. Orpon mukaan sillä, että yhteiskunta koostuu eri-ikäisistä ja eritaustaisista ihmisistä, on vaikutusta yhteiskunnan toimintaan ja palveluihin.

– Siksi on tiedostettava ja tunnustettava, että meillä on vielä paljon tekemistä siinä, että kaikilla olisi Suomessa yhdenvertaiset mahdollisuudet. Meillä on edelleen syrjiviä rakenteita ja asenteita, esimerkiksi koulutuksessa ja työelämässä.

Orpon mukaan niitä pitää muuttaa, jotta jokainen kokee olevansa hyväksytty ja pääsee täysipainoisesti osaksi suomalaista yhteiskuntaa ja sen rakentamista.

– Yhdenvertaisuus on tärkeää Suomen menestykselle. Tarvitsemme kaikkia tulevaisuuden rakentajia.

Orpon mukaan sillä, että yhteiskunta koostuu eri-ikäisistä ja eritaustaisista ihmisistä, on vaikutusta yhteiskunnan toimintaan ja palveluihin.

Tasa-arvoinen yhteiskunta lisää turvallisuutta

Orpon mukaan luottamus ihmisiin ja yhteiskuntaan, sekä kokemus oikeudenmukaisuudesta ovat vakauden keskeinen peruste. Rasismi ja syrjintä heikentävät tätä luottamusta.

– Sen sijaan vahva, osallistava ja tasa-arvoinen yhteiskunta lisää myös kokonaisturvallisuutta ja kriisinkestävyyttä.

Orpon mukaan tällä kampanjalla valtioneuvosto haluaa käynnistää laajaa yhteiskunnallista keskustelua ja konkreettisia muutoksia kaikkialla yhteiskunnan eri osa-alueilla.

– Me kutsumme kaikki yhteisöt, yritykset, järjestöt, harrastusseurat ja muut organisaatiot rakentamaan yhdenvertaista ja rasismista vapaata Suomea, Orpo sanoi.

Avaustilaisuudessa kerrottiin, että valtioneuvoston lisäksi kampanjaan ovat lähdössä mukaan esimerkiksi Helsingin seudun liikenne HSL ja Elinkeinoelämän keskusliitto EK.

Kampanjan odotuksena on, että mukaan tulee lisää runsaasti toimijoita. Kampanja kestää vuoteen 2027 saakka.

Kampanjan taustalla on viimekesäinen rasismikeskustelu – perussuomalaiset vastahankaisia liittymään kampanjaan

MTV uutisten mukaan hallituspuolue perussuomalaiset ei ole vielä tehnyt päätöstä, osallistuuko se hallituksen rasismin vastaiseen kampanjaan.

Tiistaina perussuomalaisten puolueen puheenjohtaja Riikka Purra ei uskonut, että perussuomalaiset puolueena lähtisi mukaan kampanjaan. Purra kertoi asiasta Ylelle Perussuomalaisten eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Kouvolassa.

Orpo sanoi kampanjan julkaisemisen yhteydessä, että ”jokainen hallituspuolueen edustaja, jokainen ministeri ja eduskuntaryhmä sitoutui tähän ohjelmaan”.

Purran mukaan se on eri asia kuin että puolue olisi mukana kampanjassa.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä on aikaisemmin epäillyt rasismin vastaisen kampanjan tarpeellisuutta.

Tiistaina Kouvolan kesäkokouksessa Mäkelä sanoi puheessaan, että perussuomalaiset saivat aiheetta löylytystä. Mäkelän mukaan seurauksia kannetaan vieläkin erilaisten poseerauskampanjoiden muodossa. Asiasta uutisoi STT.

RKP:n puolueen puheenjohtaja Anders Adlercreutz kertoi Ylen politiikkaradiossa tiistaina, että rasismin vastainen kampanja on syntynyt tarpeesta ja olisi epäloogista, jos perussuomalaiset eivät siihen liity.

– Tämä on hallituksen yhteinen kampanja, minun mielestäni on itsestään selvää, että neljä hallituspuoluetta myöskin siihen osallistuvat, Adlercreutz sanoi.

