Kuopion taidemuseolle lahjoituksena kokoelma suomalaista nykytaidetta

Pohjois-Savosta lähtöisin oleva taidekeräilijä Pirkko Pasanen on lahjoittanut Kuopion taidemuseolle 130 teosta.

Kuopion taidemuseon rakennus.
Teoksiin voi tutustua näyttelyssä muutaman päivän ajan, 1. syyskuuta saakka. Kuva: Anna Ronkainen / Yle
  • Keijo Salokangas

Kuopion taidemuseo on saanut lahjoituksena kokoelman suomalaista nykytaidetta. Lahjoittaja on Muuruvedeltä kotoisin oleva, pitkään Helsingissä vaikuttanut taidekeräilijä Pirkko Pasanen. Hän aloitti aktiivisen taiteen keräämisen 1980-luvulla.

Kokoelmassa on noin 130 teosta, pääasiassa suomalaista nykytaidetta 1970-luvulta lähtien. Kokoelmassa on teoksia muun muassa Pasasen ystäväpariskunnalta, tänä vuonna menehtyneiltä Reijo Hukkaselta ja Sinikka Tuomiselta.

Kuopion taidemuseossa on 1. syyskuuta saakka esillä Hukkaselle ja Tuomiselle omistettu Nainen naisesta -näyttely, joka esittelee lahjoitetun kokoelman teoksia.

Esillä on töitä Sinikka Tuomisen lisäksi muun muassa Cris af Enehielmiltä, Outi Heiskaselta, Rosa Liksomilta, Leena Luostariselta, Riitta Uusitalolta ja Maria Stereolta.

Pasanen on lahjoittanut osan kokoelmastaan aiemmin Suomen nykytaiteen museo Kiasmaan.