Verkatehtaan ja teatterin uudella johdolla on yhteiset arvot: henkilökunnan hyvinvointi ja laatu edellä

Mika Nevalainen ottaa tapahtumatalo Verkatehtaan johtoonsa marraskuussa, ja Pauliina Salonius aoittaa teatterin ruorissa joulukuussa.

Hämeenlinnan teatterin uusi johtaja Pauliina Salonius ja Verkatehtaan uusi johtaja Mika Nevalainen poseeraavat kameralle sisätiloissa puunvärisillä portailla, taustalla tiiliseinää ja ikkunoita.
Pauliina Salonius ja Mika Nevalainen ovat huomanneet omaavansa yhteneväiset arvot, joista on hyvä ponnistaa sekä teatterin että Verkatehtaan kehittämisessä. Kuva: Tiina Kokko / Yle
  • Tiina Kokko

Verkatehtaan tuleva johtaja Mika Nevalainen ja teatterin johtaja Pauliina Salonius kävivät maanantaina tutustumassa uusiin työpaikkoihinsa. Molemmat vakuuttavat, että heidän työssään henkilökunnan hyvinvointi on etusijalla. Myös yhteistyö tapahtumatalon ja teatterin välillä on tärkeää.

Ilokseen he ovat huomanneet olevansa samoilla linjoilla siitä, miten viedä kulttuurilaitoksia eteenpäin.

– Meillä oli harvinaisen helppo ensimmäinen puhelu. Totesimme, että me todella jaamme samat arvot, Salonius sanoo.

– Henkilöstön hyvinvointi, korkea laatu sisällöille ja vahva yhdessä kehittämisen mentaliteetti. Olemme yksi konserni, joka kehittää henkilöstöjensä kanssa yhdessä asioita, Nevalainen tiivistää arvot.

Pitkän tähtäimen suunnitelmia ja isoa ajattelua

Saloniuksen mukaan heitä yhdistää myös eteenpäin katsova ajattelu, vaikka talous on tiukka ja kulttuuria uhkaavat leikkaukset. Nyt ei voi luovuttaa.

– Lähdemme yhdessä henkilöstön kanssa tutkimaan sitä, millaista sisältötarjontaa kaupunkilaiset toivovat teatterilta ja Verkatehtaalta. Millaisia tapahtumia, konsertteja ja näyttelyitä olisi mahdollista toteuttaa, Nevalainen sanoo.

Nevalainen jatkaa, että on mietittävä sekä Verkatehtaalle että teatteriin sellaista sisältöä, joka vetää entisestään vieraita myös kaupungin ulkopuolelta Hämeenlinnaan.

– Pitää uskaltaa tehdä pitkän tähtäimen suunnitelmia ja ajatella isosti, jotta löydämme kiinnostavia sisältöjä taiteen laadusta tinkimättä, Salonius jatkaa.

Mika Nevalainen siirtyy Verkatehtaan johtoon Savonlinnan Oopperajuhlien kaupallisen johtajan tehtävästä. Hän aloittaa työt Hämeenlinnassa marraskuussa.

Pauliina Salonius puolestaan jättää Seinäjoen kaupunginteatterin taiteellisen johtajan tehtävän ja siirtyy joulukuussa Hämeenlinnan teatteriin.