Kampanjan taustalla on viime vuoden kesää leimannut rasismikeskustelu, kun perussuomalaisten ministereiden vanhat rasistiset kirjoitukset tuotiin julkisuuteen.

Hallitus teki tuolloin rasismin vastaisen tiedonannon, jossa kirjattiin useita toimia yhdenvertaisuuden edistämiseksi ja rasismin torjumiseksi. Nyt julkaistu kampanja on yksi näistä toimista.

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) ja valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) vastasivat median kysymyksiin pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) ja valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) pitivät yhteisen tiedotustilaisuuden 12.7.2023 liittyen Riikka Purran rasistisiin kirjoituksiin. Kuva: Silja Viitala / Yle

Kampanja on ollut vastatuulessa

Kampanja on kohdannut jo ennen aloitustaan kovaa kritiikkiä. Muun muassa Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on perunut osallistumisensa kampanjaan, koska JHL:n mukaan hallituksen toimet ovat räikeässä ristiriidassa kampanjan tavoitteiden kanssa.

Myös Oulun kaupunki on kritisoinut kampanjaa, kertoo Ilta-sanomat. Kaupungin mukaan siitä puuttuu ohjelma vihapuheen kitkemiseksi eikä siinä ole huomioitu kuntia ja kaupunkeja.

Iltalehden mukaan oppositiopuolueista SDP, vihreät ja vasemmistoliitto ei ole lähdössä mukaan kampanjaan.

SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärven mukaan SDP:lle rasismin vastainen työ on arkipäivää, ja hallituksen politiikan ja kampanjan välillä on huutava ristiriita.

Vihreiden puoluesihteeri Anna Moring kertoo, että puolue ei ole aikeissa pestä hallituksen käsiä rasismista hallituksen puolesta. Myös vasemmistoliiton puoluesihteeri Anna Mäkipää sanoo puolueensa jatkavansa jokapäiväistä työtänsä rasismia vastaan.

Kampanjan avauksessa ei näkynyt muita hallituspuolueita

Orpon mukaan valtioneuvosto eli hallitus sitoutuu omassa kampanjasitoumuksessaan lisäämään toimia rasismiin puuttumiseksi ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi sekä valtioneuvoston sisäisessä että ulkoisessa toiminnassa.

– Hallitus on sitoutunut yhdenvertaisuuden edistämiseen.

Tiedotustilaisuudessa hallituksen kampanjaa oli esittelemässä hallituspuolueista ainoastaan kokoomuksen pääministeri Orpo.

Tilaisuuden lopussa oli varattu medialle mahdollisuus haastatella kampanjan valmistelussa mukana olleita asiantuntijoita sekä valtioneuvoston kanslian edustajia.

Pääministeri Orpo oli antanut medioille kommentteja rajallisen ajan verran ennen tilaisuutta, mutta hän ei jäänyt vastaamaan kampanjan esittelyn jälkeen esiin nousseisiin kysymyksiin.

Valtioneuvoston kansliasta kerrottiin, että medialle oli etukäteen kerrottu, että pääministerin aikataulu on kireä eikä hän siksi pystynyt jäämään tilaisuuden jälkeen vastaamaan kysymyksiin.

Kello 13.08 lisätty juttuun Riikka Purran ja Jani Mäkelän kommentit perussuomalaisten puolueen kesäkokouksesta tiistaina.
Kello 14.21 lisätty juttuun Anders Adlercreutzin kommentit.
Kello 14.41 korjattu lyönti/kirjoitusvirhe vihreiden puoluesihteerin nimessä.
28.8.2024 kello 10.12 lisätty juttuun tieto, että Orpo oli antanut muutamille medioille kommentteja kampanjasta ennen tilaisuutta, mutta ei kiireeseen vedoten suostunut antamaan kommentteja kampanjan esittelyn jälkeen. Aiemmin jutussa luki, että ”pääministeri Orpo poistui paikalta kommentoimatta kampanjaa medialle.” Lisätty myös tieto, että valtioneuvoston kanslian mukaan Medialle oli myös etukäteen kerrottu, että pääministerin aikataulu on kireä eikä siksi pysty jäämään tilaisuuden jälkeen lehdistötilaisuuteen.