Katja Syrjälää odotti lohduton ja verinen näky maanantaiaamuna. Sudet kävivät Syrjälän tilan laiduntavien lampaiden kimppuun viikonlopun aikana.
– On täällä susia liikkunut, ja niistä on näköhavaintoja. Ei sinänsä ollut yllätys, mutta kyllä se silti järkytti, Katja Syrjälä kertoo.
Laitumelta ja sen lähistöltä on toistaiseksi löytynyt 12 tapettua lammasta, joista kolmea on syöty. Tilanpitäjät ovat lisäksi lopettaneet 18 susien haavoittamaa lammasta. Noin kymmenen lammasta on yhä hukassa.
Paikan päällä käynyt petoyhdyshenkilö Timo Louhelo vahvistaa, että tappamisen takana täytyy olla useita susia.
Syrjälän tila sijaitsee Kanta-Hämeessä, Tammelan Portaan kylässä.
Tilan rahalliset tappiot voivat nousta yli 15 000 euroon.
– Tämä on iso isku, joka teettää paljon ylimääräistä työtä. Ensi keväänä alkaa murehtiminen, koska taas käy näin.
Mitä susille tapahtuu?
Susi on metsästyslain mukaan rauhoitettu.
Hallitus kertoi kuitenkin syyskuussa tavoittelevansa suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamista tammikuussa. Todellisuudessa jahti tuskin toteutuu, koska luvista on tavattu valittaa hallinto-oikeuteen.
Suden kaatoon voi silti hakea poikkeuslupaa, jonka Suomen Riistakeskus joko myöntää tai epää.
Ensin on kuitenkin syytä ryhtyä suojaaviin toimiin, sanoo Etelä-Hämeen riistapäällikkö Henri Mutanen Suomen Riistakeskuksesta.
– Esimerkiksi petoaidat ovat yksi vaihtoehto. Myös karkotus on ensisijaisempi keino kuin tappaminen.
Sudet liikkuneet lähellä kylän asutusta
Etelä-Hämeessä on aiemmin tapahtunut vain yksittäisiä susivahinkoja, Mutanen kertoo.
Tammelan Torronsuolla käyskenteli loppukesästä yksinäinen susi.
Sudet ovat tappaneet lampaita kesän ja syksyn aikana myös Kauhavalla, Salossa, Tohmajärvellä sekä Kurikassa.
Syrjälän tilalle susivahinko oli ensimmäinen. Tilalla on ollut lampaita vuodesta 2010 alkaen.
Tilan laitumet sijaitsevat keskellä kylää, ja sudet ovat liikkuneet lähellä asutusta, Katja Syrjälä sanoo.
– Susivahingot pelottavat ihmisiä. Yleinen mielipide on, ettei niiden tarvitse keskellä kylää pyöriä. Sudet vaikuttavat siihen, miten lenkkipolulla uskaltaa liikkua.