Syrjälän lammastila Tammelassa on joutunut toistamiseen susien hyökkäyksen kohteeksi. Susilauma oli vieraillut tilan laitumella torstain ja perjantain välisenä yönä. Edellisen kerran susilauma raateli tilan lampaita viime vuoden lokakuussa.
Tilan omistajat Katja ja Hannu-Pekka Syrjälä joutuivat jälleen todistamaan susien aiheuttamia vahinkoja. Kaiken kaikkiaan kuolleita lampaita löytyi seitsemän, kaksi lammasta jouduttiin lopettamaan ja kolme on vielä kateissa.
– Tämä on ihan sairasta touhua. Petoaidoissa ei ole mitään järkeä, kun susi hyppää niiden yli. Tämä oli vain ajan kysymys, koska näin käy uudestaan, toteaa Hannu-Pekka Syrjälä.
Syrjälä ei lähde arvioimaan taloudellisia vahinkoja.
Petoyhdyshenkilö Timo Louhelo arvelee, että kadonneet lampaat ovat hukkuneet viereiseen jokeen, kun ruhoja ei löydy mistään. Tosin yksi raadelluista lampaista löytyi joen toiselta puolelta mökin terassilta. Kaikkiaan laitumella oli 50 uuhta.
Louhelan mukaan tilalla on vieraillut useamman suden lauma. Sudet olivat uineet joen yli ja hyökänneet laitumelle. Jälkiä kovassa maassa oli vähän, mutta ojan penkassa näkyi pienempiä suden jälkiä.
– Varmasti pentuja on opetettu tässä, sanoo Louhela.
Louhelan mukaan kesällä Tammelassa on ollut hiljaisempaa eikä susihavaintoja ole juurikaan tullut yksittäisiä riistakamerakuvia lukuun ottamatta. Silti isot petovahingot harmittavat.
– Petotilanne tuo katkeruutta mieleen. Nyt olisi susien suojelijoilla näytön paikka. Tulisivat vahtimaan, miten niiltä voi suojautua. Siitä työstä ei saa mitään ylimääräisiä korvauksia, sanoo Louhela.
Louhelan mielestä susista on tullut rohkeampia.
– Millä muulla niitä saa pois kuin pyssyllä? kysyy petoyhdyshenkilö Louhela.